Melkein ajatuksia, tunteella
Olen monta viikkoa pyöritellyt päässäni juttua, jonka haluaisin tänne kirjoittaa, mutta en vain tunnu saavan sitä ulos. Olen miettinyt miehettömänä elämistä, yksinäisyyttäni. Pelkään vain niin hirveästi kuulostavani ruikuttajalta, ja sitä en todellakaan halua. Mä en ruikuta, mä kerron miltä musta tuntuu.
Kyllä, minä kaipaan joskus miestä elämääni. Seksiäkin, joskus, mutta se ei ole pääasia. Tahtoisin tuntea sen ihastumisen fiiliksen, tiedättehän, perhosia vatsanpohjassa ja sitä kaikkea. Mutta samaan aikaan suurin osa minusta itsestäni kavahtaa koko ajatusta. Mä elän taas sellaista vaihetta elämässäni, jolloin tunnen itseni ihan nollaksi. Mä olin joskus nuorempana aika suosittu, mulla oli koko ajan jotain säpinää jollain suunnalla. Mutta nykyään, ei mitään.
Mä olen miettinyt paljon ulkoisia asioita. Varsinkin tavatessani uusia tuttavuuksia, nuoria ja nättejä tyttöjä, joilla on miehiä ja poikia kierroksessa joka sormelle. Mä tunnen itseni heidän rinnallaan hirmuisen ankeaksi. Mä olen tavallinen pyöreä mitäänsanomattoman näköinen vanheneva nainen, jota kukaan ei edes väkijoukossa huomaa. Musta on tullut hiljainen, harmaa, vaisu, seinäkukkanen. Mä en tiedä milloin ja miksi niin on käynyt, mutta kamalalta se tuntuu.
Joskus mä muistan sen, nähdessäni oman heijastukseni näyteikkunassa, millaista oli kun oli vielä nuori. Mä olin laiha, mulla oli valtavan paksut hiukset ja sellaiset kasvot, joita ei hevillä unohtanut. Nyt mä en näytä miltään. Kasvojeni tilalla voisi olla harmaata tapettia.
Mä en tiedä miksi olen vain varjo entisestäni.
Äh. Mä en jaksa yrittää pukea tätä sanoiksi nyt, kun en pysty siihen kuitenkaan. On ajatuksia ja tunteita, mutta vain melkein valmiita.
Huomenna aamuvuoro ja sitten vapaata. Onpa ihanaa!
Kyllä, minä kaipaan joskus miestä elämääni. Seksiäkin, joskus, mutta se ei ole pääasia. Tahtoisin tuntea sen ihastumisen fiiliksen, tiedättehän, perhosia vatsanpohjassa ja sitä kaikkea. Mutta samaan aikaan suurin osa minusta itsestäni kavahtaa koko ajatusta. Mä elän taas sellaista vaihetta elämässäni, jolloin tunnen itseni ihan nollaksi. Mä olin joskus nuorempana aika suosittu, mulla oli koko ajan jotain säpinää jollain suunnalla. Mutta nykyään, ei mitään.
Mä olen miettinyt paljon ulkoisia asioita. Varsinkin tavatessani uusia tuttavuuksia, nuoria ja nättejä tyttöjä, joilla on miehiä ja poikia kierroksessa joka sormelle. Mä tunnen itseni heidän rinnallaan hirmuisen ankeaksi. Mä olen tavallinen pyöreä mitäänsanomattoman näköinen vanheneva nainen, jota kukaan ei edes väkijoukossa huomaa. Musta on tullut hiljainen, harmaa, vaisu, seinäkukkanen. Mä en tiedä milloin ja miksi niin on käynyt, mutta kamalalta se tuntuu.
Joskus mä muistan sen, nähdessäni oman heijastukseni näyteikkunassa, millaista oli kun oli vielä nuori. Mä olin laiha, mulla oli valtavan paksut hiukset ja sellaiset kasvot, joita ei hevillä unohtanut. Nyt mä en näytä miltään. Kasvojeni tilalla voisi olla harmaata tapettia.
Mä en tiedä miksi olen vain varjo entisestäni.
Äh. Mä en jaksa yrittää pukea tätä sanoiksi nyt, kun en pysty siihen kuitenkaan. On ajatuksia ja tunteita, mutta vain melkein valmiita.
Huomenna aamuvuoro ja sitten vapaata. Onpa ihanaa!
posted by Lostis at 9:18 PM
5 Comments:
Tätä on pohdittu täälläkin päässä jos miten paljon. Pikkuiskon kanssa juuri tänään puhuttiin, hänkin jo muutaman vuoden päästä 50. Oikeastaan tuntuu ennemminkin siltä, että ei itse antaudu suhteille, kuin ettei niitä olisi tarjolla. Minulla ainakin on tietoinen päätös tässä vaiheessa pitää rakastuminen poissa pelistä, ainakin kunnes saan itseni parempaan henkiseen kuntoon. Mutta pieni turhamaisuus asuu onneksi aina naisessa, hiukset, kynnet, vaatteet. Pieniä, mutta tärkeitä asioita, joita pitää kunnossa, pyöreä tai ei. Toiset miehet sitä paitsi pitävät pyöreistä. Minä olen kehitellyt omista harmaista hiuksistani raidat, nehän nyt ovat muotia ja mulla on ne luonnostaan :-)))) Ja tärkeää on myös muistaa rhti, istuessa ja kävellessä. Itse huomasin, kuinka ryhti alkoi iän myötä lyhistyä ja kuinka paljon pirteämmältä aloin näyttää kävellessäni näyteikkunoiden ohi. Isokin on kaunista, kun sen kantaa ylpeydellä. Taistoon siis eksynyt !
Kiitti, Bipona. Itsehän minäkin olen tämä yksinäisyyteni jossain määrin valinnut.
Joskus vain ei jaksais olla tapettia.
Bipona on oikeassa. Mullakin on usein noita fiiliksiä ulkonäön suhteen, ja siihen ei OIKEASTI auta mikään muu, kun mennä kampaajalle, ostaa vaikka joku kasvonaamio, lakata kynnet, venytellä olohuoneessa musan tahdissa (sitten tuntee itsensä ryhdikkäämmäksi) ja hokea vaikka peilin edessä pää pystyssä jotain "olen kaunis, naisellinen aikuinen nainen" mantraa. Kuullostaa erittäin tyhmältä, mutta mulla toi auttaa! Toivon että piristyt! T.Kata
Kata, kiitos. Sinä piristät minua käymällä täällä! Samoin Bipona.
Empä olekaan käynyt vähään aikaan ja huomaan, että pyörittelet mielessäsi samoja juttuja, kuin minä. Minä olen suhteessa, mutta tunnen silti itseni harmaavarpuseksi, varsinkin kun olin nuorena likkana(vaikken vanha ole nytkään) näyttävän näköinen kimuli.
Ihan kärryiltä pudonnut olo.
Mutta kata ja Bipona kirjoittavat asiaa, itsensä hemmottelu pienillä jutuilla, huolenpito ulkonäöstä ja olosta, saa ihmeitä aikaa ja olon tuntumaan vähemmän tapetilta.
Vätkyttäkäämme siis kasvonaamioita iltojemme kuluksi!
-minh-
Post a Comment
<< Home