Mykkä taluttaa sokeaa

Mä menin iltavuoroon töihin tänään. Yömies tuli jotain viis minuuttia mun jälkeen. Se oli selkeästi valvonut, dokannut ja itkenyt koko viime yön. Mä heitin sen ulos.

Mä ilmoitin sille tiukkaan sävyyn, ettei se ole työkunnossa, että sen pitäis mennä kotiin nukkumaan. Se tarttui mun käteen kuin hukkuva ja mä halasin sitä tiukasti. Se alkoi itkeä ja mutisi mun hiuksiin kiitoksia ja lähti.

Mä soitin sille sit myöhemmin, joskus neljän jälkeen. Se oli nukkunut pari tuntia ja fiilis tuntui olevan piirun verran parempi. Mä komensin sitä syömään jotain, menemään kuumaan suihkuun ja sitten takas nukkumaan.

Se komensi mut apteekkiin hakemaan masennuslääkkeitä (minkä mä teinkin). Se ilmoitti vievänsä mut viikonloppuna Ikeaan ja muuten vain ajelemaan, jotta pysytään erossa viinasta ja voidaan jutella.

Eli mykkä taluttaa sokeaa, eiks niin. Kaks jotakuinkin täysin pihalla olevaa ihmistä yrittää pitää huolta toisistaan. Tää ois huvittavaa, ellei tää ois niin saatanan vakavaa.

Kaatosateessa kävelin kotiin, itkin, nyt olen täällä villasukat jalassa pohtinut josko tämä on sittenkin jonkun alku. Uudenlaisen ystävyyden nyt ainakin. Mä olen nähnyt sen haavoittuvimmillaan ja se mut. Se ei hylkää mua enkä mä sitä.

Me pärjätään kyllä.