Kuplii

Ihmeiden aika ei ole ohi. Mä en ainoastaan selvinnyt tästä työpäivästä vaan mä jopa hoidin sen kirkkaasti liput liehuen himaan. Ihan helvetin rankkaa oli kyllä, järjetön kiire ja meininki. Mä kuulin oikein keskittyessäni miehen äänen kymmenen metrin päästä, se rauhoitti mua ja mä pistin ihan parastani. Vau.

Mut huominenkin pitäis jaksaa. Ja torstai. Ja niin edelleen hamaan hautaan asti.

Ehkä mä keskityn vaan siihen päivä kerrallaan -hommaan, eikös juu?

Mies on tosissaan viemässä mua sinne Dubrovnikiin. Se meilas lentojen hintoja ja hotelleja... Se toi mut duunista himaan ja vielä muistutti, että "puhutaan huomenna illalla Dubrovnikista, jooko". Iii. Mä en uskalla vielä iloita, mutta lämpimästi kuplii taas Lostiksen ajatuksissa.

Ruokaa, jooko, ja kahvia nyt!?