Kotoa töihin ja kotiin

Mies tuli luokseni illalla. Tuntui kuin ei ois tavattu ikuisuuksiin, vaikka vasta tiistaina viimeksi. Halattiin pitkään ja istuttiin sohvalla viltin alla lämmittelemässä. Mies jäi yöksi, piti minusta kiinni koko yön ajan, jotta en palelisi ja vapisisi niin holtittomasti. Aamulla kahvia ja voileipiä, jutustelua hampaidenpesun lomassa. Miehen vastusteluista huolimatta lähdin kanssaan töihin. Työpaikan hississä vielä suudeltiin, hengitettiin toistemme tuoksua. Tein töitä melkein kaksi tuntia, kunnes kuume nousi taas. "Mene kotiin, hyvänen aika sentään, sinähän olet vielä kipeä", sanoivat työkaverit ja saattelivat halauksin ovelle, hyviä lomia toivotellen. Osastopäällikkökin kävi halaamassa ja näyttämässä ovea. Että kai ne nyt tajusivat, että oikeasti kipeä olen enkä muuten vaan lusmuile.

Huomenna lähden käymään pikavisiitillä Turussa. En malta olla menemättä, sillä haluan tavata Arin ja muut rakkaat. Treffit on tehty Bristoliin. Studiohommat on pakko jättää väliin, kun ei kondis riitä. Mut silti: upeaa nähdä kaverit. Yhden kaverin bändillä sattuu vielä olemaan keikka huomenna Turussa, sinne suunnistamme isolla joukolla.

Sunnuntaina sitten tapaan lillasysterin ja varmaan tulen jo maanantaina kotiin. Tai ehkä jopa sunnuntai-iltana. Sen näkee sitten.

Tänä iltana yritän tavata vielä miehen, käymme ehkä syömässä jossain. Riippuu siitä nouseeko kuume vielä vai jääkö tähän. Toivoisin, että tapaamme. Olen niin rakastunut, että hävettää tunnustaa, edes itselleni.