Vuodatusta

Mä olin jollain lailla kuvitellut, että mulla ois tänään sellanen iisi ja rela hiljainen työvuoro. Paskan marjat. Hirveä kiire koko päivän, veemäisiä ihmisiä ja paskaa niskaan. Vaan selvisinpähän siitäkin.

Mun piti töitten jälkeen mennä suihkuun ja aikaisin nukkumaan, koska huomenna mun on lähdettävä usvapöndelle Espoon perukoille moikkaamaan isän siskoa eli mun tätiä ja mun serkkua. Mä olin kuitenkin jotenkin ihan helvetin lamaantunut töistä tullessa enkä mä ole vieläkään päässyt sinne suihkuun asti. Huominen moikkausrundi ei vois vähempää kiinnostaa, mun täti ja serkku-P on ihan nastoja tyyppejä, mut ei tässä tilassa. Niistä kumpikaan ei tajua esimerkiks masennuksesta yhtään mitään, ne on just sellasia "kato, otat vaan itteäs niskasta kiinni ja ei ne lääkkeet nyt ainakaan mitään voi auttaa" -tyyppisiä henkilöitä.

No. Mä häivyn sieltä sit, jos se käy liian raskaaks. Ne suuttuu, mut pitäiskö mun välittää siitä? Vaikka ne loukkais mua kuinka?

Parin tekstarin jälkeen mun oli pakko soittaa miehelle tänään töistä. Mieltä lämmitti kuulla sen ääntä. Se puhui uudenvuodenaatosta, kuinka se on kutsunut kavereita kylään ja tahtoo mut ehdottomasti paikalle. Mä en vielä tiedä, mut olis ihanaa viettää sen kanssa aikaa. Muiden seurassa me ollaan vain kavereita keskenämme, se ehkä käy vituttaan jossain vaiheessa, mut pääseehän sieltäkin sit pois.

Miten onkin niin kovin epäsosiaalinen olo taas. Haluisin vain istua täällä helvetin homekämpässä, kuunnella levyjäni ja antaa olla, kaiken. Mä olen nyt vapaalla maanantain ja tiistain, keskiviikko ja torstai on vielä sitä palkatonta vapaata. Saan olla ainakin rauhassa siihen asti. Perjantaina meen sit iltavuoroon, saa nähdä miten kovaa se arki taas kolahtaa.

Taidan ottaa lääkkeet ja painua nukkumaan. Josko huomenna tuntuis edes pikkasen paremmalta.