Kato äiti, nyt kelpaa!

Onpa voipunut olo. Olen pessyt seinän hellan takana, keittiön kaikki pinnat, imuroinut kirjat ja levyt, selvittänyt piuhahelvetin, kytkenyt uuden dvd-soittimen, siivonnut kirjoituspöytäni, selvittänyt kolme huojuvaa pinoa, imuroinut koko kämpän ja tiskannut. Sitten kävin suihkussa ja istun nyt tässä koneen ääressä, pyyhe turbaanina päässä.

Kävin eilen hakemassa ne levyt ja menin riisikauppaan. Törmäsin siellä entiseen avoanoppiini, jota en ole tavannut vuosiin. Se tuli mua kohti hymyssä suin ja levitti käsivartensa halaukseen. Mä hätkähdin itsekin reaktiotani, joka oli vaistomainen kättelyyn ojentunut käsi. En ole enää niin luonnollinen kosketusten suhteen kuin ennen. Vuodet muuttaa ihmistä siinäkin suhteessa. Oli kyllä mukava nähdä, entinen avomies on kuulemma juuri muuttanut Madridista Barcelonaan ja viihtyy mainiosti.

Nukuin viime yönä todella hyvin pitkästä aikaa. Tekee hyvää päälle. Niin kuin tuo siivouskin, on mahtavaa istua tässä, kun tietää, että loput viikonlopusta on todellakin vapaata.

Kohta alan tehdä ruokaa. Se eilinen hapanimelä possu riisin kera siirtyi tälle päivälle, eilen en jaksanut kaupasta tultuani enää aloittaa ruoanlaittoa ja tyydyin mukilliseen kahvia.

Tänään ei ole päivän biisiä. Siivous hoitui näiden levyjen tahdissa:

The Clash: London Calling
Stray Cats: The Best Of
The Nights Of Iguana: The Story Of...
Hanoi Rocks: Self Destruction Blues
Lama: ...ja mikään ei muuttunut
Faith No More: Angel Dust

(Kyllä, mulla on omituinen musiikkimaku.)