Toivon pilkahdus

Torstai. Mmm. Huomenna siis jo perjantai ja aamuvuoro. Olen luvannut mennä töitten jälkeen yhteen firman tapaamiseen, litkimään muutaman oluen ja sanomaan muutaman sanan. Yömies tulee kanssani. Sen jälkeen tapaan ystäväni Poppyn. Muikeaa!

Harmi, että joudun sunnuntaina töihin. Olisi ollut ihanaa viettää kokonainen vapaa viikonloppu. Vaan ei auta itku markkinoilla. Seuraava viikonloppu on kuitenkin autuus; perjantai, lauantai ja sunnuntai vapaata. Tilipäivä on kovin kaukana, muutoin olisin lähtenyt tuolloin Turkuun.

Palelen niin, että tekis mieli laittaa lapaset käteen ja pipo päähän. Sisällä. Mahtavaa.

On jotenkin tosi hassu olo. Mieli on levoton ja ajatus lentää. Tukholmaan ja takaisin, on ikävä sinne. Tahtoisin viedä hänet sinne, näyttää millainen oikeasti olen. Istahtaa mielibaariin Söderissä, polttaa pikkusikareita ja hymyillä. Rupatella niitänäitä, mennä syömään siihen italialaiseen pieneen ravintolaan, jonka nimeä en koskaan muista. Kävellä Kungsholmenin halki ja päätyä lopulta satamaan, missä koen aina sen kahtia repeämisen tunteen. Osa minusta on siellä, lopullisesti. Jäädäkö vilkuttamaan laiturille vai lähteäkö mukaan?

Mä luulen, että mä olen selviämässä siitä, Rakkaan kuolemasta.