Aatoksia illansuussa

Tein ruokaa pitkästä aikaa. Oli hyvää, mutta nyt koskee vatsaan. Kuin ei ois syönyt moneen päivään ja sitten elimistö ei kestäiskään ruokaa. (Mä en tosin muista oikeasti, että minä päivänä mä söin viimeksi.)

Mun veli lähtee kai tänään takaisin Kabuliin. En ole kuullut siitä mitään, mutta muistelisin tämän olevan se lähtöpäivä. Olis kiva, jos oltais veljen kanssa vähän läheisempiä. Mut ollaan ihan vieraita. Mä yritin yhteen aikaan ihan tosissani tutustua siihen ja olla sen kanssa tekemisissä, mut ei ihmissuhdetta voi yksin rakentaa. Lakkasin yrittämästä, kun broidia ei kiinnostanut pätkääkään. Nyt mä vähän kadehdin kavereistani niitä, joilla on läheiset perhesuhteet. Mulla on kyllä faija, mutta tuntuu kuin olisin liikaa sen elämässä. En mahdu siihen, sillä on se uusi avioliitto ja uudet kuviot. Äiti oli perheessä se, jonka ympärille kaikki kiertyi, yhteydenpito ja välittäminen. Se piti meidät perheenä. Mut äidin kuoleman jälkeen ei ollut enää ketään. Minusta ei ollut siihen, en ollut siihen valmis enkä halukas. Välimatkakin vaikutti tietenkin, ei ollut mahdollista työssäkäyvänä ihmisenä matkustaa viikonlopuiksikaan aina sinne.

Kun miettii, niin mä olen niin helvetin yksin tässä maailmassa. Mulla oli joskus laaja ja mainio ystävien piiri. Ajat on muuttuneet ja muuttaneet meitä. Toisilla on nyt lapsia ja toisilla ihmissuhde, johon ei mahdu muuta.

Joskus saa lukea lehdistä niitä juttuja, missä joku on kuollut kotiinsa ja ruumis löytyy vasta kuuden kuukauden kuluttua, kun naapurit alkaa valittaa hajusta. Mulle kävisi juuri niin.

Herääminen

Tänä aamuna Kallion kirkon kellot herättivät minut syvästä ja surullisesta unesta. En olisi tahtonut herätä, nousta sängystä. Olen liian väsynyt itseeni, elämääni, kaikkeen. Mutta nousin ja puin ylleni sen saman kuoren, jota olen lähes koko ikäni kantanut.

Kukaan ei koskaan pääse näkemään minusta, kuinka säpäleinä olen sisältä.

Teen tänään asioita, joita olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten. Toivottavasti siitä saa edes pilkahduksen hyvää mieltä.

Väsyttää.

Herkillä

Olen katsonut kaksi elokuvaa ja pillahtanut itkuun niiden aikana noin kuusi kertaa. Hiukan herkillä mennään siis. Mulla on morkkis ja huonomielipäivä, mutta onneksi tiedän sen helpottavan huomenissa. Miten sitä onkin ihminen niin saatanan idiootti, että tekee samat virheet sen sata kertaa?

Mä olen halauksen tarpeessa. Ja kunnollisen hartiahieronnan, ihan on jumissa puoli selkää.

Lupaus

Pahoittelen viime öistä itseään toistavaa kännipostausta.

On sellainen olo kuin ei olisi nukkunut viikkoon. Ja aina yllättää se fakta, että janottaa aivan hulluna, vaikka on koko illan juonut. Vaan onneksi tänään on vasta lauantai! Saa vielä tämän ja huomisen leikkiä vapaata. Tänään aion kyllä tehdä jotain kotiasioita (kuten vaihtaa lakanat ja pestä pyykkiä ja tiskata) enkä mene ollenkaan minnekään, missä voi joutua kaljanjuonnin houkutuksille alttiiksi.

Pää. Sitä kolottaa vähän.

Liian vähän tupakkaa

Voi mieletöntä. Kännääminen on parasta silloin, kun on parasta seuraa. Ihan älyttömän hauska ilta oli, jallukolaa ja bisseä ja maailman parasta seuraa. Nyt päässä soi (ihan syystäkin) Nina Rochelle ja biisinsä Rött ljus. Miettikääpä tätä: "Jag ger dig rött ljus / Och sen fem fingrar / För alla klockor har börjat ringa / Jag borde gå nu / Jag borde springa / För du ska alltid / Ta allt för givet / Där e mördaren / Där e motivet / Men det här e sången som ingen / Har skrivit..."

Taidan painua sänkyyn. Tekis mieli polttaa parikymmentä tupakkaa koneen ääressä, mutta jätin ostamatta kioskilta lisää röökiä. Himassa on vain jotain viisi. Auh.

Vapaapäivä

Työkaverini Neiti pyörtyi eilen töissä. Lisäksi hän hyperventiloi ja menetti tuntonsa molemmista käsistä. Minä löysin sisältäni taas kriisikenraalin, käskytin kansaa niin, ettei kellään ollut vastaansanomista. "Hanna, hoida meille auto. Petri, hae Neidin tavarat. Sari, soita Neidin avomiehelle, tuossa on puhelin. Menemme Mariaan päivystykseen." Samalla opastin Neitiä hengittämisessä ja pyörrytyksen estossa. Tilanteen lauettua (Neidin ollessa turvallisesti lääkärisedän huomassa) ihmettelin itsekin, että mistä tuo kriisikenraali aina löytyy. Olen hoidellut tilanteita läpi ikäni tuolla tavalla, muistan jo lapsena tehneeni niin.

Töitten jälkeen lähdimme Andyn ja Kimmon kanssa Kallioon. Kimmo poistui seurastamme jo yhden oluen jälkeen, me Andyn kanssa jatkettiin yömyöhään. Tulin humalaan ja liian myöhään muistin, etten ollut taas syönyt mitään koko päivänä. Aamukahdeksalta herättyäni särki pää. Syömättömyys ja juominen eivät sovi yhteen.

Ulkona olisi oivallinen lakanoidenkuivattamissää. Vaan jaksanko vaivautua? Olisiko kamalan järkyttävää ja synnillistä, jos viettäisinkin tämän päivän sohvalla, elokuvaan uppoutuen?

Vapaan korvalla

Viime yönä heräsin vain kerran. Parannusta edelliseen.

Saimme seuraavan periodin työvuorolistat ja mulle on merkitty taas päivystysvuoroja 16-00. Hohhoi. Pitänee nyt siis ottaa tosiaankin kaikki irti tästä pitkästä viikonlopusta, jatkossa ei sitten juuri nukuta eikä tehdä mitään muutakaan. Muutenkin lista oli kummallinen, hyppyjä aamusta päivystykseen ja sitten aamuvuoroon taas. Elimistö ei tykkää.

Tänään menen Andyn kanssa töitten jälkeen oluelle. Seuraamme liittyy ainakin Kimmo. Mukavaa. Toivottavasti vain pystyn pitämään homman aisoissa ja tulemaan kotiin jotensakin inhimilliseen aikaan. Huomenna on nimittäin paljon tekemistä. Ja leffoja... Heh. Mitä lyödään vetoa, että makaan koko päivän sohvalla ja katson kolme leffaa putkeen.

Yksi työasia on pyörinyt päässä koko aamun. Pitänee lähteä paikan päälle kokeilemaan, onnistuuko juttu käytännössä.

Leffailta

Olipa kuulkaa vaikeuksia keskittyä työhön tänään. Sen verran harmitti tuo viimeöinen unettomuusilmiö (tai paremminkin heräilyilmiö). Ja silloin kun on oikein väsynyt, ei oikein tajua mistään mitään (kuten esimerkiksi puhelimen soidessa ei tajua mitä sinne luuriin pitää sanoa!). Kotiin tulin postin kautta, nyt on neljä leffaa kauniisti pinossa muiden pinojen vieressä. Yhden taidan korkata jo tänään. Teen kohta vähän jotain syötävää ja uppoudun ihan toiseen maailmaan.

Huominen vielä, sitten mulla alkaa vapaat. Ahhh.

Biponan kommentista (josta kiitos, sekä muillekin!) tuli mieleen, että jos mulla olisi 8-16 tai 9-17 työ, mä voisin nukkua kuulosuojaimet korvilla, elimistö herättäisi oikeaan aikaan. Mutta kun on vuorotyö, tarvii sen piipittävän/rämisevän herätyksen. Joten kuulosuojaimet ei oikein sittenkään käy, olisiko muita ideoita? Pari tuommoista yötä vielä, niin minä sekoan totaalisesti ja käyn lyömässä naapuria nenään aamutuimaan.

Huono aamu

Että ottaa päähän tää mun herkkäunisuus. Ja miksi kansan pitää kaikottaa aamuneljältä tilataksia lentokentälle odotellessaan niin julmetun kovaa? Joku naapureista päätti mennä vielä suihkuun samalla kellonlyömällä. Nukahdin uudestaan, mutta heräsin seinänaapurin kelloradioon klo 05.15. Se pitää kelloradiotaan fiksusti olohuoneessa, mistä se kuuluu mun sänkyyn takuulla kovempaa kuin sen omaan.

Mä olen aivan hajalla ja kireä.

Serkku P naukuu sähköpostitse, haluaa tavata viikonloppuna, vaikka ilmoitin, ettei mulle käy. Sen mies on lähdössä jonnekin viikonlopuksi, joten totta kai mulle pitäisi nyt sopia. Mä haluaisin vain nukkua...

Voi kun pääsis täältä pois.

Työkaverit - nuo elämän suola

Mitä mä olen elämässäni muka tehnyt ansaitakseni niin hemmetin hyviä työkavereita?!? Työpäivään mahtui taas halauksia, "olet mahtava" -kommentteja, ikävöivä sähköposti lomalaiselta sekä toteamus "sinä olet vähän kuin tän porukan henkinen esimies." Mitä helvettiä?! Mikä niitä vaivaa?

Oli hiukan kiireisempi päivä tänään. Onneksi selvittiin kunnialla.

Kotona odotti taas "Teille on isokokoinen kirje" -ilmoitus, joka tarkoittaa sitä, että huomenna saan hakea neljä leffaa postista. Jipii. Viikonlopuksi mainiota katseltavaa.

Olin niin suunnitellut semmoista hiljaista hissukkaviikonloppua, mutta taidan taas joutua perumaan sen. Torstaina menen Andyn kanssa ulos, tapaan myös vanhan ystäväni Saaran joko sinä iltana tai perjantaina, lauantaina pitäisi mennä serkku P:lle. Taidan perua serkku P:n, jotta saan edes hetken rauhoittua kotona.

Pitäisi sanoittaa yksi biisi valmiiksi, mutta tänään ei tule kuin ruotsinkielistä tekstiä. Harmittava takaisku.

Harvasanainen aamu

On nukuttu. Jei.

Eilen palasi lomilta iso määrä työkavereita, Janskikin. Poikapieni palaa kahden viikon kuluttua. Onkin jo ikävä.

Andy lähtee perjantaina ajamaan jotakin muuttokuormaa, päämäärästään on vain 17 kilometriä minun isäni luo. Sanoi, että pääsen kyllä kyytiin, jos tahdon isän yllättää. Ja sunnuntaina takaisin päin myös. Vaan en taida lähteä, kyllähän me isän kanssa jo tavattiin tänä vuonna.

Kovin on levoton olo. En pidä tästä arjesta, kun olen niin sidottu työhön. Kai jokainen on, joka työssä käy, mutta en tiedä ahdistaako se kaikkia samalla tavalla. Kun ei pidä työstään, on kamalaa raahautua sinne joka ikinen päivä.

Ei mulla ole mitään sanottavaa juuri nyt.

Huutakaa mulle!

Erään lehden päätoimittajan kanssa ollaan käyty ystävällismielistä ja oivaltavaa sähköpostinvaihtoa työasioista täydessä yhteisymmärryksessä. Mun työpaikka on esittänyt muutaman toimenpiteen, joita hänen firmansa tietotekniikkaosaston tulisi tehdä, jotta kaikki kanssakäyminen yritystemme välillä sujuisi täysin saumattomasti. Päätoimittajahenkilö oli iloinen vinkeistä ja ilmoitti minulle, että hän pyytää tietotekniikkaosastoa toimittamaan nuo pari asiaa kuntoon saman tien. Toivotimme hyvät kesän jatkot puolin ja toisin.

Tuntia tämän jälkeen kyseisen yrityksen tietotekniikkavastaava soittaa minulle täysin raivoissaan: hän ei kyllä ala tuommoista hommaa tekemään ja se on täysin käsittämätöntä, että meillä vaaditaan tuollaista. Että minun pitää itse mennä paikan päälle hoitamaan homma, hänestä se on typerä juttu eikä hän sitäpaitsi edes tiedä miten se tehdään. Niinpä.

Käännyin sitten uudestaan päätoimittajan puoleen ja kerroin, että kriteerit eivät meillä tule muuttumaan. Eipä kuulunut mitään enää sen jälkeen tietotekniikkavastaavasta!

Näitä päiviä, jolloin jokainen kynnelle kykenevä halusi vain yksinkertaisesti huutaa mulle. Mahtavaa.

Vaan onneksi en noista välitä yhtään.

Törmäsin pariin vanhaan kaveriin matkalla töistä kotiin ja nyt on torstai-illaksi sovittu oluella käynti. Mukavaa.

Joko saisi nukuttua?

Ajantajua

Että osaakin väsyttää. Olen ollut aivan sekaisin koko aamun. Menen töihin yhdeksäksi ja olen koko aamun luullut, että se jotenkin tarkoittaa sitä, että minun on oltava kustannuspaikalla kello 08.30. Mitä helvettiä?! Onneksi tajusin nyt, ennen kuin ehdin lähteä pää kolmantena jalkana kohti työpaikkaa.

Eiliset kahdeksan tuntia ulkoilmassa väsyttivät ihan eri tavalla kuin tavallinen päivä toimistossa. Valitettavasti ikkunani alla oli taas elämää ihan aamukolmeen asti, jonka vuoksi nukkumisesta ei oikein meinannut tulla mitään. Miksi kansan pitää niin kamalan kovaäänisesti pohtia maailmanmenoa aamukolmelta? Miksei voisi tyytyä kuiskailuun?

Silmät eivät pysy auki. Tästä tulee pitkä päivä.

Väärät kengät

Selvisin kotiin Kaivarista, mutta tuskan takana se oli. Laitoin väärät kengät jalkaan! Nyt on rakkoja ja rakkuloita, paiseita ja haavoja! AU!!! Kuumottavat ja särkevät, nuo jalat.

Vaan mukavasti meni päivä. Alku oli hankalaa, mutta sitten alkoi jo viihtyä. Onneksi toiselta osastolta mukana ollut L. olikin ennakkoluuloistani huolimatta oikein mainio tyyppi, jonka seurassa oli helppoa olla. Hän ajatteli samoin, sillä sanoi lähtiessämme, että "pyydän sun pomolta, että saat tulla mukaan myös messuille ja muualle." Mainiota!

Meni vähän ylitöiksi, joten saan jonain päivänä ensi viikolla lähteä aikaisemmin.

Musiikkia kuulin, vaan en nähnyt. Ismo Alanko yllätti soittamalla muutamia Hassisen Koneen biisejä (ainakin Pelko) sekä huikeita vetoja Siekkareilta (Siniristilippumme!!!). Pidin kovasti. Valitettavasti Hande Nurmiota en kuullut lainkaan, telttamme oli päälavan vierellä eikä sieltä voinut poistua.

Taidanpa mennä upottamaan todella kipeät jalkani kylmään veteen.

Sataa sataa ropisee...

Ei hyvältä näytä tuo ilma. Edessä kahdeksan tuntia ulkona vesisateessa. Tuskin tulen nauttimaan päivästä mitenkään kauheasti.

Heräsin viideltä paniikin tunteeseen, mutta onnistuin nukahtamaan vielä tunniksi. Jospa tämänpäiväinen raittiin ilman yliannostus auttaisi nukkumaan ensi yönä hyvin. Toisaalta olisin kyllä valmis menemään nukkumaan juuri nyt. Vaan töihin pitää kohta lähteä. Mitähän sinne pitää pukea ylleen, tuommoiseen sateeseen? Omistan kyllä äitivainaan vanhan sadetakin, sen laitan. Ja villapaidan alle.

Olisipa jo ilta ja voisi mennä kuuman suihkun kautta nukkumaan.

Hanat auki

Olen saanut tiskattua ja nyt pyykit pyörivät koneessa. Ei ihan harakoille mene koko vapaapäivä. Vielä aion suunnistaa kauppaan ja kerätä samalla paperiroskat vietäväksi. Kumma miten sitä kertyy.

Mä haluaisin vielä jatkaa tuosta eilisestä aiheesta. (Kyllä huomaa, etten yleensä puhu Rakkaastani, nyt kun sain tavallaan hanat auki, juttua riittää vaikka kuinka.) Mä haluan korostaa, että en tosiaankaan kuvittele, että meidän yhteinen elämä olis ollut pelkkää ruusuilla tanssimista ja päättymätöntä ihanuutta. En mä sellaisia kuvittele, olen liian realistinen moisiin haaveisiin. Mä yritin vain sanoa, että me oltiin aika onnellisia ja taatusti viihdyimme toistemme kanssa. Mä rakastin häntä sillä tavalla, että olisin halunnut vanheta ja jakaa elämän hänen kanssaan. Muistan kaivaten niitä pieniä asioita, jotka tekivät hänestä niin rakkaan: kuinka hän otti minua kädestä aamulla, kun kuuli minun heränneen. Kuinka me käveltiin eräänä loppukesän yönä pitkin Västmannagatania ja mä näytin hänelle yhtä taloa, johon olin kovasti tykästynyt. Siinä talossa ei ollut juuri mitään erikoista, paitsi olohuoneiden erkkeri-ikkunat. Hän ymmärsi täysin ihastukseni. Kuinka me lauantaina käveltiin Söderiin, oluet väljähtyi tuopeissa kun me keskusteltiin elämän suurista kysymyksistä (kuten "mitä syödä tänään ruoaksi"). Kuinka mä hautasin nenäni aina hänen solisluunsa tienoille halatessa. Kuinka nauroimme kirjapinoja lattialla sängyn vieressä. Kuinka me pohdittiin pitkään mun aivojen kielenkääntöominaisuuksia, käännänkö mä tosiaan ruotsin ensin englanniksi ja sitten vasta suomeksi...

Vaan kaiken tämän jälkeen arvostan kovasti sitä, että kohdalleni sattui tuollainen rakkaus. Rakkaus, jota ilman olisin vain puolet itsestäni, suurta kokemusta vähemmän. Vaikka se päättyi liian aikaisin, en vaihtais mihinkään. En sitä tuskaakaan enkä ikävää, nyt mulla on takataskussani sekin kokemus.

On vaikea uskoa, että tulisi elämään vielä joku. Välillä toivon niin, välillä en. Mies Menneisyydestä taas on ihan eri juttu, senhän kaikki tajuaa. Ihmisen ikävää kainaloon ja fyysistä kosketusta. Muuhun en ollut valmis, eikä hänkään. Tosin hän ei taida olla sitä koskaan, kun taas minä toivoisin voivani olla.

Meni nyt vähän harhateille tämäkin postaus. Ehkä kerron seuraavassa postauksessa vain jotain tyhjänpäiväistä, kuten mitä ostin kaupasta tai kuinka monta levyä olen saanut listattua.

Kahvia vai ruokaa?

Olen kotiutunut töistä. Vähän olis nälkä, mut samalla koskee vatsaan. Jotain lienee silti parasta syödä tänäänkin.

Kiitokset kommenteista jälleen minhille ja biponalle. Te olette molemmat oikeassa siinä, että menneeseen ei kannata jäädä pyörimään. Mut mä en mitenkään märehdi sitä nyt, kunhan ihmettelen vaan. Jotenkin tuntuu, et viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut ihan helvetisti kummallisia asioita, jotka on muuttaneet mua ihmisenä ja samalla muuttaneet mun suhtautumista elämään. Ei voi muuta kuin äimistellä.

Elokuussa tulee kuusi vuotta siitä, kun Elämäni Rakkaus kuoli imusolmukesyöpään. Syöpä vei sen tosi nopeasti, sen toteamisesta kului vain vajaat kuusi kuukautta, kun Rakas jo nukkui pois. Me oltiin suunniteltu, että mentäis sen vuoden jouluna naimisiin. Mä en ollut ennen Rakkaani tapaamista edes koskaan kuvitellut, että menisin ikinä naimisiin. Oli mulla ollut suhteita, pitkiäkin sellaisia, mut tiesin aina, että minä jätän ja lähden. Olen elänyt niin helvetin levotonta elämää, asunut kymmenillä eri paikkakunnilla ja eri maissa. Mutta Rakas, se oli jotain aivan muuta. Sai mut toivomaan ja uskomaan siihen, että mulla voisi olla hyvä olla. Enkä mä todellakaan ole mitenkään katkera tai mitään, kunhan vaan ihan rehellisesti ja yksinkertaisesti on ikävä. Iso ikävä.

Tulin hyvälle mielelle tänään töissä asioista, joita työkaverit mulle sanoivat. He taitavat ihan tosissaan pitää minusta. Se on minusta aina ihmeellistä, että vaikka kuinka inhoan ja halveksin itseäni, on ihmisiä, jotka pitävät minusta kamalasti. Mielessäni lähetän heille kaikille lämpimiä ajatuksia.

Keittäisinkö kahvia vai söisinkö ruokaa? Elämän suuria kysymyksiä näin iltavuoron jälkeen...

Perjantaita.

Sain vihdoin ja viimein sen hemmetin tylsän John Grishamin tiiliskiven luettua. Aloitin toisen kirjan, joka toivottavasti on vähän viihdyttävämpi. Nukuin vähän, ja näin koko ajan unta töistä. Eletään mun ymmärtääkseni perjantaita. Tänään mä tulen töistä kaupan kautta kotiin ja yritän mennä aikaisin nukkumaan. Huomisen mä pyhitän kotihommille ja oleilulle. Josko saisi levylistankin valmiiksi, ainakin sen cd-osaston. Vinyyleiden luetteloinnissa vierähtääkin sitten tovi jos toinenkin.

Eilen illalla mä puhuin puhelimessa serkkuni Pian kanssa. Suunniteltiin tapaamista tuonne ensi viikon lopulle. Saas nähdä. Kiva sen seurassa on välillä olla, mutta me eletään niin hätkähdyttävän erilaisissa maailmoissa. Vaan ehkä mä suljen oman kyynisen paskamaailmani pois päältä siksi aikaa, juttelen mukavia, kuuntelen ja ihmettelen sen elämää.

Ulkona on aika harmaata. Täsmälleen mun fiilikseen sopiva ilma.

J kutsui lauantaiksi tupareihin, mutta mä taidan jättää väliin ihan sen sunnuntain duunikeikan takia. Ei olis kiva mennä kahdeksaksi tunniksi krapuloimaan Kaivariin. Ja muutenkin, nyt on masennus siinä vaiheessa, että pitää varoa juomista. (Mä aina kyllä tiedostan nämä vaiheet, mutta todellisuudessa jos se viinapiru iskee, niin en mä pysty sitä vastustamaan kuitenkaan.)

Jaaha. Jospa tästä valmistautuisi töihin. Hyvää perjantaita lukijoille!

...

Käyn ylikierroksilla. Yritän rauhoittua, mutta olen niin täynnä ajatuksia, etten pysty. Tahtoisin nukkua, mutta tuskin tänä yönä onnistun.

Olen matkustanut mielessäni edes takas omaa elämääni. Miettinyt kaikkia niitä helvetin huonoja päätöksiä, joita olen tehnyt. En kadu kuitenkaan mitään, tiedän, että jos olisin samassa tilanteessa uudelleen, en voisi tehdä mitään muuta. Katson taaksepäin ja vähän ihmettelen, minäkö se olin, kuka helvetti mä oikein olinkaan?

Kun mä menetin mun Rakkaan, mä muutuin. Tai maailma muuttui. Mä tulin siksi, joka olen nyt.

Ja tän kanssa mun pitää elää.

Pää turvoksissa

Olen nukkunut. Jipii.

Tajusin just, että tänään on torstai. Nopeasti kiitää nää viikot. Kohta todellakin syksy jo koputtelee ovella. Olen yrittänyt miettiä huomiselle illalle sijaistoimintoja, ettei tulisi lähdettyä baariin. Onneksi on kirjoja ja vielä yksi katsomaton elokuva. Lauantain pyhitän pyykkäämiselle ja kotihommille. Toivottavasti sunnuntaina ei sada, olen nimittäin poikkeuksellisesti ulkohommissa silloin. Toivottavasti paikalla tapaa tuttuja.

Levylistaus jatkui eilen aika myöhään. Silti se on vielä pahasti kesken. Vinyyliosastoa en ole vielä päässyt edes aloittamaan. Hassua.

Söin kuusi palollista herneitä ja silikoniosasto on valmis. Yllättävän voimakkaita reaktioita. Lienee parasta mennä upottamaan päänsä kylmään veteen.

Väsynyttä höpinää (osa 478920)

Levyjen listaaminen jatkuu. Hauskoja löytöjä tänäänkin. Ja vielä piisaa luetteloitavaa, mistä noita oikein sikiää?!

Mietin kovasti, että kirjoittaisin tänään jotain hauskaa, jotain, josta lukijallekin voisi tulla hyvä mieli. Niinpä. Aika hiljaiseksi vetää. Ei ole mitään hauskaa kirjoitettavaa. Paitsi ehkä se, että ostin litran herneitä, söin niistä noin puolet ja havaitsin, etten koskaan tule tarvitsemaan silikonia huuliini. Puoli litraa herneitä ajaa allergikolle saman asian...

Mä ostin myös hiustenhoitoainetta. Mulla menee hirveästi hoitoainetta, tämä paksu ja pitkä pehko nimittäin suorastaan syö sitä. Levitän suihkussa hoitoainetta hiuksiini ja kuuluu slurp, hiukset ovat imaisseet koko läjän tököttiä sisäänsä, mitään ei tule huuhtelemalla pois... Tosin mun suihkukin on kyllä sellainen, että vois kuvitella olevansa huonossa turkkilaisessa hotellissa, niin pienellä paineella tulee vettä. Tai kuin laivalla. Ruotsissa mä opin kutsumaan noita laivoja "Suomenlaivoiksi" enkä ole oikein tajunnut sitä "Ruotsinlaivaksi" vaihtaa.

Mielenkiintoinen elämä.

Mä toivon, että saan unta ensi yönä. Menen huomenna iltaan töihin, joten saisin nukkua vähän pidempään. Se tekisi varmasti hyvää kaikin tavoin. Mulla ei ole rahaa hakea mun nukahtamislääkkeitä apteekista, joten tää on aika arpapeliä.

Jatkan listaamista. Ehkä jo huomenna on paremmin.

(Todennäköisesti ei.)

Huonomielen aamu

Eilen illalla keräsin rohkeuteni ja surffasin verkkopankkiini. Maksoin osan laskuista sekä vuokran, mitään ei jäänyt... Ahdistaa kovasti.

Heräsin viideltä, kun kärpänen heittäytyi turhan tuttavalliseksi tullen suun ja korvien ympärille surisemaan. Inhoan sitä ääntä. Pienenä pelkäsin kärpäsiä just tuon surinan takia. Se sattuu korviin.

Aloin iltapuhteena tehdä listaa levyistäni. Se on jotain, mitä olen ajatellut tekeväni jo vuosia. Mulla oli hauskoja elämyksiä levyjä selatessa: "Ai, mulla on tämäkin!" "Ooo, just tämän levyn mä olen aina halunnut... ja mullahan on tämä!" Saa nähdä saanko listaa koskaan valmiiksi, uuvuin jossain vaiheessa.

Tämäkin päivä pitäisi jollain tavalla jaksaa. Kaikki on jotenkin niin raskasta. Elämässä ei ole mitään sisältöä, se on duuniin-nukkumaan-duuniin -kierre, oravanpyörä, jossa ei ole mitään mihin tarttua. Näin kävi ja tässä ollaan, vanhana ja väsyneenä, varsinainen luusereiden keisari.

Otsikoton arki

Jos olisin teini, merkkaisin tän päivän kohdalle kalenteriin P-kirjaimen ja sen ympärille punakynällä piirtäisin sydämen. Ilahdutti tuo henkilö päivääni kovin.

Muutoin onkin sitten sellanen "aivan sama" -fiilis.

Tuntuu syksyltä. En haluais päästää kesästä irti ihan vielä. Oispa jotain mukavaa, mitä odottaa. Kun mikään ei tunnu miltään, on paskamaista kahlata arkea. Syvissä vesissä.

Andy ei ollut tänään töissä. Hassua, miten sen seuraan on lyhyessä ajassa jo tottunut. Kaipasimme häntä. Tosin Ninskin ja Kaiden kanssa oli kuitenkin hauskaa. Meidän vuorot osui aika hyvin kerrankin yksiin. Loppuviikko onkin sitten jo aivan jotain muuta. Mä olen huomenna vielä aamussa, mut loppuviikon teen lepakkoa. Ja se sunnuntai. Ensi viikolla mulla ei ole yhtään lepakkoa jostain kumman syystä.

Laitan levyn soimaan ja yritän olla ajattelematta mitään. Se ei kyllä tule onnistumaan, koska mielessä on raha, sen puute siis tietenkin. Mä aion laittaa sen pikalainahakemuksen postiin. Ei tästä muuten selviä.

Kun kissa on poissa... (hiirillä on kivaa!)

Kuinka hurmaavaa olla töissä, kun Pikkupomo on lomalla! Vapautunutta, hauskaa, nauruntäyteistä. Kuitenkin siinä samalla saa tehtyä hommia ihan yhtä lailla, paremmalla motivaatiolla kyllä. Toisen tiimin esimies, jonka kanssa tulen oikein hyvin toimeen, kävi erikseen pyytämässä, että otan jotkut tietyt keissit hoitaakseni "koska kaikkihan me tiedetään, että sä hallitset nämä hyvin." Tuli hyvä mieli!

Kotimatkalla hain postista kuusi kirjaa ja kaksi dvd:tä. Nyt riittää lukemista! Tosin mulla on yksi tiiliskiven kokoinen John Grisham kesken, se on niin tylsä, etten jaksa lukea. Vaan pakkohan se on, pienestä asti olen ollut sitä mieltä, että kirjoja ei jätetä kesken, vaikka kuinka tylsiä oisivat.

Vatsa on jostain syystä taas tosi kipeä. Tuntuu kuin ois nielaissut vahingossa jalkapallon, jossa on piikkejä. Siellä se repii, iso kuuma pallo.

Päivän musiikillinen inspiraatio: teen särökitaraversion hitaalla bluestemmolla eräästä kasari-ysäridiskohitistä! Esittelin ideaa parille kaverille, innostuivat tolkuttomasti. Minä myös!

Pimeä sunnuntai

Päivä on hurahtanut ohi ihan huomaamatta, kuten sunnuntaipäivillä on usein tapana. Valmistaudun henkisesti kuusipäiväiseen työviikkoon (lauantai on vapaata). Sunnuntain ylipitkän vuoron jälkeen työt jatkuu torstaille, sitten on pitkä vapaa.

Olen seurannut tiiviisti Ilosaarirockin verkkotoimituksen juttuja ja muistellut menneitä kesiä paikan päällä. Olen kerran (joskus vuonna miekka ja kitara) nähnyt yhden bändin Ilosaarirockin päälavalla, muutoin on tuo musiikillinen anti jäänyt. (Olen kyllä myös soittanut yhden keikan Ilosaaren päälavalla, mutta sitä ei kai lasketa?) Oli aina niin kiire työn puolesta, että ei ehtinyt bändejä bongailla. Se ei koskaan harmittanut, sillä mikään ei ole ollut kauheampaa ja samalla ihanampaa kuin olla duunissa maailman leppoisimmilla festareilla. Kauheus johtui aina siitä, ettei ehtinyt nukkua kuin korkeintaan kaksi tuntia koko viikonlopun aikana. Ihanuutta oli kaikki muu.

Helsinki on harmaa, mutta vieläkään ei sada. Toivoisin sadetta, raikastuisi vähän tämä siitepölyinen ilma.

Miten voi kämpästä palaa hullu määrä lamppuja yhtä aikaa?! Kävin ostamassa kaupasta neljä uutta lamppua, mutta on liian hämärää ruveta niitä nyt laittamaan. Eteisen lampun vaihto on hankalaa, pitäisi olla kolme kättä: yksi, joka irrottaisi kuvun ruuvit, toinen, joka pitäisi kiinni kuvusta ja kolmas, joka hoitaisi sen varsinaisen lampunvaihdon...

Köllötän siis pimeässä. Pimeys on aina pukenut minua hyvin.

Kotona lauantai-iltana

Aamu alkoi puhelulla työkaveri Neidiltä. Tuntui, kuin se ois ollut täysin samassa tilassa kuin eilen (siis yöllä, mä tarkoitan). Jauhoi vielä kertaalleen samat asiat, aivan kuin ne ois jotenkin jääneet epäselviksi. Lopettelin puhelun hiukan ihmeissäni. Tiesinhän mä, että se elää just nyt rankkaa vaihetta, mut on ollut vaikeaa tajuta kuinka rankkaa sillä oikein on. Se ei tavallisesti ole muuta kuin nauravainen, huumorintajuinen ja kiva kaveri. Musta tuntuu, että mä pelkään sitä aika paljon. Se oli niin aggressiivinen yöllä, tosiaan tuli mieleen, että se vielä käy jonkun päälle. Nyt illalla mä sain siltä sitten vielä tekstarin, kyseli olisinko mahdollisesti jossain baarissa. Vaan olenpa kotona, mikä tekee tosi hyvää niin mun munuaisille kuin lompakollekin.

Olen katsonut elokuvia. Juuri äsken sain loppuun todella verisen "Charlie Manson Familyn" (suom. Manson - tosi tarina). Oli aika rankka pätkä. Alkoi ahdistaa aika paljon. En halua mennä nukkumaan, vaikka väsyttää kovasti. Pelkään, että näen liian väkivaltaisia unia. Nyt kuitenkin netti on täynnä kaikenlaisia Manson-sivustoja, joten kierrän sitten niitä loppuyön...

Sain mä vähän jotain tehtyä kotonakin tänään, mutta en suinkaan tarpeeksi. Onhan toki huomenna sunnuntai ja voin vielä vähän jatkaa kotiaskareissa. Ensi viikolla on kuusi työpäivää, iltavuoroja myös rutkasti. Mutta sunnuntain ylipitkästä vuorosta saan yhden kokonaisen vapaapäivän lisäksi valitsemanani päivänä lähteä kaksi tuntia aikaisemmin sitten seuraavalla viikolla. Sain vielä sen vapaapäivän perjantaiksi, joten yksi pitkä viikonloppu tiedossa. Ajattelin mennä Turkuun, mutta Ari ei ole silloin paikalla, joten ehkä keksin jotain muuta. Tai sitten olen vain täällä hissukseen.

Tein tänään hyvää ruokaa ja nautin itsekseni olemisesta. Nyt väsymyksen kasvaessa se elämästäni puuttuva kainalo alkaa taas kummitella mielessä. Hemmetti.

Yöpolkka

No hei. Arvatkaa miten kävi. Hei. Kamoon? Parit kaljat Ninskin kanssa venähti vähän overiksi. Sisäinen alkoholistini on innoissaan. Meillä oli todella hauskaa, kunnes duunikaverimme Neiti liittyi seuraan. Hän on älyttömän hieno tyyppi, todella mainiota seuraa, mutta tänään hän oli örvellyskunnossa, haastoi riitaa ja oli suorastaan pelottava. Ninski ja mä aloimme välittömästi huolehtia hänestä, mutta illan päätteeksi Neiti lähti jostain meille loukkaantuneena menemään. Me ei lähdetty perään, vaan palattiin vielä baariin nauttimaan yhdet verigreipin makuiset breezerit. Kirottiin siinä, että seuraavan kerran mennään kyllä vain kaksistaan. Hauskaa nähdä, miten Neiti meihin suhtautuu maanantaina töissä. Oli nimittäin niin sekaisin kyseinen naisihminen, että samat jutut kuultiin ainakin kahdeksaan kertaan ja lopussa se taisi jo näkyä meidän naamoista. Huhhuh.

Viinan lisäksi rahaa meni tänään kolmeen tarjousleffaan. Olen niistä niin innoissani, että tekis mieli alkaa nyt katsoa. Parempi idea olisi mennä nukkumaan, vaan katsotaan nyt miten tässä käy.

Vilukissan paluu

Hellekausi taitaa olla päättymässä. Heräsin vilun tunteeseen. Täkki takaisin sänkyyn ensi yöksi. (Tosin meikäläinen nyt on sellainen vilukissa, että muut todennäköisesti äimistelevät, että mitähän se sekoilee.)

Kauan kaivattu rahapäivä on täällä. Tosin tällä kertaa, enemmän kuin koskaan, kyseessä on ns. tili tuli tili meni -tilanne. Vaan eipä vainoa pankki enää (ennen kuin teen sen taas).

Mies Menneisyydestä aloittaa ymmärtääkseni tänään kesälomansa. Kunpa tapaisimme taas. Tahtoisin painaa pääni hänen rinnalleen, laskea käteni lämpimälle iholleen. Tahtoisin halata, lujaa. (No niin. Eikö tästä jo puhuttu. Unohda koko juttu!)

Ilosaarirock mielessä. Aika monta vuotta tuli siellä oltua töissä ja nyt valtaa kaipuu. Taidan ensi vuonna yrittää päästä paikalle. Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt muutama vuosi. Vaan elävästi muistan, kun kieltäydyin myymästä kaljaa eräälle silloin alaikäiselle rokkitähdelle. "Etsä tiedä kuka mä oon?" -kysymykseen oli upeaa vastata: "Tiedän. Siks just mä en sulle myy."

Sana viikonvaihteeksi

Laiskin lepakkovuoro ikinä. Tein sellaisia hommia, jotka ei normaalisti mun päivään kuulu. Sain inhottavan pistävän kivun niskaani. Työasennot taas hakusessa.

Veljeni soitti. Humalassa, tietenkin, eihän sille selvinpäin tulis edes mieleen. Oli pelaamassa kavereiden kanssa jotain musavisaa, ja niille tuli kinaa oikeista vastauksista. "Soitetaan mun siskolle, kyllä se tietää!" Ja niin tiesinkin. Kolmen kotimaisen bändin kokoonpanot ja levytykset luettelin kuin vettä vaan. Jälkeenpäin nauratti, miten mun päässä VOI olla niin paljon kaikkea turhaa tietoa.

Pankistakin soitettiin. En vastannut.

Huomenna perjantai ja rahaa. Menen Ninskin kanssa syömään ja oluelle. Sitten kotiin, tiiviisti, lauantain ja sunnuntain vietän täällä. On niin paljon tekemistä. Viimeistelen kaksi biisiä, siivoan, pyykkään ja luen. Odotan innolla! Enhän oo juurikaan viettänyt täällä aikaa sitten kevään.

Naapurin koira ulvoo taas. Se herätti mut puoli seitsemältä aamulla samalla ulinalla. Ei kivaa, ei tosiaan. Kunpa vain näkisin sen omistajarouvan joskus, jotta voisin kertoa koiransa ulvonnasta.

Taidan keittää kupin kahvia, lukaista suosikkiblogit ja mennä sit suihkun kautta nukkumaan. Öitä kaikille!

(Ai niin, linkkilista päivitän myös viikonloppuna, lupaan.)

Ahdistusta postiluukusta

Tuli ahdistusta postiluukusta oikein kaksin kappalein. Kirjeitä pankilta. En aio avata niitä, koska en halua lukea niitä. Viekööt sitten huomenna tililtä niitä sanktiomaksuja, minä en jaksa enää.

Kun ihminen tekee työtä kuitenkin sen 7,5 tuntia päivässä, voisiko olla liikaa vaadittu, että siitä saisi sen verran palkkaa, että sillä eläisi? Ei tulisi noita ylityksiä.

Törmäsin tuossa männä viikonloppuna vanhaan tuttavaan Joensuun ajoilta. Olimme molemmat juovukkeissa, ja tietenkin lupailtiin yhteydenpitoa ja kaikkea. Yllätys oli suuri, kun kyseinen herrasmies sitten eilen laittoi tekstaria ja ehdotti tapaamista! Eilen se ei onnistunut, mutta kenties ensi viikolla. Mainiota, en malta odottaa että pääsen seuraansa.

Pitäisi päästä hiustenleikkuuseen. Valtavan kuuma hiuspehkoni alkaa olla jo täysin ylipitkä. Olisi kiva kokemus saada ottaa se hetkeksi pois päästä ja katsoa kuinka paljon palelisi.

Surrur. Päässä miljoonan muun asian lisäksi taas se pikalaina.

Liikaa ajatuksia

Tänään muutama ohikiitävä ilon hetki. Mukava (vaikkakin vielä vähän kipuisa) päivä töissä. Pikkupomo hyvällä tuulella (!!!), kysyi huolissaan pitäisikö mun kuitenkin olla vielä sairiksella, kun kuunteli mun hengittämistä. (Siis se rahisee niin kovaa, että ei sen tarvinnut mitenkään erikseen tulla kovin lähelle sitä kuuntelemaan.) Ehdotti sitten itse, että teen jotain muita hommia tänään.

Työkaverit riemuitsivat paluutani, kävivät halailemassa. Mikähän siinäkin on.

Huomenna palataan ruotuun lepakkovuoron muodossa. Perjantaina aamuvuoro, sitten Ninskin kanssa ulos syömään. Ja jospa yrittäisi vaihteeksi viettää viikonlopun kotona... Heh. Vieläkin naurattaa viime viikonlopun unenomaisuus ja kaikki hienot hetket.

Oho. MTV3:n Talousuutisissa juttua blogeista. Vähän jänskätti ne lähikuvat ihmisten päikkäreistä. Omaani ei onneksi näkynyt.

Ajatus harhailee, mihinkään ei jaksa keskittyä. Vielä yksi katsomaton elokuva hyllyssä, jospa sen laittaisi pyörimään. Tosin levyjäkin on kuuntelematta pino... Ja lukemattomia kirjoja. Eipähän tule tekemisen puute sitten viikonloppuna!

Perjantaina on vihdoin se tilipäivä, rauhoittaa vähän mieltä kun saa asioitaan hoidettua. Vaan kyllä sellanen pikainen toimintatonni olis ihan poikaa. Mut jos mä otan jonkun hemmetin pikalainan, niin olen jumissa tässä kaupungissa ja työpaikassa sen lyhennysten ajan. Onko se sitten pelkästään paha asia?

Huuh. Liikaa ajatuksia.

Aamuhaikeaa

Heräsin vasta (rasti seinään) kellon soittoon. Kovasti näin unia, mutta en muista mitään, johtuen juuri tuosta herätyksestä. Jos heräilee itsekseen, muistaa unet paremmin. Olin kyllä täysin sekaisin, kun mut niin väkivaltaisesti kiskottiin ulos unen syvistä vesistä.

Eilen monikin asia sai mut ajattelemaan Menneisyyden Miestä ja niitä ikuisuushetkiä. Ikuisuushetki on siis se semmoinen, kun yhtäkkiä tajuaa kaiken olevan niin upeaa, että haluaa sen ikuisesti muistaa. Joen rannalla kävely, matkalla terassille tapaamaan ystäviä, menneellä kesälomallani oli just sellainen. Kuinka pysäytin hänet hetkeksi ennen seuraan saapumista, kiitin hienosta päivästä, hän otti mut kainaloonsa ja rutisti pienen ikuisuuden verran.

On ikävä.

Vaan yritän päästää irti ja elää arkea. Arkea, jossa kukaan ei silitä hiuksiani yöllä.

Helpottaa

Alkaa pikkuhiljaa helpottaa tämä hinku&vinku -yhdistyksen kokous. Olen kitannut sitä hemmetin morfiinia.

Näinä aikoina on tällaisen allergikon ja vatsavammaisen oltava tosi tarkkana siitä, mitä syö. Jos syön jotain vähänkään allergisoivaa, tulee takuuvarmasti sairaalakeikka. Olen siis popsinut tänään tuoretta kurkkua ja ranskanleipää. Ei kovin terveellistä, mutta onpahan turvallista.

Taidan mennä suihkuun ja sitten kirjan pariin. Tuli tuossa liikututtua oikein kunnolla, kun katsoin Badding-leffan. Ripsivärit poskilla niiskutettiin oikein. Ja sitten vähän lääkettä päälle, ettei hyperventiloida...

Benropen kommenttilaatikko on riidoissa kanssani jo ties kuinka monetta päivää. Joko minut on bannattu tai sitten jotain on vialla. Olen siis asunut viime päivinä muiden ihmisten kommenttilaatikoissa. Pikkuisen vieroitusoireita alkaa vain tulla.

Huomenna sitten töihin taas. Pikkupomo on siellä vain tämän viikon, sitten hän jää vihdoinkin lomalle. Saan olla rauhassa! Jipii.

Päivän biisi: System of a Down / Violent Pornography

Huohotusta ja mutinaa

No juu. Nukuinhan mä sitten. Kokonaiset kaksi tuntia. Ja näin unta äitivainaasta. Lopun yötä yskin ja hyperventiloin. En mene tänään töihin, ei tässä ole mitään järkeä. Tenutan tuota lääkettä ja olen vaaraksi yhteiskunnalle. Tai jotain.

Taas on sellainen fiilis, että pää poikki vaan, ei tästä muuten selviä.

Toi astma on siitä jännä, että sen aina unohtaa, kun se ei vaivaa. Mulla se ei yleensä vaivaa. Nyt kun iski tämmöinen vaikeampi kausi, sitä tajuaa, kuinka upeaa hengittäminen on. Siis silloin, kun sitä pystyy tekemään. Nyt kun ei, on tosi raskas olo.

Jatkan siis huohottamista. Hyvää tiistaipäivää.

Unijukka hyljännyt

Miksen mä osaa nukkua?

Silmien alla olevat pussit yltävät kohta polviin saakka. Ja mustat ne ovat, renkaat.

Päässä soi lauantaina jo sinne ilmaantunut lause "a circle with no end" eräästä biisistä. En pääse tuosta lauseesta nyt yli enkä ympäri. En, vaikka kuinka huudattaisin System of a Downia.

Astma vaivaa kovasti. Astmalääke on loppu, mutta morfiinia on. Ja kortisonia. Ei silti ole kivaa hinkua ja vinkua ja yskiä itsensä puolitajuttomaan kuntoon. Vaan oma on syy, ei kukaan pakottanut mua polttamaan kymmentä askia tupakkaa viikonloppuna.

Syöksähtelen Blogilistan kautta mitä kummallisempiin paikkoihin. Pitäisi päivittää omaakin linkkilistaa. Vaan juuri nyt olen siihen aivan liian väsynyt. Voisiko joku tulla kalauttamaan mua päähän jollain painavalla esineellä?

Ei villasukkia

Heräilin yöllä puolen tunnin välein pyyhkimään paniikissa kasvojani, luulin olevan ötököitten peitossa. Ei kovin mahtava fiilis siis.

Kummallisia asioita tulee mietittyä. Olen pohtinut tuntikausia josko olisin onnellisempi laihana, tummatukkaisena tai ruskeasilmäisenä. Olen myös miettinyt imuroimista. Se on nimittäin puuha, jota syvästi inhoan, varsinkin kesällä. Talvella imuroiminen on siitä hyödyllistä, että hommassa tulee lämmin. Nyt ei ole pariin päivään tarvinnut villasukkia, joten imurointikin on siirtynyt ja siirtynyt.

Vaan josko tänään saisi taas elämän syrjästä kiinni. Tiskaisi ja pesisi pyykkiä. Eikä olisi enää vain huono ihminen, joka innostuu aina juomaan liikaa.

Olojen olo

Mulla on aika kauhea olo. Mä alan olla liian vanha kahden päivän ryyppyputkiin.

Perjantaina lähdin töistä J:n kanssa samaa matkaa. Poikettiin Bullmanissa oluella. Siellä olivat myös Santeri, Jaska ja Sami. Paikalle ilmaantui myös Samin kollega Italiasta. Pikkuisen baarikierroksen jälkeen päädyin Santerin luo jatkoille. Juotiin aamuseitsemään asti rommikolaa. Lauantaina lähdin Santerilta joskus kahden maissa. Tapasin Andyn Hakaniemessä, joimme rannalla olutta. Oli todella mukavaa. Lähdimme keskustaan ratikalla. Käytiin Tornissa maisemaoluella, sitten lähdettiin Manalaan. Kävelin kotiin, perille pääsin noin varttia vaille viisi aamulla.

Tili on niin katastrofaalisesti miinuksella, että multa otetaan varmaan kohta pankkikortti pois.

Moraalinen krapula, ei fyysinen.

Törmäsin Manalassa kitaristipoikaan vuosien takaa. Se oli hienoa.

En pysty keskittymään mihinkään. Päässä pätkii.

Mykkäkoulua

Olen töissä. Täällä on todella hiljaista. Ja vielä pitäisi jaksaa reilut kaksi ja puoli tuntia... Sitten pääsen vapaalle, viikonloppua viettämään. Olen todella sen tarpeessa.

Menin puhumaan tänään Pikkupomon pomolle eilisestä ns. välikohtauksesta. Hän oli lähes kauhuissaan, kun kerroin kuinka tilanne eteni ja mitä esimieheni suusta tuli. Sovime asian käytännön keskenämme. Myöhemmin Pikkupomo kutsuttiin sitten esimiehensä puheille. Hän viipyi siellä melko kauan. Palattuaan takaisin hän ei katsonut minuun päinkään kertaakaan, ei puhunut sanaakaan, marssi vain ympäri avokonttoria hartiat kireinä, kasvot punoittaen.

En tiedä miten jaksan tästä eteenpäin. Jos tuo kuvailemani mykkäkoulu jatkuu, tunnen syyllisyyttä siitä, että kaikkien muidenkin työviihtyvyys laskee.

Ja Poikapieni jäi kesälomalle. Neljä viikkoa ilman sen hersyvän hauskaa seuraa... Kuinka helvetissä minä jaksan täällä?

Ukaaseja

Olen melko sanaton tämänpäiväisten Lontoon tapahtumien edessä. Iltavuorossa kun olin, en juuri ehtinyt seurata uutisia. Runsaasti uhreja, sen verran tiedän. Lämpimät ajatukset kaikille, joiden ystäviä tai perhettä on Londoniumissa. Itse en vielä tiedä onko Jenny kunnossa...

Paska päivä. Pikkupomo kävi esittämään ukaaseja. Käyttäytyi todella typerästi. Aion mennä huomenna hänen esimiehensä puheille aiheesta. Andy sen sanoi: "Sä olet pätevämpi kuin se, siksi se sua koko ajan vahtii ja keksii asioita, joista valittaa." Poikapieni sanoi myös, että "kun se ei löydä sun työstä oikeaa moitittavaa, se keksii omasta päästään." Tämänpäiväinen jurputus oli sitten niin asiaton, että menen ottamaan asian puheeksi vielä.

Paska paska paska olo. Miksi se ei voi antaa mun olla rauhassa ja tehdä työni?

Jos tilanteeseen ei tule muutosta, mä otan loparit. Ei mun tarvitse tuollaista sietää.

Mies ja Poika

Tänään meitä on Poikapienen kanssa taas tuijotettu uteliaina töissä. Me supistiin keskenämme, naurettiin, ilmeiltiin ja kehiteltiin tarinaa katosta, joka on marenkia. Mä pidän siitä ihmisestä tosi paljon ja tiedän, että sekin viihtyy mun seurassa. Jospa vain oltais vähän lähempänä toisiamme elämäntilanteiden ja iän osalta...

Poikapieni on kiltti. Se ei koskaan loukkaisi ketään ihan vain siksi, että voi.

Kun taas Mies Menneisyydestä... huhhuh. Se loukkaa, koska se voi. Se on sosiopaatti. Sen maailma alkaa sen vasemmasta ohimosta ja päättyy sen oikeaan ohimoon. Se ei koe empatiaa, se ei osaa rakastaa. Se on mukava kyllä, älkää käsittäkö minua väärin, sen seurassa mä viihdyn niin kauan kun ei puhuta tunteista. Se ei edes varmaan tiedä mitä tunteet on...

Se ilmaantuu mun elämään aina just silloin, kun olen parantunut edellisestä kohtaamisesta. Se lähettelee meilejä ja tekstareita, se haluaa tavata. Sitten me vietetään jotain vuorokausi kimpassa, nautitaan toistemme seurasta. Mä lähden ja se jää mun päähän. Ja sitten... niin. Sitten mä en kuule siitä mitään. Kuukausiin.

Mä en haluaisi enää tavata sitä. Mutta tiedän, että kun kutsu taas tulee, mä menen. Mä olen idiootti, en opi, vaikka tätä on jatkunut jo pari vuotta.

Mä lähetän mielessäni Poikapienelle nyt kiitoshalauksen. En tajua, miten jaksaisin arkea ja työtä ilman sen seuraa.

Taidan keittää kahvia ja syödä porkkanoita.

Tämän tunnin suosikkibiisi

Rasti seinään: mua ei palella!

Luulin tosissani eilen, että kaaos töissä jatkuisi, mutta olin onneksi väärässä. Tänään oli ihan mainio työpäivä. Hysteerisiä hihityksiä Ninskin, Kaiden ja Andyn kanssa. Andy toi mulle kirjan ja levyn lainaksi, mainiota. Itse raahaan huomenna repullisen kirjoja duuniin, lainaan Poikapienelle ja Andylle lomalukemista.

Vaan huomenna alkaa sitten lasku kohti loppuviikon lepakkovuoroja. Tietenkin olen torstain ja perjantain iltavuorossa, kuinkas muutenkaan.

Olen keskittynyt miettimään Nina Rochellen Innehåll-biisiä. Se on niin mahtava! Kuvaa mun päänsisäistä elämää niin täydellisesti. Enkä mä tarkoita pelkästään lyriikkaa, vaikka sekin on mainio. Ne kitarat, se särkyvä ääni, haikeus ja mieletön voima. "Mitt namn på hennes läppar / som enda villkor / för ett liv med innehåll / en biljett till ingenting / men en möjlighet för mig / att färdas åt nåt håll..." Fantastista! Jos teillä on mahdollisuus, kuunnelkaa tuo biisi kuulokkeilla. Tunnette sitten minut oikein hyvin.

Maanantain mitäänsanomattomuudet

Katsoin just leffan sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerista. Huono oli.

Mikä päivä töissä. Voi hyvänen aika. Niin kova kiire, ettei juuri koskaan. Yritin ottaa iisisti ja mennä keissi kerrallaan. Onnistuin kai aika hyvin. Mutta rankkaa se on. Toivottavasti saan ensi yönä nukuttua, sillä huomenna on odotettavissa samanlainen kaaos.

Matkalla töistä kotiin kävin sitten postissa ja Hakaniemen K-kaupassa. Ostin ruokaa lounareilla ja kiltti kassa sanoi mulle, että "ota vielä purkkaa siitä niin tulee täyteen koko summa." Ystävällistä häneltä.

Taidan vetäytyä kuumaan suihkuun, annan veden rummuttaa kireitä hartioita. Olispa rahaa mennä hierojalle. Olisin tällä hetkellä todella sen tarpeessa. Kasvaisin varmaan pituuttakin joitakin senttejä, kun saisi tuon rangan oikenemaan.

Sunnuntaiangstia

Taas vaihteeksi sellainen päivä, etten ole saanut mitään aikaan. Harmittaa. Olen vain lukenut ja kuunnellut levyjä. Olisi pitänyt imuroida ja käydä läpi vinoja pinoja. Lehtiä, laskuja, nuotteja, kirjoja ja levyjä on pöydillä ahdistavan korkeat kasat.

Tilipäivään on kaksi viikkoa ja mulla on tili jo miinuksella. Lomareissulla tuli höylättyä korttia ja huolettomasti sittenkin. Onneksi on lounasseteleitä, niillä saa K-kaupoista ruokaa...

Mistä tää väsymys ja aikaansaamattomuus oikein juontaa? Onko se vain osa masennusta? Miksen osaa nauttia mistään muusta kuin musiikista?

Mulla on taas oma antisosiaalisuuskauteni. En jaksa tavata ihmisiä, en halua, että kukaan tulee mun luona käymään. Pidän puhelinta kiinni, ettei tarvitse selitellä kenellekään, joka kenties haluaisi tavata. Jälkikäteen on sitten aina helppoa todeta, että "ai, mulla oli unohtunut puhelin kiinni."

Seuraavaan viikonloppuun on viisi yötä aikaa.

Päivän biisi: Nina Rochelle / Rött ljus

Itkupilli

Kylläpä on olleet kyyneleet herkässä tänään. Olen tuijottanut tuota Live8-hommaa alusta asti. Välissä vilkaisin vain Selviytyjiä. Molemmilla kanavilla oli vedet silmissä.

Hormonaalista epätasapainoa? Väsymystä? Henkistä haurastumista? Who cares. En häpeä tunnustaa, että olen aikamoinen itkuiikka aina välillä.

Tänään olen kahlannut pohjamutia tosi syvältä. Mietin Elämäni Rakkautta, on vieläkin niin ikävä. Enkelit kanssasi, sötnos. Om du var här.

Suuria sanoja

Yle Teemalta tulee suoraa lähetystä Live8-konserteista. Mahtavaa. Musiikilla on mahtava voima. Enkä mä tarkoita nyt voimaa pelastaa maailma köyhyydeltä enkä mitään muuta yhtä ylevää, mä tarkoitan vain, että yksilöön musiikilla on ihan hirvittävän voimakas vaikutus. Ainakin minuun. Mä olen ihan pennusta asti ollut musiikkihullu. Mä matkustan maailmalla, elän vaikka minkälaisia elämiä, koen vaikka mitä seikkailuja musiikin kautta. Mä elän sitä, mä en vain kuuntele sitä.

Harmi, etten nyt pysty keskittymään kirjoittamiseen. Kirjoittaisin musiikista jonkin järisyttävän paatoksellisen julistuksen.

Ehkä siis ihan hyvä, etten pysty nyt keskittymään...

Ohimoääni

Naapurin koira ulvoi ja haukkui kolmeen asti aamuyöllä. Se myös raapii ovea tai jotain lattialistaa niin, että pelkään sen tulevan jonain päivänä läpi. Mua ei kerrostaloissa ns. elämisen äänet juuri haittaa, olenhan lähes koko ikäni asunut kerrostalossa. Mutta ulvovan koiran ääni... Se tunkee läpi pään. Oikeasta ohimosta sisään, pari kierrosta pään sisällä ja vasemmasta ulos, ja lisää tulee koko ajan. Rappukäytävä myös kaiuttaa sen äänen niin, että koko talossa varmasti kuuluu.

Ei se sen koiran vika ole.

Lauantai. Mmm.

Suomen Posti Oy sucks.

Ihan tosissaan kyllä voi ihmistä vituttaa sellainen, että saa postista ilmoituksen isokokoisesta kirjeestä, ilahtuu ensin, että jee, nyt tulevat leffat ja levyt cdonista, sitten menee postiin ja se on mennyt kuudelta kiinni, vaikka siinä saakelin ilmoituksessa selkeästi lukee, että avoinna klo 8-20.

Nyt sitten viikonlopuksi pitää kehittää jotain muuta puuhaa.

Uneton Kalliossa

Minkä hemmetin takia mä en osaa nukkua? Luulis nyt, että tollanen perusaktiviteetti ois aika helppo suorittaa, mutta paskat. Pyörin sängyssä levottomana, heräilen tunnin välein, pelkään aamun tuloa.

Ja työpäivä odottaa. Perjantaita vain kaikille.