Sunday Bloody Sunday

Voi hyvänen aika sentään, miten väsynyt voi ihminen ollakaan. Mä en ole tehnyt mitään, ja viime yönäkin nukuin, mutta silti olen aivan hemmetin väsynyt. Ehkä mä nukuin liikaa tai jotain.

Mun niinsanottu elämäni tuntuu olevan jotenkin ihan jäissä. Kaikkea tapahtuu, maailmassa, mut meitsi on joutunut vilttiketjuun. Mun frendit, ne harvat, elää tällä hetkellä kiivasta busy-vaihetta ja mitä tekee meitsi? Istuu kotona ja syö porkkanoita. (Niitäkin vaan siks, ettei muuta naposteltavaa nyt ole. Mieluiten mä vetäisin roskaruokaa ja lohtumässyä, mut en jaksa komuta kioskille.)

Isänpäivä, joo, mä soitin sille. Mistä me puhuttiin? Ei mistään. Vajaan vartin verran hymistelyä puolin ja toisin. No neuvoin mä sitä WLANin kanssa ja se käski mun lähteä ulkoilemaan. Paha paha tyttö ei tee niin kuin isä käskee vaan jää himaan pesemään pyykkiä. (Katili sä muistat varmaan sen biisin, Paha tyttö, mä oon vetänyt sitä keikoilla.)

Mä yritän tosissani keksiä jotain syytä mennä huomenna töihin. Motivaatio muutti Kanadaan aikoja sitten, mut pakko olis jaksaa. Kaks iltaa, kolme aamua. Keskiviikkona Poikapienen kans ulos, torstaina pikkuporukalla leffaan. (Siihen on ikuisuus.)

Pysähdy, maailma, mä tahdon ulos.

Jospa kaivais imurin esille. Ainoo keino välttää totaalista paleltumiskuolemaa on imuroida hiki hatussa.

Paitsi arvatkaa jaksanko mä.