Wednesday, November 30, 2005

Vie sie, mie vikisen vaan

Voi hyvänen aika sentään.

Mies tuli töihin minun istuttuani siellä jo joitakin tunteja. Sen ilme kirkastui ja se syöksyi luokseni eikä olisi malttanut poistua viereltäni. Koko päivän se heitteli mua sellaisilla katseilla ja hymyillä, että olisi polvet pettäneet, jos en olisi ollut jo valmiiksi istumassa.

Lähtiessäni me halattiin. Se tuntui olevan innoissaan tulevasta viikonlopusta, joka me vietetään käytännöllisesti katsoen yötäpäivää yhdessä. (Vai mitä olette mieltä: perjantaina suoraan töistä ulos ja sitten keikalle, siellä menee myöhään, lauantaina pitää päivällä tehdä lehtijuttu ja sännätä sitten teatteriin klo 19:ksi ja sieltä suoraan bileisiin, jotka kestänevät aamuun saakka...) Itsekin olen toki innoissani, nyt, kun sain pientä rohkaisua ja virtaa mieheltä.

Muutenkin työpäivä meni ihan siedettävästi. Pomo oli mokannut mun tulevan periodin vuorolistan (jättänyt vapaat kokonaan pois!), mutta mä en edes hermostunut vaan huomautin naureskellen hänelle asiasta.

Karmea keli. Meinas tukka lähteä kotimatkalla!

2 Comments:

Blogger Katili said...

No sinulla on mukavaa odoteltavaa viikonlopuksi, ihankos sinua vähän kutittelee :-)

Juu ilma on ollut ihan julma, ja kun vielä on pimeetä niin tekee mieli olla vain sähkölampun valossa ja katsell telkkua.

Kiva kun löysit päiväkirjani ja kävit siellä puhumassa.

Onnellisia odotuksen aikoja sinulle toivoo Koo

8:44 PM, November 30, 2005  
Blogger Lostis said...

Kiitos, siskopieni!

Kyllä polttelee hieman tuo tuleva viikonloppu. Ja pelottaakin, kuten voit varmasti kuvitella.

Halauksia sinulle. Onkin ollut jo ikävä!

9:06 PM, November 30, 2005  

Post a Comment

<< Home