Kiitos!

Elämälle kiitos hyvistä ystävistä! Ystäväni, joka tunnettiin ennen nimellä Poppy, osasi laittaa tunteeni taas järjestykseen vain parilla lauseella. "Hei, mä olen nähnyt teidät." "Kyllä sen näkee."

Olen onnellinen, että minulla on niin paljon. Minulla on Poppy.

Miehen kotona on lämmin.

Pikainen päivitys. Tulin käymään kotona. Lähdin eilen miehen kanssa töistä hänen kotiinsa. Olimme molemmat hirmu väsyneitä, joimme pari olutta ja sitten kömmittiin nukkumaan. Oli fantastista olla jossain, missä oli lämmin. Oma kämppäni kun on järjettömän kylmä, mutta miehen luona pystyi ihan rentoutumaan, kun ei tarvinnut palella. Mua jännitti kovin, olin ihan puolustuskannalla ja kroppa jäykkänä jostain syystä. Tai siis miehen eksän vuoksi, tietenkin. Sehän oli myös hänen kotinsa, ja minä olin ensimmäinen, joka miehen vieressä yöpyi eksän lähdön jälkeen. Kuinka pidänkään hänen tavastaan koskettaa minua, hänen äänestään kuiskimassa korvaani pimeässä, hänen huulistaan minun huulillani.

Ulkona sataa vettä ja on pääkallokeli. Ei sovi mulle.

Menen suihkuun ja sitten mies ja tämän bestis tulevat minua hakemaan, mennään tekemään ostokset iltaa varten. Sitten takaisin miehen luo, kokkaan vieraille salaattia ja teen boolin. Toivottavasti meille tulee kiva ilta.

Toivotan kaikille mun lukijoille mitä parhainta uutta vuotta!

Duuniangstia, osa 129

Töissä taas. Ahdistaa ihan julmetusti. En tosiaankaan ole työkuntoinen. Mua vituttaa ihan suunnattomasti, kun ihmiset kyselee miksi mä olen ollut poissa ja miten mulla on mennyt joulut ja muut.

Tää päivä ei sitä paitsi kulje ollenkaan. Musta tuntuu kuin oisin ollut täällä jo jotain seitsemän kuukautta putkeen, vaikka oon ollut vasta kaksi tuntia.

Kuinka helvetissä tätä jaksaa?

Aamuajatus

Me ei osata vielä oikein nukkua yhdessä, mies ja minä. Hän nukkuu toki enemmän kuin minä. Heräämme välillä rutistamaan toisiamme ja kommentoimaan Kallion katujen järjetöntä älämölöä. Vieressään en silti koskaan palele, joten valitsen lämmön unen sijaan.

Aamulla mies lähti töihin ja leikimme ajatuksella, että tapaisimme jo tänään. Mmm.

Huomenna alkaa arki minullakin. Pitää mennä kustannuspaikalle katsomaan kykeneekö siellä olemaan. Koetan valmistautua henkisesti.

Olen tehnyt päänsisäistä inventaariota vuodelta 2005. Minkälainen vuosi tämä onkaan mulle ollut! Toivottavasti ensi vuosi on pikkuisen tasaisempi.

Viesti mieheltä

"Voisin tulla yöksi kylään, jos vain haluat. Onhan viime tapaamisesta jo melkein viikko. Älä nukahda."

Lostis on onnellinen.

Lostis, kodin hengetär

Uudenvuodenaattona menen miehen kotiin. Teemme yhdessä boolia ja pientä tarjottavaa vieraille, joita tulee näillä näkymin kahdeksan. Saan siis viettää vuodenvaihteen miehen kanssa, mutta minua jännittää ja pelottaa. Ihmisten seurassa me olemme vain kavereita, ja se ahdistaa joskus. Silloin kun tekis mieli rutistaa, suudella tai hyväillä kädellä niskaa. Mies ei ehkä ymmärrä ahdistustani, mutta tietää, että jokin on pielessä.

Olen yrittänyt saada tänään jotain aikaan tässä kaaoksessa, jota kodikseni kutsun. Melko huonolla menestyksellä tosin. Aloin purkaa yhtä hirmu korkeaa levypinoa lattialta ja jäinkin ihastelemaan: minulla on tämäkin levy! Mahtavaa! Huudatin sitten Wildheartsia ja muuta, soitin ilmabassoa ja niin jäi taas kaaos samanlaiseksi.

Sain sentään tiskattua ja pestyä kaksi koneellista pyykkiä. Paljon enemmän olisi pitänyt, mutta onhan minulla vielä huominen palkatonta vapaata.

Mielialat heittelevät kuin hissillä taas.

Puhelimessa isäni konsultoi minua uuden tietokoneensa kanssa. Nyt on langaton verkko salattu ja muutoinkin kaiken pitäisi olla kunnossa. On jollain lailla hauskaa voida kerrankin opastaa omaa isäänsä. Ja vieläpä niin, että hän itse pyytää apua.

Taidan keittää kupin kahvia ja uppoutua elokuvaan. Toivottavasti muistan mennä nukkumaan tänään, on taas vähän huonolle mallille jääneet noi yöunet.

Päivän biisi: the Wildhearts / 29 x the pain

Tilannekatsaus lyhyesti

Usvapöndevierailu meni ihan hyvin. Ne ihmiset on vain kamalan kovaäänisiä, ne puhuvat yhteen ääneen eikä kukaan kuuntele ketään. Mä huokaisin helpotuksesta, kun pääsin dösään ja takaisin stadiin.

Mä tapasin ystäväni J:n baarissa. Me juteltiin, nappailtiin bisseä ja jallukolaa. Mies viestitteli kotikotoaan, sen eksä oli tullut sinne hoitamaan asuntolaina-asioita ja mies oli ihan vereslihalla.

Tänään mä olen potenut ikävää, krapulaa ja atoopikon painajaista: iho vuotaa verta ja kutittaa niin että taju lähtee. Mies tarjoutui tulemaan apteekin kautta mun luokse, hoivailemaan mua. Mä kieltäydyin kunniasta, jostain syystä en ollut tänään halukas ottamaan apuaan vastaan. Tästä mä en oikein osaa sanoa vielä mitään, pitää miettiä.

Olen väsynyt, niin väsynyt, että meinaan tipahtaa tuolilta.

Vuodatusta

Mä olin jollain lailla kuvitellut, että mulla ois tänään sellanen iisi ja rela hiljainen työvuoro. Paskan marjat. Hirveä kiire koko päivän, veemäisiä ihmisiä ja paskaa niskaan. Vaan selvisinpähän siitäkin.

Mun piti töitten jälkeen mennä suihkuun ja aikaisin nukkumaan, koska huomenna mun on lähdettävä usvapöndelle Espoon perukoille moikkaamaan isän siskoa eli mun tätiä ja mun serkkua. Mä olin kuitenkin jotenkin ihan helvetin lamaantunut töistä tullessa enkä mä ole vieläkään päässyt sinne suihkuun asti. Huominen moikkausrundi ei vois vähempää kiinnostaa, mun täti ja serkku-P on ihan nastoja tyyppejä, mut ei tässä tilassa. Niistä kumpikaan ei tajua esimerkiks masennuksesta yhtään mitään, ne on just sellasia "kato, otat vaan itteäs niskasta kiinni ja ei ne lääkkeet nyt ainakaan mitään voi auttaa" -tyyppisiä henkilöitä.

No. Mä häivyn sieltä sit, jos se käy liian raskaaks. Ne suuttuu, mut pitäiskö mun välittää siitä? Vaikka ne loukkais mua kuinka?

Parin tekstarin jälkeen mun oli pakko soittaa miehelle tänään töistä. Mieltä lämmitti kuulla sen ääntä. Se puhui uudenvuodenaatosta, kuinka se on kutsunut kavereita kylään ja tahtoo mut ehdottomasti paikalle. Mä en vielä tiedä, mut olis ihanaa viettää sen kanssa aikaa. Muiden seurassa me ollaan vain kavereita keskenämme, se ehkä käy vituttaan jossain vaiheessa, mut pääseehän sieltäkin sit pois.

Miten onkin niin kovin epäsosiaalinen olo taas. Haluisin vain istua täällä helvetin homekämpässä, kuunnella levyjäni ja antaa olla, kaiken. Mä olen nyt vapaalla maanantain ja tiistain, keskiviikko ja torstai on vielä sitä palkatonta vapaata. Saan olla ainakin rauhassa siihen asti. Perjantaina meen sit iltavuoroon, saa nähdä miten kovaa se arki taas kolahtaa.

Taidan ottaa lääkkeet ja painua nukkumaan. Josko huomenna tuntuis edes pikkasen paremmalta.

Jouluaattoiltana

Jos mun Rakkaani olisi saanut elää, meillä olis tänään hääpäivä. Me oltais Örebrossa, mökillä. Me sytytettäis takkaan tuli ja syötäis ja laulettais.

Sen sijaan mä istun Kalliossa, postimerkin kokoisessa yksiössä kynttilänvalossa.

Tää on aina vaikea päivä, mut tänään musta tuntuu, että tää helpottaa kyllä. Mä selviän, mä olen selvinnyt tähänkin asti. Mies auttaa mua siinä. Mä alan tajuta, että ei mun kaikki tunteet kuolleet rakkaani mukana. Se otti aikansa, mut nyt mä uskallan tuntea taas.

Mä sain suloisen viestin eilen. "Mä tiedän, että sua paleltaa, mutta mä valvon ja ajattelen sua oikein lämpimästi."

Mä könyän tästä suihkuun ja alan ajatuksissani asennoitua huomiseen työpäivään. Mä toivotan kaikille mun lukijoille oikein lämmintä ja rauhallista joulua.

Lämpimän yön jälkeen

Erittäin lämpimän yön jälkeen tuntuu kammottavan kylmältä tämä aamu. Nukuimme noin kaksi tuntia, muu yö meni jutellessa ja nauraessa. Mies lähti töihin ja sieltä suoraan joulun viettoon perheensä luo, en tapaa häntä kokonaiseen viikkoon. Ikävä on jo, tietenkin, tahtoisin olla lämpimässä sylissään koko ajan.

Olemme ehkä yhdessä uutena vuotena. Toivon niin.

Blogeissa kirjoitetaan joulusta ja minä tahtoisin unohtaa koko jutun. Onneksi olen töissä joulupäivän, etten aivan murru pyhien aikana. Tämä on niin monella tavalla minulle vaikeaa aikaa.

Yksi traditio on jouluaattoisin, josta tahdon pitää kiinni: joulupuhelu Joensuuhun. Siellä on suku, joka oli valmis adoptoimaan minut jo yli kymmenen vuotta sitten. Minut kutsuttiin aina mukaan sukujuhliin, joulupäivälliselle, kesäjuhliin, joka paikkaan. He ovat minulle kovin rakkaita, ja huomenna aionkin soittaa, puhua pitkään ja hartaasti "adoptiosiskoni" K:n kanssa.

Jouluruokaa en aio laittaa, mutta ruokaa kuitenkin. Kenties legendaarinen perunamuusini olisi hyvä ikävänkarkoittaja?

Kylläpä väsyttää.

Sähkeuutiset

On ollut aikamoinen päivä. Olen itkenyt aivan hirveästi. Iltaa kohti aloin rauhoittua. Sain ihania sähköposteja työkavereilta, yrittivät kaikin keinoin saada perille sen, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat tukenani.

Mies soitti vähän aikaa sitten. Kutsui itsensä luokseni yökylään. Ensi yönä mun ei siis tarvitse palella. Viime yönä olin aivan jäässä. Menin lopulta nukkumaan pukeutuneena kuin naparetkelle: pitkät housut, tavalliset sukat, villasukat, pitkähihainen paita, huppari, peitto sekä kaksi huopaa...

Toivon, että mies pitää ostamastani lahjasta. Jos ei, niin pidän sen itse!

Hermostuttaa.

Pällilomalla

Kävin itkemässä siellä lääkärissä taas. Säädettiin vähän lääkitystä ja sain loppuviikon pällilomaa. Eli töihin menen vasta joulupäivänä. Elämälle kiitos.

Soitin duuniin, hoidin kaiken kuten pitikin. Yllätys oli suuri, kun itse osastopäällikkö soitti mulle äsken. Halusi tietää kuinka voin ja voiko hän tehdä jotain. Oli suunnitellut, että pakottaa työterveysaseman hoitamaan mulle terapiapaikan jostain... En osannut suhtautua. Osastopäällikkö on upea ihminen, mutta pelkään, että hän uppoutuu alaistensa ongelmiin välillä vähän liiankin syvästi.

En jaksa nyt välittää.

Kotimatkalla ostin itselleni joululahjaksi suosikkielokuvani Yksi lensi yli käenpesän. Koin järjettömän riemunpilkahduksen, kun löysin kotikulmien dvd-divarista the Clashin Rude boy the movien!!! Kaupan päälle sain YUP:n Helppoa katsottavaa.

Ostin miehelle syntymäpäivälahjaksi hopeisen korun, riipuksena on itämainen kirjoitusmerkki, joka tarkoittaa ystävyyttä. Toivottavasti hän pitää siitä, minusta se on kaunis.

Lääkäripäivä

Tänään mä pääsen lääkäriin. Olen kovin epäuskoinen, että siitä olisi mulle mitään hyötyä. Pää poikki vaan.

Miehen synttärit. Hän ajoi mut eilen autolla kotiin töistä, seisoskeltiin kadulla juttelemassa, lupasi viedä mut tänä iltana jonnekin, jos vaikka jäänkin sairaslomalle.

Aika lyhytsanaista on tämä kirjallinen anti. En oikein saa sanottua mitään. En nuku tarpeeksi, en nuku kunnolla. Sanatkin häipyy päästä.

Mä toivon, että mä saan sairaslomaa. Olen ihan rikki.

Iltavuoroa toisen perään

Taas iltavuorossa. Järki lähtee. Silmissä tuntuis olevan kolmisen kiloa hiekkaa tai jotain.

Olen katsellut taas netistä vuokra-asuntoja. Aika kivoja on ollut tarjolla, mutta ne kivoimmat vaativat kolmen kuukauden takuuvuokraa... Pitäisi mennä pankkiin juttelemaan lainasta, jotta saisi takuut hoidettua. Nykyisessä asunnossani ei ole takuuvuokraa ollenkaan, joten mistään muualta en niitä rahoja pysty hoitamaan.

Mua ahdistaa tuleva joulu. Mä olen niin saatanan yksinäinen aina jouluna. Mä en edes tiedä miksi se minua ahdistaa niin suunnattomasti, pitäishän mun olla jo tottunut.

Kutinaa & kehityskeskustelua

Nyt on kehityskeskusteltu oikein urakalla kaksi ja puoli tuntia. Olen melko tyytyväinen siihen, miten ja kuinka paljon sain ilmaistua asioita.

Olen aivan liian levoton ja ahdistunut ollakseni täällä nyt. Silti työvuorosta on yli puolet jäljellä eikä aika tunnu kuluvan millään.

Huokaus.

Pärstävärkistä lähtevät nahat, pakkanen ei sovi atoopikolle. Selän ihottuma on villiintynyt taas ihan täysin ja kädet ovat täynnä haavoja. Tulen hulluksi, kun minua kutittaa niin, että tekisi mieli hakea juustohöylä ja vedellä sillä ylimääräiset nahat helvettiin.

Mulla on aika paskamainen fiilis just nyt. Kehityskeskustelut ja muut on aina vaan sanahelinää, mut tätä työarkea ne ei muuta miksikään.

Pitänee surffata taas kaikki avoimet työpaikat läpi...

...ja palataanpa taas maan pinnalle, Lostis.

Tilitettyäni yöllä sähköpostitse eräälle ystävälleni tuntojani ja iloani miehen suhteen, oli pettymys aamulla kamala, kun kyseinen ystävä olikin vastannut minulle tyyliin "jos nyt miettisit vielä" ja "enhän minä tässä mitään piruja seinille halua maalata, mutta tiedäthän sinä kuinka tässä käy" sekä "nuo tilanteethan muuttuu" ja "olen vähän huolissani sinusta." Happy happy joy joy. Kiitos, kun iloitset kanssani, ystävä.

Jokaviikkoinen jaksomme sarjassa "Lostiksen sunnuntaiahdistus" on ihan sitä tavallista. Mitä pidemmälle kello etenee, sitä suuremmaksi kasvaa ahdistus ja pahaolo ja oksetusreaktio huomiseen työpäivään. Aloitan taas viikon iltavuoroilla, kuinkas muuten. Keskiviikkona menen sinne lääkäriin ja saan toivottavasti vähän ohjeita ja helpotusta olooni.

Sunnuntaimusiikkina tänään the Clash, tuo elämäni soundtrack.

(Hupaisana yksityiskohtana mainitsen vielä, että mies kyseli eilen josko tahdon blogipiirin pikkujouluihin Manalaan, olisi väsymyksestä huolimatta ollut valmis lähtemään sinne kanssani. Sepä vasta olisi ollut jotain!)

Ihania asioita

Mä olen niin väsynyt, että meinaan tipahtaa tuolilta, mutten malta mennä nukkumaan. Mä istun kynttilänvalossa, mulla soi taustalla Kent ja mulla on tosi hyvä olla.

Mä lähdin eilen suoraan töistä Kuoropoikien pikkujouluihin. Oli fantastista nähdä kundeja, voi hyvänen aika kuinka minä heitä kaikkia rakastankaan. Ohjelmaan kuului mm. kuulantyöntöä pimeässä puistossa, ysipalloa, karaokeskabat ja hohtokeilausta. Kävimme syömässä ja risteilimme pitkin kaupunkia pakkasessa. Puhuimme paljon, nauroimme paljon ja pidimme maljapuheita, joissa toivottiin, että traditiomme sekä ystävyytemme jatkuu hamaan hautaan saakka. Olimme kaikki työviikon päätteeksi aika poikki, joten tällä kertaa bileet eivät jatkuneet aamuun. Sen sijaan erosimme haikeina, mutta onnellisina ja ystävyydestämme varmoina.

Minä kävelin Töölöstä Kallioon palellen pakkasessa ja jalat pienesti särkien. Valopilkkuna seuranani oli puhelimitse mies, joka oli ystävänsä kanssa Kalliossa baareilemassa. Tapasimme Kurvissa, nämä suostuttelivat minut vielä mukaansa keskustaan yksille drinkeille. Miehen bestis katseli meitä hymyillen, ja toivotti meille hauskaa illanjatkoa. Me jonotimme tunnin ajan taksia jutellen, nauraen, palellen ja suudellen. Tulimme kotiin, valvoimme aamuun. Juttelimme taas laidasta laitaan kaikesta, nautimme todella toistemme seurasta.

Tänään me makoilimme sängyssä ihan koko päivän. Joskus viiden maissa könysin vihdoin suihkuun. Mies kysyi, lähtisinkö illalla syömään. Sovimme, että hän käy kotonaan ja palaa sitten Kallioon.

Näin teimme. Käytiin syömässä hurmaavaa kanapastaa ja nauroimme renkaille silmiemme alla. Olimme väsymyksestä aivan tokkurassa. Päätimme, että molemmat menevät omiin koteihinsa yöksi, sillä onhan sitä ihmisen nukuttava joskus. Saatoin miehen bussipysäkille ja tulin kotiin fiilistelemään.

Vaikka minä tiedän, että tämä tulee päättymään kyyneliin, en jarruta tunteitani enää. On huikeaa tuntea olevansa elossa taas. Mies ei ehkä edes käsitä kuinka syvältä pimeydeltä hän minut pelasti. Hän on valona tämän tunnelini päässä, yhdessä ystävieni, rakkaitteni kanssa.

Toivon, että kaikilla lukijoillanikin on ollut mukava viikonloppu ja paljon valoja pimeässä.

Tänään voisin syleillä koko maailmaa.

Uutispläjäys

Mä olen rakastunut.

Aamunavaus lyhyesti

Perjantai. (Elämälle kiitos siitäkin vähästä.)

Jos tänään jaksais, ihan semmonen normipäivä kasista neljään.

Sit mulla on Kuoropoikien pikkujoulut. (Kuoropojat on siis vitsi. Paikalla on noin viisitoista muusikkomiestä ja minä.)

Vapaa viikonloppu. Ruokaa ja pyykinpesua, toivottavasti. Jos pystyy.

Päässä soi Mana Mana. "Voi olla vaarallista / Katsoa silmiin / Voi olla vaarallista / Olla katsomatta."

Olen niin kovin väsynyt.

Helppo elämä prinsessalla...

Kävin ruinaamassa palkatonta vapaata. Sain huikeat kaksi päivää joulun jälkeiselle viikolle. Minulle ilmoitettiin, että olen ollut aivan liikaa sairaslomalla.

Voi vittu sentään miten hienoa mun elämäni on.

Mä istun nyt töissä, itken melkein koko ajan.

Voi jumalauta sentään.

Jotain sentään

Sain tilattua itselleni ajan lääkärille. Ensi viikon keskiviikoksi meni.

Soitin myös työterveysasemalle, jotta uusivat parit reseptit. Ei tarvitse mennä siellä käymään, onneksi. Inhoan sitä meidän työpaikkalääkäriä.

Nyt olen uupunut kuin olisin tehnyt isommankin urakan. Ja töihin pitäis kohta lähteä.

Työpaikan vaihdosta

Kiitos kaikille ihanille kommentoijille, jotka edellisen postaukseni alle viisauksiaan jakoivat. En viitsinyt sinne kommenttilaatikkoon tätä keskustelua jatkaa, koska aiheesta on mulla niin paljon sanottavaa.

Työpaikan vaihto olisi aiheellista, se on totta. Mutta. Tässä on sellainen mutta, että mä en halua vaihtaa ojasta allikkoon. Eli mä käyn kyllä päivittäin katsomassa avoimet työpaikat ihan jokaisella mahdollisella sivustolla, mutta mun koulutuksella ja työhistorialla on tosi vaikeaa saada mitään muuta kuin samanlaisia paskahommia. Mun CV on nyt jo neljän kilometrin mittainen, pelkkiä pätkähommia koko ikäni tehnyt. Tässä nykyisessä mä olen ollut nyt reilun vuoden, taitaa olla pisin yhtäjaksoinen duuni mulla. Mulla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia vain jättäytyä pois töistä ja odottaa, kunnes löytyy jotain sopivaa ja kuten sanottua, tuo ojasta allikkoon -teema ei houkuttele. Mä olen kyllä silmä tarkkana ja heti kun löytyy jotain kiinnostavaa, mä laitan hakemuksen. Mä olen töissä nyt valtavan isossa konsernissa, jossa olis kiinnostavampia firmoja tukuittain, siksi aion laittaa vielä tällä viikolla hakemuksen konsernin sisäiseen kiertoon.

Mä olen tuhat kertaa sanonut sen täällä, mutta kertaushan on tunnetusti opintojen äiti: nykyisessä duunipaikassa on parhaat työkaverit, mitä mulla koskaan on missään ollut. Enää se ei riitä, mutta helpottaa kummasti.

Mies aavisti taas ennen kuin mitään ehdin tänään sanoa, että olen onnistunut jumiuttamaan vasemman hartian kaikki lihakset niin, että särky on ihan järkyttävä. Se tuli luokse, alkoi varovasti lämmittää ja hieroa mun olkapäätä ja niskaa, tuntui ihan taivaalliselta. Mullahan on se tunnin hierontalahjakortti, jonka häneltä sain, nyt kun vielä sais johonkin päivään mahtumaan kyseisen tunnin...

Kyllä nää iltavuorot vie mehut ihmispolosta. Menen kuumaan suihkuun miettimään kuka olen.

Tapettia

Miten tää työpaikka saa mut sekunnissa ahdistumaan ihan hengiltä? Mä tulin iltavuoroon eikä mun tarvinnut kuin astua ovesta sisään, kun jo alkoi tuntua todella pahalta.

Mun piti tänään jutella pomon kanssa siitä palkattomasta vapaasta, mut ylläriylläri, pomo ei ookaan paikalla vaan Hämeenlinnassa.

Pitäis varata se lääkäriaika. Miten kaikki on nyt niin hankalaa? Musta tuntuu kuin mä huutaisin ihan täysillä koko ajan, mut kukaan ei kuule tai välitä.

Musta on tullut taas tapettia.

Aamusta iltaan

Aamutoimien jälkeen puin kengät jalkaan ja takin päälle. Koppasin laukkuni lattialta, tsekkasin, että avaimet on taskussa. Avasin rappiksen oven ja paiskasin sen saman tien takaisin kiinni, juoksin vessaan ja oksensin aamiaiseni sekä yllätyksellisen suuren määrän sappinestettä. Pesin hampaani ja lähdin töihin.

Henkilöstöinfossa jauhettiin numeroita ja fuusiohelinää. Hohhoijaa.

Kotiin tultuani söin. Sitten vedin henkeä ja soitin peräkanaa serkulleni P:lle sekä tädilleni O:lle. Kummankaan kanssa en ole puhunut aikoihin, ovat vastaajani tukkineet viesteillään. Puoli tuntia puutaheinää ja olin jo aivan uuvuksissa. Masennuksesta mistään mitään tietäville on kamala jutella. Molemmat ruinaavat minua kylään enkä minä tahdo muuta kuin olla kotona. Selitäpä niille sitten, huh hei.

En ollut tänään enää niin hermoheikko miehen suhteen, hän kokeili kepillä jäätä ja tunnelma jutustellessamme oli käsinkosketeltava. Välillämme räiskyy aina silloin, kun en lyö jarruja pohjaan. Ninski virnuili taustalla, kun me miehen kanssa pohdittiin kenen häät sen olisi järjestettävä seuraavaksi.

Kunpa vain... Äh. Antaa olla.

Jospa tänään saisin piiitkästä aikaa avattua tuon televisioksi kutsutun vehkeen. Nelosella jatkuu Shield, joka väkivaltaisuudessaan vetosi minuun ainakin sen ekalla kaudella.

ZZZzzzZZZ...

Kolmen tunnin unien jälkeen ei olo ole kovin freesi. Mieltä askarruttaa yksi eilinen työkeissi, jonka mä toivottavasti saan tänään ratkottua. Todennäköisesti en. Heräsin minuuttia vailla kellonsoittoa, tuskaiseen ajatukseen "ei kai se kello voi vielä soida".

Puhun huomenna pomon kanssa palkattomasta vapaasta. Mä tarvitsen aikaa päälleni, tälle sekasorrolle ja unelmien helvetin sielunmessulle. Jos edes pari päivää?

Haukottelen niin, että suupielet repeävät.

Miehen synttärit lähestyvät enkä ole vieläkään keksinyt lahjaa. Jotain tahdon silti hänelle hankkia, vaikkapa kiitokseksi siitä tunnin selkähieronnasta, jonka hän hankki minulle.

Kylläpä osaa väsyttää.

Keskustellen ei kehity

On liikaa virtaa päässä. En voi mennä nukkumaan, vastahan tulin töistä. Mutta huomenna on aamuvuoro, joten aikainen herätys jo piinaa mieltä.

Osastopäällikkö hiippaili luokseni tänään ja pyysi tekemään sellaisen homman, joita kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt aiemmin, ne on olleet osastopäällikön ja Isopomon heiniä. Melkein puoli työvuoroa meni siis ihan muissa töissä kuin omissa. Lisäksi sain ilmoituksen ensi maanantaina olevasta kehityskeskustelusta... Voi jumalauta. Menen sinne ja sanon, että ihan samat sanat voit lukea sieltä viime vuoden keskustelusta, mikään asia ei ole muuttunut. Motivaatiota ei ole ja intressini olen esittänyt moneen kertaan eikä mitään ole tapahtunut.

Lisäksi meillä on taas huomenna joku helvetin erillinen henkilöstöinfo, jossa toimari varmaan helisee fuusiosta ja muusta. Kiinnostus nolla.

(Sain Ninskiltä kauniisti paketoidut kengännauhat lahjaksi. Muru.)

Motherfuckin' Monday

Olen ollut vasta vajaan tunnin työpaikalla, mutta olen jo täysin valmis sovittelemaan narua kaulaani. Mä vihaan tätä hommaa, vihaan vihaan vihaan.

Olen superahdistunut. Henki ei tahdo kulkea.

Mä tahtoisin mennä lääkäriin, mutta mulla ei ole voimia tilata aikaa eikä voimia selittää kenellekään mun oloa ja ajatuksia.

Tästä on tulossa kammottava viikko.

Lostiksen ulkonäkökriisi, osa 90

Eihän mun tartte enää kertoa kuinka paljon mä inhoan sunnuntaipäiviä?

Mä tapasin eilen ystävän. Käytiin iltapäiväoluella höpöttelemässä. Oli mielettömän ihanaa nähdä. Kyseinen ystäväni on parasta mahdollista seuraa silloin kun masentaa ja on epävarma olo.

Myöhemmin paikalle pelmahti ihminen vuosien takaa. Soitettiin teinivuosina samassa bändissä, en oo kyseistä herraa tavannut vuosiin. Oli mukavaa istua ja jutella. Tuli vain juotua enemmän kuin mitä mulle on hyväksi. Tehtiin pientä baarikierroksen tynkää ja poltettiin liikaa tupakkaa.

Myöhemmin kotona mä aloin miettiä kuinka kummallisista asioista mulle tulee nykyään paha mieli. Jos ei oo käynyt aiemmista postauksista ilmi, mä inhoan ulkonäköäni ihan yli kaiken ja mulla on kaikenlaisia siihen liittyviä traumoja. Tää mun teinivuosien ystävä sanoi, ihan siis varmaan tarkotti hyvää, että mä olen pysynyt harvinaisen samannäköisenä, vaikka mä olen niin paljon lihonut. Kun me tunnettiin, mä olin anorektisen laiha, painoin jotain helvetin kolkytyheksän kiloa tai jotain. Mut ei se silti oo kivasti sanottu, että "noin paljon lihonut". Aikaisemmin ystäväni sanoi, että mä näytän paljon nuoremmalta kuin silloin, kun ekaa kertaa tavattiin. Mun pää kääntää tollaset lauseet automaattisesti tosi negatiivisiksi, tyyliin "kuinkahan helvetin vanhalta mä silloin olen sit näyttänyt." Yks työkaveri, joka on valokuvaaja, kysyi kerran multa, että "etkö sä ikinä meikkaa?" Senkin mä tulkitsin niin, että "vittu minkänäköinen pärstävärkki, tekisit nyt jotain." Mä en tiedä miten näistä pääsee eroon, negaatioista.

Ilta ei siis päättynyt mitenkään kamalan onnellisissa tunnelmissa. Iloa toi kuitenkin mies, joka tekstaili kaverinsa häistä. Se oli ystäviensä keskellä kaukana poissa, mut silti sen ajatukset oli minun luona, kun se sieltä tekstaili. Tuli ikävä sitä.

Mä en jaksa tehdä mitään. Mä söin tänään hyvää ruokaa ja olen lähinnä hengaillut sohvalla. Mä toivon voimia, että mä jaksan huomenna alkavan paska-arkeni taas. Huokaus.

Nuppi turvoksissa

Eilen illalla itkin varmaan kuusi tuntia. Nyt pää on turvoksissa ja samea. Nukuin sikeästi, se helpottaa. Yritän saada tänään jotain aikaan täällä kotona. Pestä pyykkiä, vaihtaa lakanat, jotain semmoista pientä.

Iltapäivällä tapaan ystävän. Siitä olen iloinen.

Pitänee mennä lääkäriin ja kysyä, voisko tuota lääkitystä jotenkin säätää, kun olo ei kohene ollenkaan.

Olen myös miettinyt, että uskaltaisiko mennä pomolta pyytämään, että voisin tehdä poikkeuksellisesti joko vain päivystysvuoroja (ilta- ja yö-) tai pelkkiä aamuvuoroja. En usko, että semmoinen meillä onnistuisi, mutta se tekisi mulle niin hyvää. Saisi vähän jotain säännöllisyyttä tähän elämäänsä. Jos tekis pelkästään 16-00 vuoroja, ei tapais miestä juuri koskaan töissä ja se olisi mulle terveellistä. Pelkkä sen näkeminen aiheuttaa paniikkia ja ahdistusta, kun tietää miten asiat ovat.

Päivän biisi: Sub-Urban Tribe / One of my Little Memories

Lostiksen kengännauhat, osa 6

Mä sain meiliä työkaveriltani Ninskiltä: se on tosiaan ostanut mulle eilen kengännauhat Myyrmannista.

Pienistä asioista voi tulla tosi hyvä mieli.

Mitähän mä keksisin sille vastalahjaksi?

Olla vaan

Mä jäin tänään kotiin. Pääni ja muun maailman välissä on superlonia. Olen jäässä ja väsynyt. Kuten eilenkin, mun silmissä on selittämättömät kyyneleet.

Olen saanut kivoja sähköposteja hyviltä ihmisiltä. Ne ilahduttavat. On mukavaa tietää, että kaiken tämän kaaoksen keskellä mulla on ystäviä. Vaikka ovat kaukana enkä heitä juuri tapaa, ovat he olemassa.

Yritän pysyä kasassa. Pidän päästäni kiinni kaksi käsin, jotta se ei repeä. Tekisi mieli oksentaa. Loputtomasti.

Kuuntelen kovaa rockia kuulokkeilla. Yritän uppoutua siihen. En onnistu. Silmien takana on liikaa, taidan olla aika hukassa.

Mä pärjään, mutta mun pitää joskus olla vaan.

Kirjoja ja kissoja

Kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille. Kommenttejanne piti oikein miettiä tovi jos toinenkin. Varsinkin Marjutin sanat pistivät miettimään: pitäisikö mun suoda itselleni inhimillisiä heikkouksia? Naurettava kysymys, mutta ei mulle mitenkään itsestäänselvää.

Mulla oli huono päivä. Mä istuin koko päivän kyyneleet silmissä töissä. Mun teki niin helvetisti vain mieli lähteä kotiin itkemään. Mun lähin esimies ehkä huomasi sen. Se tietää, että mä sairastan masennusta, enkä ole voinut kovin hyvin nyt. Mua lohduttaa se jotenkin, että se tietää ja ymmärtää sen. Ettei se kelaa niitä tyypillisiä työnvieroksumisjuttuja.

Mä en ole ihan vakuuttunut siitä, pystynkö mä menemään sinne huomenna. Päätä särkee, kun on koko päivän pidätellyt itkua. Ehkä mun pitää nukkua.

Mä puhuin tänään puoli tuntia Arin kanssa. Mä tapaan sen näillä näkymin tammikuussa, jipii!

Kävin hakemassa lisää kirjoja postista. Nyt piisaa hetkeksi luettavaa! Yhteensä yksitoista lukematonta kirjaa. Mmm. Joulun vapaapäivät menee niiden seurassa kivasti. Ja mä menen ystävieni P:n ja S:n kissoja hoitamaan jouluksi. Joulupäivän olen töissä, mutta muutoin vapaalla. Kissoja ja kirjoja, toivottavasti niiden avulla selviän taas yhdestä yksinäisestä joulusta.

Millainen ihminen minä oikein olen?

Hän käyttää minua hyväkseen. Koska olen läsnä ja lähellä. Minua on helppo käyttää hyväkseen, kun on löytänyt oikean tavan päästä lähelle: hellyyden. Yksinkertaisuudessaan yllättävää.

Millaisen ihmisen se tekee minusta? Että minä tiedän hänen käyttävän minua hyväkseen ja annan sen silti tapahtua? Että minä kaipaan häntä heti, kun hän poistuu viereltäni?

Kuinka helvetin yksinäinen täytyy ihmisen olla, että suostuu tällaiseen? Kuinka suuri on oltava läheisyydenkaipuun, että ihminen nauttii hyväksikäyttäjän kosketuksesta???

...niin ja arvatkaa muistinko ostaa ne kengännauhat.

Voi jumalauta!

Viikon toinen maanantai

Eilinen päivä meni syvällisissä tunnelmissa. Pohdin, mietin ja analysoin itseäni ja tunteitani ja elämääni. Tein päätöksiä, olin lujana mielessäni. Ajattelin, että nyt se on loppu, tämä pelleily miehen kanssa. Mä päätin lopettaa koko jutun, koska siitä ei mitään tule.

Tänään vielä töissä kelasin, että lujana on pysyttävä.

Vaan mitä tekee Lostis siinä vaiheessa, kun mies tulee hengailemaan kylkeen kiinni ja naureskelemaan meidän viime viikonlopulle, merkitsevä hymy kasvoillaan ja silmissään?

Niinpä.

Ehkä mä en kelaa tota juttua nyt. On ihan päivänselvää, että homma ei ole vielä loppuunkäsitelty. Joten komento takas, päivä kerrallaan.

En tajua miksi olen näin väsynyt. Yritin äsken katsoa yhtä leffaa, joka on mulla kesken. Silmät painui väkisin kiinni. Kävin töistä tullessani Hakaniemessä, piti tehdä muutamia ostoksia Sokoksella ja samalla noutaa postista muutamia kirjoja. Kotiin tultuani söin ja välittömästi iski karmea väsymys. Ajattelinkin tästä vetäytyä kuuman suihkun kautta sänkyyn kirjan kanssa.

Päivän biisi: New Model Army / Lovesongs

Lostiksen itsenäisyyspäivä

Nostan itselleni kuvitteellista hattua ja kohotan mielessäni maljan: Kestit sitten tämänkin vuoden. Hyvää syntymäpäivää minulle.

Hilpeää väsymystä

Iltavuoro tuntui tänään ikuisuuden pituiselta. Väsymys aiheutti sellaisia legendaarisia hysteriakikatuskohtauksia. Koko osasto nauroi mukana, kun meitsi pisteli menemään. Vedet silmissä nauroin niin, että vatsaan koski.

Mies heitti mut himaan autolla, käytiin samalla kaupassa. Sen palatessa autoonsa se vielä halasi mua ja suuteli. Kyseli illan suunnitelmista ja lupasi soittaa, jos lähtee jonnekin. Mä taidan kuitenkin pysyä kotona tänään, vaikka snadisti noi kaupungin valot taas kutsuu.

Huomenna vois yrittää tehdä täällä kotona jotain. Pyykkiä on kertynyt aivan liikaa, pölyelefantit kutittavat nenää ja keittiö on kaaos. Leffa- ja levypinot kaatuvat koko ajan lattialle, enkä saa laitettua niitä järjestykseen. Aion myös pitkästä aikaa laittaa oikeaa ruokaa. Ostin ranskankermassa marinoituja broilerinsuikaleita sekä parsa- ja kukkakaalia, aion laittaa ne basmatiriisin kera. Mmm.

Mitä ihmisen pitää tehdä, jotta se muistaa ostaa itselleen uudet kengännauhat?!

Kolmessadas postaus

Huomasin, että tämä on 300. postaukseni tähän blogiin. Nyt pitäisi kyetä sanomaan jotain ylevää, hiukan juhlallista ja kenties jopa yhteevetomaisen kokoavaa. Paskanmarjat. Istun töissä ja tärisen.

Olo on epätodellinen. Kuin kaikki viikonlopun tapahtumat olisivat unta vain. Onneksi kirjoitin niistä tuoreeltaan jo eilen, muutoin voisin jopa uskoa, että kaikki on ollut vain oman mielikuvitukseni lentoa. Mies tuli samaan vuoroon kanssani ja minua melkein kiukuttaa hänen pokerinaamansa. Kuin mitään ei olisi tapahtunut.

(Ymmärrän kyllä, että meidän pitää salata kaikki, mutta ei se silti harmistumista estä.)

En ole ihan parhaimmillani tänään.

Kuumia tunteita

Mitä ihmettä minä olen tehnyt ansaitakseni maailman parhaat ystävät?!?

Eilinen oli yhtä tunteiden vuoristorataa taas. Aamun ja päivän mä olin tosi masentunut, koska olin tavallaan ymmärtänyt väärin miehen tilityksen. Tavallaan olin ymmärtänyt aivan oikein, tämä on monimutkaista enkä osaa sitä oikein selittää menemättä yksityiskohtiin ja sitä en halua tehdä. Mies lähti eilen luotani joskus keskipäivällä ja seuraavat viisi tuntia mä olin ihan pohjalla. Kuitenkin treffatessani hänet taas puoli kuudelta, oli kaikki jo taas vähän paremmin. Olin vähän varautunut ja etäinen, mutta illan mittaan varaukset katosivat.

Me tavattiin Jaska ja Santeri sekä Saija ja Jarkko KuuKuussa. Sieltä käveltiin Q-teatterille katsomaan Nelostie -nimistä näytelmää, joka oli oikein mainio ja hauska. Olin vain aika väsynyt johtuen vähistä unista ja pelkäsin nukahtavani teatterin lämmössä. Esityksen jälkeen painelimme TinTin Tangoon, jossa tapasimme lisää ystäviäni. Meillä oli kassit täynnä alkoholipitoisia juomia ja hiippailtiin siitä Sibiksen Umppariin (joka on siis treenikämppä). Soitimme tuntikausia. Mies oli jossain vaiheessa sanonut, että poistuu ehkä paikalta ja lähtee parhaan ystävänsä kanssa baariin. Onnistuimme kuitenkin puhumaan hänet ympäri ja kokeilemaan laulamista. Olen kai sanonut ennenkin, että miehellä on tosi kaunis ääni ja pienellä treenillä hänestä saisi mainion laulajan. Mies innostui vetämään parikin biisiä ja oli suloista katsella kuinka epävarmuuden tilalle tuli silkkaa mielihyvää.

Lähdimme Umpparista joskus neljän maissa jatkoille Jaskan luo. Siinä vaiheessa yötä kaikki alkoivat jo olla aika humalassa ja Santeri alkoi tilittää minulle huonoa oloaan siitä, ettei ole ollut minulle tarpeeksi läsnä, kun mulla on ollut vaikeaa. Itkuhan minulta pääsi, kun ystävä puhui niin kauniisti siitä, kuinka tärkeä ystävyytemme hänelle on. Jaska poistui nukkumaan jossain vaiheessa, J ja E lähtivät kotiin, kuten myös Jari. Santeri, minä ja mies kuuntelimme vielä levyjä ja juttelimme. Santeri kuukahti vierassänkyyn ja me miehen kanssa istuimme lattialla ja juttelimme ja suutelimme. Tilanne oli aika absurdi, olimme siis Jaskan kotona ja Santeri nukkui samassa huoneessa, mutta me olimme yhtäkkiä toistemme kimpussa kuin takiaiset. Ties kuinka kauan olisimme jatkaneet, jos olisimme olleet kaksin. Lähdimme vetämään takkeja päälle tarkoituksena lähteä kotiin, mutta jäimmekin jumiin eteiseen, suutelimme ja olimme miltei räjähtää kiihkosta, revimme toistemme vaatteita ja suutelimme jokaista ihosenttiä, jonka esiin saimme. Lopulta meidän oli lähdettävä ulos, pelkäsimme herättävämme kaikki.

Ulkona kirpeässä aamupakkasessa jäähtyi nopeasti. Kello oli melkein kahdeksan aamulla, emmekä olleet syöneet mitään koko lauantain aikana, joten saimme kuningasidean käydä aamiaisella Cumuluksessa. Meillä oli oikein hauskaa, joimme litroittain kahvia ja nautimme kunnon hotelliaamiaisen. Tulimme sitten kotiini nukkumaan. En juurikaan saanut taas unta, makasin hereillä ja kuuntelin miehen hengitystä ja nautin hänen lämmöstään.

Herättyämme mies huolehti rikkiraavitusta selästäni, rasvasi ihoani ja hieroi kipeitä hartioitani. Me puhuimme paljon ja nautimme toistemme seurasta ja ihojen kosketuksesta. Hän lähti kotiin joskus puoli yhden maissa, tapaa tänään entisen tyttöystävänsä. Hänellä on vaikea päivä. Entisen tyttöystävän kanssa pitäää selvittää monia asioita, kuten yhteinen asuntolaina. Lähtiessään hän vielä sanoi, että tahtoisi tulla illalla takaisin.

Tunteeni ovat siis ymmärrettävästi todella sekaisin, mutta tänään olen neljä miljoonaa kertaa onnellisempi kuin eilen. Kunpa tämä onni jatkuisi vielä, edes tämän päivän.

Minä todella rakastan ystäviäni. He tekivät eilisestä ikimuistoisen.

Pieleen menee, Lostis.

Minulla ei ole aikaa eikä voimia mennä yksityiskohtiin, mutta huonostihan tässä kävi. Sitä monet teistä varmaan jo aavistelivat ja jotkut jopa toivoivat.

Olen aika säpäleinä juuri nyt.

Illaksi on silti mukavaa tiedossa, kun rakkaista rakkaimmat ystävät teatteri-illan tarjoavat ja sen jälkeen seuraan liittyy lisää rakkaita ja pääsemme soittamaan kovaa rokkia ja viettämään iltaa yhdessä pitkästä aikaa.

Viime yönä ajattelin, että kirjaudun tänne blogiini ja poistan sen kokonaan. Jostain syystä en kuitenkaan tehnyt sitä, mutta ajatus tuntui hyvin houkuttelevalta.

Olisi mentävä suihkuun ja meikattava ja valmistauduttava iltaan. Miten minä jaksan tästä eteenpäin?

(Rakkaalle ystävälleni, joka ennen tunnettiin Blogoslaviassa nimellä Poppy, tahtoisin lähettää miljoona halausta ja kiitosta. Olet ihana.)

Enkelit kanssani

Mua jännittää.

Eilen kehittelin päässäni sellaisia skenaarioita, että mies tulee aamulla ensimmäiseksi sanomaan, ettei pääsekään mukaani tänään eikä huomenna. Totuus oli toisenlainen. Hän tuli luokseni, hymyili ja kiinasi kylkeeni kiinni.

Toivottavasti enkelit ovat kanssani tänään ja huomenna. Toivon, että kaikki menee hyvin ja meillä on mukavaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Sanatonta

Eipä juurikaan ole sanoja täällä päässä, ainakaan näin julkisesti jaettavaksi asti.

Järkyttävän kiire päivä töissä. Hoidin yksin koko helvetin perintäosastoa tänään ja se jos mikä oli hengästyttävää. Iltapäivällä mut nimettiin vetämään yhtä tosi veemäistä projektia. Onneks se saadaan kyllä hoidettua parissa viikossa, mut lisästressiä mä en olisi just nyt kaivannut yhtään.

Noudin postista ilahduttavan Cdonin paketin ja tahtoisin hautautua kämppääni, leffojeni ja levyjeni kanssa. Vaan kaikenlaista kissanristiäistä on tiedossa, puhtaan raa'an raatamisen lisäksi.

Mieltä korventaa epätietoisuus ja epävarmuus minusta ja miehestä, meidän suhteen laadusta. Mä veikkaan, että tulevana viikonloppuna se selviää, suuntaan tai toiseen. Tai sit se jatkuu samana, mikä kammottava ajatus.

Mulla on ikävä mun ystävääni Aria. Mä en tajua miten siitä on tullut mulle niin rakas. Niinä vuosina, kun me asuttiin samassa kaupungissa, me oltiin tosi paljon tekemisissä. Ja nyt kun me tavataan jotain kaks kertaa vuodessa, on ikävä välillä ihan hurja. Se on hiljainen ja rauhallinen mies, jonka seurassa mä voin vuodattaa tai vaihtoehtoisesti olla hiljaa ihan tuntikausia. Mikään ei oo parempaa kuin olla Arin kanssa istuskelemassa treenikämpällä tai joen rannassa, rauhassa ja kaksistaan.

Nytkin tekis mieli tilittää sille. Taidanpa käyttää puhelinta.