Huutakaa mulle!

Erään lehden päätoimittajan kanssa ollaan käyty ystävällismielistä ja oivaltavaa sähköpostinvaihtoa työasioista täydessä yhteisymmärryksessä. Mun työpaikka on esittänyt muutaman toimenpiteen, joita hänen firmansa tietotekniikkaosaston tulisi tehdä, jotta kaikki kanssakäyminen yritystemme välillä sujuisi täysin saumattomasti. Päätoimittajahenkilö oli iloinen vinkeistä ja ilmoitti minulle, että hän pyytää tietotekniikkaosastoa toimittamaan nuo pari asiaa kuntoon saman tien. Toivotimme hyvät kesän jatkot puolin ja toisin.

Tuntia tämän jälkeen kyseisen yrityksen tietotekniikkavastaava soittaa minulle täysin raivoissaan: hän ei kyllä ala tuommoista hommaa tekemään ja se on täysin käsittämätöntä, että meillä vaaditaan tuollaista. Että minun pitää itse mennä paikan päälle hoitamaan homma, hänestä se on typerä juttu eikä hän sitäpaitsi edes tiedä miten se tehdään. Niinpä.

Käännyin sitten uudestaan päätoimittajan puoleen ja kerroin, että kriteerit eivät meillä tule muuttumaan. Eipä kuulunut mitään enää sen jälkeen tietotekniikkavastaavasta!

Näitä päiviä, jolloin jokainen kynnelle kykenevä halusi vain yksinkertaisesti huutaa mulle. Mahtavaa.

Vaan onneksi en noista välitä yhtään.

Törmäsin pariin vanhaan kaveriin matkalla töistä kotiin ja nyt on torstai-illaksi sovittu oluella käynti. Mukavaa.

Joko saisi nukuttua?