Kotona lauantai-iltana

Aamu alkoi puhelulla työkaveri Neidiltä. Tuntui, kuin se ois ollut täysin samassa tilassa kuin eilen (siis yöllä, mä tarkoitan). Jauhoi vielä kertaalleen samat asiat, aivan kuin ne ois jotenkin jääneet epäselviksi. Lopettelin puhelun hiukan ihmeissäni. Tiesinhän mä, että se elää just nyt rankkaa vaihetta, mut on ollut vaikeaa tajuta kuinka rankkaa sillä oikein on. Se ei tavallisesti ole muuta kuin nauravainen, huumorintajuinen ja kiva kaveri. Musta tuntuu, että mä pelkään sitä aika paljon. Se oli niin aggressiivinen yöllä, tosiaan tuli mieleen, että se vielä käy jonkun päälle. Nyt illalla mä sain siltä sitten vielä tekstarin, kyseli olisinko mahdollisesti jossain baarissa. Vaan olenpa kotona, mikä tekee tosi hyvää niin mun munuaisille kuin lompakollekin.

Olen katsonut elokuvia. Juuri äsken sain loppuun todella verisen "Charlie Manson Familyn" (suom. Manson - tosi tarina). Oli aika rankka pätkä. Alkoi ahdistaa aika paljon. En halua mennä nukkumaan, vaikka väsyttää kovasti. Pelkään, että näen liian väkivaltaisia unia. Nyt kuitenkin netti on täynnä kaikenlaisia Manson-sivustoja, joten kierrän sitten niitä loppuyön...

Sain mä vähän jotain tehtyä kotonakin tänään, mutta en suinkaan tarpeeksi. Onhan toki huomenna sunnuntai ja voin vielä vähän jatkaa kotiaskareissa. Ensi viikolla on kuusi työpäivää, iltavuoroja myös rutkasti. Mutta sunnuntain ylipitkästä vuorosta saan yhden kokonaisen vapaapäivän lisäksi valitsemanani päivänä lähteä kaksi tuntia aikaisemmin sitten seuraavalla viikolla. Sain vielä sen vapaapäivän perjantaiksi, joten yksi pitkä viikonloppu tiedossa. Ajattelin mennä Turkuun, mutta Ari ei ole silloin paikalla, joten ehkä keksin jotain muuta. Tai sitten olen vain täällä hissukseen.

Tein tänään hyvää ruokaa ja nautin itsekseni olemisesta. Nyt väsymyksen kasvaessa se elämästäni puuttuva kainalo alkaa taas kummitella mielessä. Hemmetti.