Baby steps

Olo helpottuu. Pikku hiljaa, baby steps.

Kävin aika syvällä itsessäni, tunnistin ongelman ja ratkaisin sen omalla tavallani, alistumalla. En tiedä milloin minusta tuli tällainen, tyydyn huonoon, kun parempaan en usko yltäväni.

Olen edelleen kovin kylmissäni.

Olen kotona vielä tänään, huomenna hyppään arkeen. Ilman turvaverkkoa.

Näin unia, puhelinkeskusteluista, jotka tuntuivat niin tosilta, että oli pakko aamulla tarkistaa puhelimesta soitetut ja vastaanotetut puhelut.

Veljeni vietti eilen syntymäpäiväänsä, vapaalla, Dubaissa. Lähetin tekstarin ja melkein toivoin olevani seurassaan. Tosin vain melkein, paikkahan siinä enemmän houkutti kuin veljen seura.

Kunpa olo kohenisi vielä ennen viikonloppua. On tiedossa niin monet bileet, niin hyvää seuraa. Lähes kaikki rakkaimmat ystäväni. Valitettavasti ei Turkupossea kylläkään, rakkaita hekin niin.

Uskaltaisiko sitä yrittää syödä jotain?