Ehkä

Olen täällä naureskellut keskenäni ääneen. Viimeinenkin järjen valo hiipumassa? Ehkä.

Kiireinen päivä töissä. Mutta sain paljon aikaan. Työn lisäksi sain sovittua ekan bänditapaamisen ensi maanantaiksi. Kyllä se tästä. Ehkä.

Päivät on ihan sekaisin päässä. Olisipa jo perjantai. Vaan ei, on jaksettava vielä monta päivää ennen vapaita. Keskiviikkona teen päivystysvuoron ja voin vakuuttaa, että viimeistään silloin unohdan jo oman nimenikin. Ehkä.

Vaan perjantaina pääsen Poikapienen kanssa ulos. Seuraamme liittynee myös Andy. Veikkaan, että päädymme Andyn kanssa Manalaan ja tilitämme siellä pilkkuun asti. Odotan innolla. Ehkä.

Puhuin isäni kanssa puhelimessa. Tuli ikävä. Olisi kiva taas tavata. No, taitaa mennä ensi vuoteen. Ehkä.

Torstaina saan rahaa. Sitten saan apteekista haettua sitä hemmetin Ataraxia. Josko sitten tulisi uni. Toivon sitä koko pienen sydämeni voimalla. (Vaikka toisaalta, tää väsymyshulluus on melkein kivaa välillä. Kivaa taas ei ole se, että törmäilee seiniin eikä tajua mistään mitään.)

Kukahan siivoaisi tämän läävän? Onkohan kallista tilata joltain siivousfirmalta suursiivous? Minkä takia katuporahommien pitää alkaa aamuseitsemältä? Miksi naapurin koira ei voi olla hiljaa? Miksi poltan niin hirvittävän paljon tupakkaa? Miksi hiustenleikkuun pitää olla niin hemmetin kallista? Mistä saa varmuuden siihen, että onko toinen jalka pidempi kuin toinen?

Tuulelta vain mä vastauksen saan. Ehkä.