Pelko

Jos mä täräyttäisin tähän ihan alkuun yksinkertaisen totuuden: mä en uskalla tavata sitä Yömiestä enää. Mä en halua hajottaa itseäni enää yhtään enempää. Mä tiedän, että se pitää musta paljon, mutta tiedän myös, ettei meistä voisi tulla onnellisia yhdessä.

Mun on pakko saada tätä masennustani kuriin edes vähän, ennen kuin mä voin edes haaveilla ihmissuhteesta. Kukaan ei kestäis mun kanssa nyt, mä olen liian säpäleinä. Ja kun mä inhoan itseäni niin kovasti, on mun mahdotonta uskoa, että joku muu voisi ajatella toisin.

On kylmä ja pimeää. Mä todella inhoan talvea, koska mua paleltaa aina. Pitäis olla perkele pilkkihaalarit kotonakin päällä.

Hassu yksityiskohta tässä päivässä: kolme ihmistä lähestyi mua tekstareilla / sähköpostilla kysyäkseen, että onko mua pyydetty Nightwishiin Tarjan tilalle. Huippua! Minä sitten nauruntyrskähdysten jälkeen asiallisesti vastaamaan, että ei ole ihan minun tyylistä musiikkia tuo oopperahevi...

Voisin mennä vaikka vaihteeksi nukkumaan. Se on nyt ainoa mikä kiinnostaa. Mä en tahdo olla hereillä, koska mun omat ajatukset pelottaa mua.