Kertaus on opintojen äiti.

Antakaa mulle anteeksi, että mä nyt jauhan tätä. Suokaa se mulle, jooko. Tää on mulle niin ihmeellinen asia, että mun on jotenkin vain pakko nyt kertoa.

Me tavataan miehen kans jo huomenna taas. Me mennään syömään ja istumaan sunnuntaita jonnekin. Mä en malta odottaa, että näen sen. On perhosia vatsassa ja lepakoita tapulissa...

Vaikka tää päättyy takuuhuonosti, niin nyt, just tällä hetkellä, kaikki tuntuu sen arvoiselta.

Jos joku näkis mut nyt, purskahtais ehkä nauruun. Mä istun täällä kääriytyneenä uuteen huopaan, villasukat tietty jalassa ja idioottimainen hymy naamalla. Ja mun silmät, ne on taas muuttuneet vihreiksi. Ei enää läpinäkyvän harmaita silmiä! Jee! En ole enää tapettia!

(Joo. Hävettää!)