Siivekäs suriseva herätys

Talven ainoa hyvä puoli on mielestäni aina ollut se, että häipyvät elämästäni kaikki siivekkäät surisevat ötökät. Mutta mitä vielä, tänä aamuna puoli seitsemältä minut herätti jumalattoman iso kärpänen, joka surisi ympärilläni ja törmäili seiniin. Nyt se surisee tuolla ikkunassa, välillä tulee tähän ympärilleni lentelemään ja jatkaa sitten ikkunaan törmäilyllä. Eikö tuon pitäis olla jo jossain horroksessa?

Aloin eilen illalla lukea Nicci Frenchin kirjaa Kylmän kosketus. Niinhän siinä sitten kävi, että pääsin nukkumaan vasta puoli kolmelta... Kirja vaikuttaa ihan hyvältä, koukuttava se ainakin on.

Iltavuoroon taas. Onneksi meillä on nykyään niin, että melkein koko tiimillä on aina sama vuoro. Saan nauttia hyvästä seurasta siis työpaikalla, muuta iloa siellä ei olekaan. Meitä on sellainen noin viiden hengen porukka, joiden kanssa viihdyn vallan mainiosti.

Vielä haluan tässä kahvitellessani palata edelliseen postaukseeni ja saamiini tervehdyksiin kommenttilaatikossani: Kiitos! Mua ilahdutti kovin se, että niin moni ilmaisi itseään. Tuntuu samalla jotenkin hassulta, eihän mun elämässäni/blogissani tapahdu mitään sellaista, joka koukuttaisi seuraamaan. Vaan valita en, ehkä yllätän teidät kaikki jonain päivänä ja kirjoitan säkenöivän tekstin arjestani! No joo. Sitä päivää odotellessa...