Lost in the Supermarket

Uusi elämä

2006-02-08T17:58:00.000+02:00

Käykääs vilkaisemassa: mun uusi elämä. Maailman parhaan Tiian tekemä.

Bye bye, Blogger!

Keskellä viikkoa

2006-02-08T06:40:00.000+02:00

Kolmen tunnin unien jälkeen sitä onkin taas just passeli fiilis lähteä vuoden kiireisimpään duunipäivään. Herätyskännykän aloittaessa piipityksensä mä olin valmis purskahtamaan itkuun silkasta väsymyksestä. Ja ei kannata kuvitella, että aamuvuorot jatkuis, ei, huomenna taas iltaan, joten vuoristorata on täydellinen.

Miehen kaksoisveljen perhe kasvoi eilen yhdellä tyttö -merkkisellä henkilöllä. Mies on liikuttavan innoissaan. Minut taas tekee iloiseksi se, että mies vuodattaa intoaan juuri minulle. Kuinka etuoikeutettua olla se henkilö, jolle mies ilonsa ja surunsa kertoo!

Lisäksi mut tekee iloiseksi mun lukijat. Edellisen postauksen kommentit olivat valoisia ja rohkaisevia, kiitän vielä niistä näin erikseen.

Ja sitten duuniin. Koettakaa kestää tätä keskiviikkoa!

Tasapaino hukassa

2006-02-07T21:54:00.000+02:00

Mitäs jos mä yksinkertaisesti lopetan julkisen bloggaamisen? Mun kirjoituksissa ei oo enää mitään järkeä. Mä valitan mun duunista, tai pähkään mun ja miehen suhdetta eikä se voi kiinnostaa ketään. Mä olen pahoillani, ihan totta olen, mut mun elämässä ei vain just nyt oo mitään muuta. Duunipaskaa ja upeaa miestä. Luulis, että ne tasapainottais toisiaan jollain lailla, mut esimerkiksi tänään mä olen niin kiehuvan kiukkuinen tosta duunista, että mieli piristyy vain nanosekunniksi, kun muistan, miten mies vielä töistä lähtiessään kävi silittämässä hiuksia ja salaa koskettamassa kättäni. Mmm. No joo, oli toi nyt vähän pidempi kuin nanosekunti!

Mä kävin siellä helvetin terveystarkastuksessa tänään ja se terkkari pakotti mut ottamaan lääkäriajan perjantaille. Ei mulla ole mitään sanottavaa eikä mitään, mitä se voisi mun hyväkseni tehdä. Se terkkari vain panikoi, kun mä paukutin totuuksia, että lähden firmasta heti kun löydän jotain parempaa ja että joinakin aamuina mä ajattelen auton alle hyppäämistä tai ranteiden aukomista ettei tarvitsis mennä töihin.

Joo-o. Huomenna on tiedossa vuoden kiireisin päivä. Mä en vain jumalauta jaksa sitä.

Lostis marmattaa taas

2006-02-06T21:46:00.000+02:00

Voi kilin vittu miten toi mun duuni syö ihmistä.

Huomenna sit pakolliseen kyttäystarkastukseen eli ylimääräiseen terveystarkastukseen. Josta suoraan iltavuoroon duuniin, mitäs muutakaan.

Miten tää alkaa olla niin helvetin viikonloppuorientoitunutta tää mun elämäni. Arkisin ei ehdi mitään, kun tekee vuorotyötä. Ja ensi viikonloppukin mua ahdistaa, mun on pakko mennä isän luo. Sen vaimo viettää tasasynttäreitä, ja se toivoi ihan erikseen, että meikäläinen vaivautuu paikalle. Ei siinä mitään, kivaa niitä on nähdä, mutta se on se sellanen pakko, joka mua siinä ahdistaa. Ja paikalla pönöttää kansaa puvut päällä. On myös mahdollista, että tapaan veljeni, ekaa kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Ja arvatkaa mitä mä tahtoisin tehdä? Joo, leikkiä koti-iltaa miehelässä.

Bileet vieläpä alkaa lauantaina niin aikaisin, että mun on lähdettävä sinne jo perjantaina. Pois pääsen vasta jumalauta sunnuntaina. Koko viikonloppu siis siellä, voi hyvänen aika sentään. (Äidin vielä eläessä ei ois ollut ongelma ollenkaan, äiti tasoitti niin hienosti isäni ja mun välillä olevan kuilun ja skisman.)

Kuumaa suihkua, kirjaa. Päänsärkyä aika kovasti, joten ehkä kourallinen Dolaneita siihen sivuun.

Sanaton

2006-02-06T11:01:00.000+02:00

Eikös nyt hei tää talvihomma vois jo loppua? Mä en ihan totta kestä tätä kylmyyttä enää.

Ja arki alkaa iltavuorolla, mitenkäs muutenkaan. Jos meidän kiire on samaa luokkaa kuin viime viikolla, multa lähtee taju. Mä en millään lailla kykene kestämään, en mitenkään.

Mutta mies kirjoitti mulle eilen illalla kauniin sähköpostin, jonka olen tallettanut mieleeni sanasta sanaan. Mä saan siitä voimia. Kummaa, miten asiat joskus menee. Ja hienoa, että minusta tuntuu tältä.

Maanantai. Voi hyvänen aika sentään. Sanat ei riitä.

Villapaitoja ja voileipiä

2006-02-05T13:39:00.000+02:00

Sunnuntaita Supermarketista.

Perjantaina mä tapasin MS-tautiin sairastuneen ystäväni. Oli upeaa nähdä, vaikka sitten itkinkin puoli tuntia, kun hän ontui taksiin mennäkseen kotiin. Mies oli vierellä, silitti hiuksia ja oli suurempi tuki kuin arvasikaan. Vein ystävälle kassillisen elokuvia, joista hän ilahtui kovin. Ystävä on itse valoisa ja toiveikas sairautensa suhteen, mutta en voi mitään sille, että minua surettaa ja suututtaa hänen puolestaan. Miksi aina hyville ihmisille käy näin?

Baariperjantain jälkeen vietettiin shoppailulauantaita. Ajettiin miehen kanssa Itikseen, ostettiin kirjoja ja muutama muu asia. Koti-iltaa miehelässä. Syötiin voileipiä ja katsottiin musiikkidvd:eitä, köllöteltiin kainaloissa ja pussailtiin ja nyhjättiin. Pukeuduin miehen verkkareihin ja fantastisen lämpimään harmaaseen villapaitaan. Mies katseli minua ja sanoi villapaitansa sopivan minulle paljon paremmin kuin hänelle ja että saisin sen omakseni jos tahtoisin. Määräämättömän pitkälle laina-ajalle nyt ainakin. Mmm.

Mies pelkää, että poltamme tämän jutun loppuun. Oli melkein liikuttavaa, kun hän sai sen viimein sanottua. Pelkää, että minä kyllästyn ja lähden ja hylkään. Pelkää olevansa minulle liian arkipäiväinen. Minä taas pelkään olevani hänelle liian kummallinen. Ja että hän kyllästyy ja lähtee ja hylkää. Voi meitä.

Tänä aamuna heräsin jokaiselle naiselle tuttuun tunteeseen: elimistö leikki Niagaran putousta ja ennen aikojaan alkaneet menkat saivat mut lähtemään kotiin särkylääkkeiden ja kuukautissuojien luo. Olisin halunnut viettää tämänkin päivän miehen kanssa, mutta olin idioottimaisesti unohtanut varata laukkuun tarpeelliset tarvikkeet.

Toisaalta on hyvä olla välillä kotonakin. Saisinko jopa imuroitua pitkästä aikaa?

Bloggerin kommentointi sekoilee. Olin saanut edelliseen postaukseeni kommentin, se oli tullut meiliini, mutta ei näy täällä ollenkaan. Olen miettinyt, että uskaltaisinko pyytää Tiia-murulta uutta sivupohjaa. En taida uskaltaa, mutta harkitsen. Itselläni ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä alkaa rakentaa.

Ain laulaen työtäs tee

2006-02-03T06:27:00.000+02:00

Mä olen tässä aamutuimaan miettinyt taas kerran tuota mun työtä. Että mikä sen funktio mulle on, miksi mulla ei ole siihen motivaatiota ja miksi ahdistun siellä niin suunnattomasti. Ei näistä pohdinnoista tule hullua hurskaammaksi. Eniten ahdistaa se kiire. Ja se, että ihmiset (asiakkaat) osaa olla tosi mulkkuja. Ne jakelee tappotuomioita, haistattelee ja huutaa naama punaisena. Ja sitä mä kuuntelen, kahdeksan tuntia päivässä. En tietenkään mä ota niitä henkilökohtaisesti, mut kyllä mä uskallan väittää, että kelle tahansa tulis jossain vaiheessa mieleen, että mitäs helvettiä mä täällä teen, kuuntelemassa tuota paskanjauhamista.

Mä haluan vaihtaa työpaikkaa, mutta en vielä. Mulla on tänä vuonna ensimmäinen kokopitkä kesäloma ja mä haluan pitää sen. Mut sitten, niin, kesäloman jälkeen vois olla oikea aika nostaa kytkintä.

Onpa väsynyt olo taas. Kunpa jaksais tän päivän.

Friday on my mind

2006-02-02T19:29:00.000+02:00

Onpa olevinaan aikaansaapa olo. Olen tiskannut hirmutiskin ja pessyt pyykkiä, nauttinut ruokaa ja kahvia.

On myös hiukan epätietoinen ja surumielinen olo: eräs parhaista ystävistäni soitti pitkästä aikaa ja kertoi, että hänellä on todettu MS-tauti. Oli ollut vajaan viikon sairaalassa, nyt kotosalla ja parempaan päin menossa. Onko lukijoissani ketään, joka tietäisi jotain MS-taudista? Minä tiedän hävettävän vähän.

Tapaan kyseisen ystävän huomenna, hänellä on omien sanojensa mukaan oikein "hirveä vimma, että sinut pitää nähdä." Ja huomennahan on, niin, tadaa!, perjantai. Eikä yhtään liian aikaisin. Tämä viikko on ollut töissä yhtä helvettiä, ei ole ehtinyt kissaa sanoa, kun on niin kiire koko ajan. Viikonlopun saan viettää miehen seurassa, mikä etuoikeus! Laitamme ruokaa, olemme vain. Ihanaa.

Yliväsynyt

2006-02-01T21:18:00.000+02:00

PUUH.

Kolme iltavuoroa putkeen on ihan saatanasta. Nyt ne on kuitenkin hoidettu ja edessä on pari aamuvuoroa huomisella labrakäynnillä höystettynä. Pitää olla 10-12 tuntia syömättä ja juomatta ennen verikokeita, mut keitin tuossa just itselleni ämpärillisen kahvia. Olen aivan uuvuksissa ja samaan aikaan tuntuu, että olen ns. yliväsynyt, eli uni ei tule millään.

Sain mairittelevia ja mietityttäviä kehuja tänään pomolta tiimipalaverissa. Olin viikon talvilomalla ja reilun viikon varmaan yhteensä saikulla tammikuussa, joten paikallaoloni määrä ei häikäissyt, mutta pesin kuitenkin kaikki tiimikaverit ja muut tiimit tilastojen valossa. Mä olen siis huipputehokas, vaikka duuni vituttaa aivan hulluna. Kummallista. Minkähänlaisiin tilastoihin ja lukemiin sitä yltäisi, jos olis rahtunenkin motivaatiota?

Kämppä on ihan hävityksen kauhistus. Onneksi huomenna pääsen jo neljältä, josko saisin tiskattua ja pyykättyä vähän. Olokin kohenisi, kun saisi vähän järjestystä tänne läävään.

Päässä soi kolme biisiä yhtä aikaa ja voi pojat, kuinka ahdistaa.

Onni ja kosto

2006-02-01T11:07:00.000+02:00

Kyyneleitä ja keskusteluja yössä. Toisen rutistamista lujaa lähelle. Perimmäisten totuuksien äärellä.

Mun pitäisi lähteä kohta töihin, mutta musta tuntuu kuin olisi vasta yö. Kyllä minä nukuinkin, parisen tuntia, mutta väsyttää silti.

Olen onnellinen, sillä minulla on elämässäni ihminen, joka välittää minusta ja minä hänestä. Milloin onni kostautuu? Minun elämäni tuntien aivan liian pian.

Ne pienet ilot

2006-01-31T10:58:00.000+02:00

Kiitos, Herkku, aivan ihanasta postikortista! Iloinen yllätys! Hymyä päivään!

Vaatteet on mun aatteet

2006-01-31T10:01:00.000+02:00

Minella haastoi mut siihen samaan saakelin vaatemeemiin, johon olen jo kertaalleen vastannut. Uskokaa nyt, ei tää tästä muuksi muutu: mustat alusvatteet, musta trikoopaita, musta villapaita, mustat housut ja mustat sukat.

Ei tarvittu kuin yksi työpäivä, niin johan alkoi koko loma tuntua ihan vain unelta. Mieskin ihmetteli sitä eilen: oltiinko me todella siellä Turussa? Tuntuu niin absurdin kaukaiselta jo. Ja näinhän se menee, arki syö pienet ihmeet melkoisen nopeasti.Onneksi uusia ihmeitä on tulossa, kaikenlaista odotettavissa. Toivottavasti ainakin, mä en vielä luota tähän ns. suhteeseen niin paljon, että uskaltaisin kovin pitkälle kurkottaa. Päivä kerrallaan, mut hyvältä tuntuu nyt.

Harmittaa, kun ei ehdi tehdä kotona mitään järkevää. Ehkä viikonloppuna?

Arki, apua.

2006-01-30T22:22:00.000+02:00

Ei rankemmin vois työputki alkaa kuin kolmella peräkkäisellä iltavuorolla. Voi jumalauta.

Mies ja sen meilit pelasti mun päivän.

Ahdistaa.

Jotain aivan muuta

2006-01-29T16:22:00.000+02:00

Tää viikonloppu oli sellainen, jonka mä tahtoisin voida tallettaa jotenkin, konkreettisempana kuin pelkkänä muistona vain.

Perjantaina mä pääsin sit vihdoinkin ovesta ulos jossain vaiheessa, kun mun oli vietävä aikamoinen nippu promolevyjä postiin. Hakaniemessä näin ystäväni J:n, menimme oluelle Säveleen. Mies tuli myös paikalle, samoin J:n puoliso E. Meillä oli mukavaa, tunnelma oli lämmin ja toverillinen. J:n ja E:n poistuttua jatkoimme iltaa miehen kanssa kahdestaan. Päädyimme hänen kotiinsa. Vietimme upean yön ja aamun. Lauantaina pakkauduttiin autoon ja suunnistettiin Turkuun. Matkamusana huudatettiin Kentin levyjä. Majoituimme Omenahotelliin ja lähdimme Foijaan syömään. Ruoka oli hyvää ja oli mukavaa istua kynttilänvalossa käsi kädessä, jutella ja olla vain. Parin drinkin jälkeen menimme Palatsiin kuuntelemaan Teräsbetonia! (Kaikki, jotka tuntee mut, tipahtaa nyt tuoleiltaan.) Halusimme tehdä jotain aivan erilaista kuin tavallisesti ja sitä tuo keikka todella oli. Palatsista Cosmiciin ja sieltä DownTowniin. Siellä tapasin tungoksessa miehen menneisyydestä ja minusta oli ihanaa moikata ja jutella ja palata sitten rakkaani viereen. Nukuimme hyvin ja aamulla katselimme kaupunkia. Kotimatkalla oli selvästi havaittavissa, kuinka duuniahdistus nousi mitä lähemmäs Helsinkiä saavuimme.

Kävin äänestämässä ja nyt yritän keräillä itseäni kasaan huomenna alkavaa työviikkoa varten. En tahtois, voi kamala miten paha olo mulle tulee pelkästä ajatuksesta.

Miehen sanoin: "Upeaa olla sun kanssa täällä, tai ihan missä vaan!"

Triinu haastoi vaatemeemiin. Tämä ei yllätä ketään: mustat alusvaatteet, mustat housut, musta huppari, jonka päällä on musta villapaita. Jaloissa mustat villasukat. Miten niin tylsä? No, olkoon vain, mutta musta on mun väri.

Supermarketin mielialahissi

2006-01-27T14:41:00.000+02:00

Hei vain täältä Supermarketin mielialahissistä. Vasemmalla voitte nähdä tuon Lostiksen, joka punaa innokkaasti huuliaan ja on lähdössä tänään miehen kanssa autoretkelle jonnekin päin Suomea, kenties jopa Turkuun katsomaan vanhaa suosikkibändiään Barefoot Brothersia. Mies ehdotti matkaa ja yöpymistä hotellissa, jotta tässä farssissa pääosaa näyttelevä pariskunta saisi joskus edes olla rauhassa jossakin. Jos taas katsotte oikealle, näette umpimasentuneen, tosi huonossa jamassa olevan Lostiksen, joka ei tahdo muuta kuin huudattaa kotona stereoitaan ja vapista viltin alla. Ja keskellä, niin, ihan tuossa keskellä meillä on nähtävänä Lostis kaikessa päättämättömyydessään, se potkii rikkinäistä pesukonettaan, jotta saisi koneessa olevat pyykit joskus ulos, se miettii pukisko se edes ollenkaan kunnon vaatteita päälleen tänään ja toivoo, että se voisi vaan lähteä baarikierrokselle kotikulmilleen Kallioon.

Palataan taas tänne Supermarketin neuvonpyytämisosastolle. Lostis kysyy: Mitä helvettiä mä teen tänään?

Koukussa

2006-01-26T22:28:00.000+02:00

Mainio oli Nelosen Lostin eka jakso. Jäin heti koukkuun. (Eri asia on tietenkin se, muistanko enää ensi viikolla olevani siihen koukussa. Kyllä nää mun tv-sarjojen seuraamiset tiedetään.)

Mun piti tavata tänään ystäväni J, mutta se joutui peruuttamaan yllättävien kiireiden vuoksi. Huomenna mun piti tavata V, mutta se joutui peruuttamaan. Juuri nyt, kun olisin ystävien seuraa vailla miehen ja mun jutun karikoiden vuoksi... Äh. Sellaista on elämä, mun elämäni.

Sain sentään tänään tehtyä yhden ostoksen, joka ilahduttanee erään bloggaajan mieltä. Seuraile postiasi, jotain mukavaa saattaa ilmaantua sen mukana.

Lopun alkua

2006-01-26T12:02:00.000+02:00

On se niin helvetin väärin vaan, kuulkaa, että jo torstaina alkaa ahdistaa tulevan maanantain työvuoro. Kyllä, loma lähenee loppuaan ja nyt jo olen aivan rikki. Ei hyvältä vaikuta.

Oli ihanaa nähdä mies eilen. Hän laittoi tekstarin lähikaupastani: "tule tänne." Ostimme vähän ruokaa ja ajoimme hänen kotiinsa. Vietimme iltaa höpötellen ja menimme nukkumaan. Mies nukkui, minä en. Jostain syystä ahdisti taas niin suunnattomasti kaikki, etten vain yksinkertaisesti saanut unta.

Ns. suhteemme on heittänyt jossain vaiheessa häränpyllyä ja nyt mies on pystyttänyt ympärilleen muurin, jonka läpi en tahdo päästä. Itse olin omat varaukseni viskonut romukoppaan, pitkän harkinnan jälkeen. Kaikki tämä kertoo juuri siitä, että emme ole valmiita, kumpikaan meistä, minkäänlaiseen oikeaan suhteeseen, sitoutumiseen. (Ja vaikka minä tiesin sen, silti se sattuu.)

Aamulla sain kyydin kotiin, en tiedä koska tapaamme.

Mun pitäisi lähteä ovesta ulos, käydä Hakaniemessä hoitamassa asioita ja kenties kaupassakin, mutta mä olen jotenkin ihan lamaantunut ja jähmettynyt. Tekisi mieli mennä nukkumaan.

Oi onnea!

2006-01-25T16:19:00.000+02:00

Tänään mä näen miehen ja pääsen sen viereen yöksi, lämpimään. Sisälläni kuplii iloisesti ja voisin melkein syleillä koko maailmaa.

Eilen oltiin Ninskin kanssa leffassa katsomassa Harry Potter. Leffasta itsestään taidan sanoa vain lyhyesti sen, että pidin siitä kyllä, mutta jotain jäi mielestäni puuttumaan. Leffan jälkeen menimme baariin. Joimme muutamat oluet ja Ninski innostui tarjoamaan minttusnapsia. Niitäkin meni melko monta sekä myös oluita kyytipoikana. Kotiuduin puolenyön maissa. Meillä oli oikein mukava ilta, juttelimme kaikista maailman asioista.

Tänään olen sähköpostaillut miehen kanssa ja hän toivoi voivansa hakea minut töitten jälkeen, menemme hänen lämpimään kotiinsa. Olen hirmuisen iloinen, on ollut niin kovin ikävä.

Huomenna yritän taas tehdä vähän kotihommia. Nämä mun yritykset on vaan aika säälittäviä... Heh. No josko edes roskia saisin vietyä tai jotain!

Ostin eilen pari leffaa, niistä enemmän toisessa blogissani, jahka ennätän sinne kirjoittaa. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Jääkaapissa

2006-01-24T11:34:00.000+02:00

Viime yö oli kyllä varsinainen tuskien taival taas. Aamulla mieli kirkastui, kun sain mieheltä maailman suloisimman viestin. Olen ollut hereillä seitsemästä saakka nukahdettuani viimein joskus neljän maissa. Mahtavaa.

Pesukone pyörittää pyykkejä ja jossain vaiheessa matkustan keskustaan katselemaan leffoja ja levyjä ja kenties piipahdan myös kirppareilla vilkuilemassa vaatteita. Leffaan klo 16.45, jonka jälkeen kotiin syömään. Ohjelmaa siis piisaa, ihan mukavaakin sellaista.

Mies lähtee tänään käymään Jyväskylässä. Palailee sieltä huomenissa ja toivon hartaasti, että tapaamme sitten. On niin ikävä.

Postimerkin kokoinen kämppäni on kylmä kuin jääkaappi. Sormet kohmeessa yritän kirjoittaa tässä. Mulla on sellaisia valkoisia puuvillasormikkaita... Pitäisköhän sellaiset laittaa käteen. Naparetkeilijän harjoitusleiri.

Syliä vailla

2006-01-24T01:30:00.000+02:00

Tänä yönä ei uni tunnu armahtavan. Mä palelen liikaa, ajattelen liikaa, ikävöin liikaa.

En saanut koko päivänä mitään aikaan ja se harmittaa. Huomisen kanssa käy samoin, sen tiedän jo valmiiksi. Tosin huomenna siihen on syynsäkin: pitää lähteä ulos ovesta. Olen sopinut meneväni Ninskin kanssa leffaan. Ennen sitä tai sen jälkeen tahdon pyöriä Anttilan ale-dvd-laareissa ja kirjakaupoissa. Ei mulla varaa olisi mihinkään, mutta menen katselemaan kuitenkin.

Elämäni omituisin kriisi, joka alkoi Turussa, ei tunnu saavuttavan päätepistettään sitten millään. Pää on liian pieni kaikille ajatuksille ja tunteille, joita siellä tällä hetkellä on. Kunpa voisinkin kertoa niistä edes täällä, mutta valitettavasti en ole enää tarpeeksi anonyymi. Monet tietävät ja tunnistavat minut jo.

Mua väsyttää, väsyttää niin kovasti. Oispa lämmin syli, johon voisi painautua.

Päänsisäinen tivoli ja kotiinpaluu

2006-01-23T13:06:00.000+02:00

Olen palannut. Itse asiassa palasin jo eilen, nyt olen nukkunut törkeän pitkään ja olen päänsärkyinen kaikesta nukkumisesta ja ajattelemisesta.

Jouduin Turussa muutaman perimmäisen kysymyksen äärelle ja olen miettinyt pääni puhki tätä kummallista elämääni ja ihmisiä. Oli mahtavaa nähdä ystäviä, todella, voisin itkeä onnesta kun pääsin pitkästä aikaa istumaan Bristoliin Arin ja Jyrkin sekä muutaman muun kanssa. Klubilla törmäsin yllätyksellisesti serkkupoikiin, jotka riemuissaan taluttelivat minua ympäriinsä ja esittelivät ylpeinä ystävilleen. Yövyin Jyrkin sohvalla ja sunnuntaina tapasin lillasysterin. Kävimme syömässä sekä ihailemassa tätini ja hänen perheensä tulevaa asuntoa, johon muuttavat ensi viikonloppuna. Unelmien koti: päätyasunto vuonna 1932 rakennetussa puutalossa, toimivaa kaakeliuunia olohuoneessa ja riemastuttavia vanhan talon salakomeroita vintillä ja portaiden alla. Hyppäsin illalla dösään ja tulin himaan.

Pääni sisällä on varsinainen tivoli taikka sirkus tällä hetkellä. Olen hirvittävän epävarma, mitä helvettiä minun oikein pitää tehdä, jotta saan asiat edes jonkinlaiseen järjestykseen?

Elämälle kiitos olen koko viikon talvilomalla. En tahtoisi palata töihin ikinä. Tekee mieleni kadota, painua maan alle.

Ehkä jonain vuonna helpottaa.

Hei hei Helsinki!

2006-01-21T14:55:00.000+02:00

Väsynyttä lauantaita Supermarketista, hyvät lukijat.

Olen nukkunut hävyttömän pitkään, mutta olen edelleen väsynyt. En tunnu saavan mitään aikaiseksi, ja kohta pitäisi jo lähteä. Suunnistaa Kampin bussiterminaaliin ja sieltä Turkuun.

En tiedä koska palaan, you'll be the first to know.

Hyvää yötä, maailma

2006-01-21T01:03:00.000+02:00

Mies olikin ovellani yhdeksän maissa. En tahtonut lähteä ulos, sillä pakkanen ja viima ei kuumeisena juuri houkutellut. Litkimme teetä ja juttelimme sekä kuuntelimme levyjä. Viltin alla oli lämpöistä. Mies suuteli kasvojani ja kaulaani kiirehtimättä ja pitkään. Aloin melkein itkeä, kun tajusin, että juuri sellaisia hetkiä tulen kaipaamaan eniten. Kun tuntui siltä, että pakostakin hän välittää minusta edes vähäsen, jos tuollaista tekee vailla mitään taka-ajatuksia.

Mies meni kotiinsa yöksi, sillä aamulla saapuvat vanhempansa ja kaksoisveljensä perheineen kyläilemään. Kotoaan vielä tekstarin laittoi: "Olisi pitänyt jäädä yöksi. Ei täällä ole muuta kuin lämmin huoneilma."

Alkaa tuntua jo valmiiksi surulliselta ns. suhteemme lopun lähetessä. Tartun jokaiseen hetkeen kuin se olisi viimeinen ja suren ikävää, joka on vasta tulossa.

Hyvää yötä, maailma.

Kotoa töihin ja kotiin

2006-01-20T17:49:00.000+02:00

Mies tuli luokseni illalla. Tuntui kuin ei ois tavattu ikuisuuksiin, vaikka vasta tiistaina viimeksi. Halattiin pitkään ja istuttiin sohvalla viltin alla lämmittelemässä. Mies jäi yöksi, piti minusta kiinni koko yön ajan, jotta en palelisi ja vapisisi niin holtittomasti. Aamulla kahvia ja voileipiä, jutustelua hampaidenpesun lomassa. Miehen vastusteluista huolimatta lähdin kanssaan töihin. Työpaikan hississä vielä suudeltiin, hengitettiin toistemme tuoksua. Tein töitä melkein kaksi tuntia, kunnes kuume nousi taas. "Mene kotiin, hyvänen aika sentään, sinähän olet vielä kipeä", sanoivat työkaverit ja saattelivat halauksin ovelle, hyviä lomia toivotellen. Osastopäällikkökin kävi halaamassa ja näyttämässä ovea. Että kai ne nyt tajusivat, että oikeasti kipeä olen enkä muuten vaan lusmuile.

Huomenna lähden käymään pikavisiitillä Turussa. En malta olla menemättä, sillä haluan tavata Arin ja muut rakkaat. Treffit on tehty Bristoliin. Studiohommat on pakko jättää väliin, kun ei kondis riitä. Mut silti: upeaa nähdä kaverit. Yhden kaverin bändillä sattuu vielä olemaan keikka huomenna Turussa, sinne suunnistamme isolla joukolla.

Sunnuntaina sitten tapaan lillasysterin ja varmaan tulen jo maanantaina kotiin. Tai ehkä jopa sunnuntai-iltana. Sen näkee sitten.

Tänä iltana yritän tavata vielä miehen, käymme ehkä syömässä jossain. Riippuu siitä nouseeko kuume vielä vai jääkö tähän. Toivoisin, että tapaamme. Olen niin rakastunut, että hävettää tunnustaa, edes itselleni.

Lämpöä

2006-01-19T21:46:00.000+02:00

Ehkä minä sittenkin lämpenen vielä tänään. Mies soitti ja sanoi haluavansa tulla pitämään minusta kiinni.

Onnen tyttö olen.

Unta ja unohdusta

2006-01-19T20:23:00.000+02:00

Kerrataanpa muutama totuus meikäläisestä: mua paleltaa aina ja kaikkialla, jos on alle +25 astetta lämmintä. Kelatkaa. Mä teen saatana kuolemaa tämän kelin takia. Tänään oli nimittäin pakko käväistä lähikaupassa (matkaa noin viiskyt metriä). Kävi mielessä, että ikinä en hengissä selviä.

Vaan tässä sitä ollaan taas.

Kuumetta on edelleen, mut huomenna mä menen töihin. Mulla alkaa sitten se loma. Pakko on laittaa suunnitelmat uusiksi tämän huonon kondiksen takia, voi siis olla, etten pääsekään Turkuun. Tekis päälle hyvää, mut kipeänä ja kuumeisena sitä haluaa vaan olla kotona peiton alla.

Kuuma suihku ja kuppi kuumaa kahvia ois ohjelmassa seuraavaksi. Sitten vain odottelemaan unta ja unohdusta. Huomisen kun vielä jaksais...

Fever

2006-01-18T20:38:00.000+02:00

Kuumemittari sanoo 38 astetta. Pää on ihan pumpulia ja silmiä kivistää. Mun pitäis mennä aamulla duuniin. Voi vittu tätä.

Salakavalasti mieleen hiipii ne duunipaikan naamat, ne, jotka ei tunne mua hyvin, ne, jotka kelaa, että mä olen vaan lusmu tai laiska. Olisivatpa nyt näkemässä, kun viltti villapaidan päällä yritän pysyä hengissä.

Weird habits of mine

2006-01-17T22:05:00.000+02:00

Minut haastoivat tähän meemiin mukaan Tiia, Feeniks ja Noone. Kiitos siitä ja anteeks, etten ole meemeihin hirveän tykästynyt. Omituisia tapoja pitäisi siis listata viisi kappaletta. Hmm. Meikäläisessä piisaa omituisuuksia pienen kylänkin tarpeisiin, joten ei pitäis olla vaikeaa löytää viittä...

1. Omituiset asennot. Tän saman oon lukenut monesta blogista, mutta on pakko mainita omallakin kohdalla. Mä en esimerkiks koskaan istu sillain traditionaalisesti tuolilla, että jalat menis niin kuin lattialle. Ehei. Mun toinen jalka on koukussa mun alla ja toinen sojottaa sitten toiseen suuntaan kenollaan. Lattialla istun aina kun mahdollista, en esimerkiks sohvalla. Laskeudun polvilleni ja heitän etunojaan kyynärpäiden varaan, jos luen lehteä. Näitähän piisaa.

2. Peitän kasvoni, kun menen nukkumaan. Tätä mä tein jo vauvana. Äiti on kertonut. Ihan pienenä lapsena mulla oli sellainen harsoliina, jonka asettelin hyvin siististi kasvoille mennessäni nukkumaan. Nykyään, jos nukun jonkun ihmisen kanssa, mä piilota kasvot kämmeniin.

3. Luen kirjaa pestessäni hampaita. Aamuin illoin!

4. Hypistelen jatkuvasti peukalolla vasenta nimetöntä sormeani siitä kohtaa, missä aikaisemmin oli vuosien ajan kihlasormukseni. Tästä pääsee ehkä joskus eroon? Tosin tuo nimetön on muutenkin outo: esiintymislavalla otetuista kuvista olen huomannut, että vasen nimetön sojottaa aina eri suuntaan kuin muut sormet.

5. Ostan leipää kaupasta, vaikka en syö sitä. (Jatkuvasti sitten heitän leipää roskikseen. Todella järkevää, vai mitä.)

En jatka haasteella, sillä tämä on jo kiertänyt joka paikassa.

Päivän muihin tapahtumiin: Heräilin miehen kainalossa, söimme aamiaista, ajoimme töihin. Töistä lähdinkin sitten taksilla Marian sairaalan päivystykseen. Eka, joka arvaa miksi, saa palkinnon. Taikka sitten ei. Virtuaalisen hatunnoston nyt ainakin.

Kaikelle on eka kertansa

2006-01-16T18:52:00.000+02:00

Ehdin sittenkin, pikaisesti tosin, päivittämään hiukan. Minua on taas meemeihin haasteltu, mutta nyt ei tunnu olevan aikaa eikä jaksua. Palaan toki asiaan jahka ennätän.

Ja niin, istun muuten oman kylmän kotini sijaan miehen lämpimässä kodissa. Ensimmäinen bloggaus täällä! (Kyllähän sitä ihminen voi pienistä asioista tulla iloiseksi!) Tuntuu hassulta. Mies on iloinen, että kirjoitan, mutta jotenkin tuntuu vaikealta keskittyä, kun toinen haamuilee kämpässä.

Karmea työpäivä tänään, olin taas vaihteeksi niin väsynyt, että oli itkettävän vaikeaa muistaa edes omaa nimeään. Saati sitten tajuta työasioista jotain. Töitten jälkeen kävin kotona ja tulin sitten apteekin ja ruokakaupan kautta tänne. Aion valmistaa hyvää pastaa ja mennä aikaisin nukkumaan. (Tai no, siitä nukkumisesta voidaan taas olla montaa mieltä. Viime yönäkin sain ruhtinaalliset kaksi tuntia nukuttua.)

Huomenna menemme iltavuoroon duuniin ja loppuviikon yritänkin olla taas vaihteeksi kotona. Lauantaina kutsuu Turku. En malttais odottaa! Lillasyster! Ari! Jyrki! Musiikkia! Ystäviä! Ja ennen kaikkea tietysti: LOMA!

Jaaha. Kai mun pitää sitä ruokaa mennä laittamaan.

Haikeaa ja vaikeaa

2006-01-15T20:58:00.000+02:00

Eilinen työpäivä oli omituinen. Meillä ei ollut koko aikaa hirveän kiire, vaan välillä ehdimme vähän höpötellä ja naureskella. Töitten jälkeen mies heitti mut kotiin ja tuli itsekin mukaani. Joimme kahvia ja luimme, makoilimme pari tuntia sängyllä. Illalla menin sitten tapaamaan ystäviä, joita en ole tavannut aikoihin. Meillä oli mukavaa, vaihdoimme kuulumisia ja haukottelimme kuorossa. Mieskin liittyi seuraamme, viihdyimme baarissa valomerkkiin asti. Kävimme vielä drinkeillä ystävien kotona, silitimme kissoja ja humalluimme. Tulimme kotiin, mies ja minä, kuuntelimme vielä musiikkia ja söpöstelimme lattialla istuskellen. Miehen kainaloon oli ihanaa käpertyä nukkumaan, nukuimme pitkään ja aamulla kuuntelimme yhden elokuvan (Kyllä! Kuuntelimme vain! Emme vilkaisseetkaan koko elokuvaa, mutta osasimme dialogin ulkoa ja toistelimme fraaseja leffan päälle.), suihkun jälkeen lämmitin tekemäni hurmaavan kanaruoan, söimme ja sitten mies lähti taholleen äänestämään. Minä kävin myös antamassa ääneni sekä kaupassa. Olo on väsynyt ja jälleen haikea. Minusta tuntui taas miehen lähtiessä, että tämä voi olla viimeinen kerta, mikä tahansa yö voi olla viimeisemme yhdessä. Tosin sovimme jo, että menen huomenna miehen luo yöksi, tiistaina menemme nimittäin molemmat iltavuoroon.

Tiia oli haastanut minut meemeilemään, mutta juuri nyt olen liian väsynyt osallistuakseni. Ehkä huomenna tai tiistaina.

Huomenna menen aamuvuoroon ja toivon todella, että saan nukuttua ensi yönä. Toivon myös, että jaksan työssä vielä tämän huomenna alkavan viikon. Sitten pääsen talvilomalle, viikko siunattua rauhaa.

Väsynyttä nurinaa

2006-01-14T06:43:00.000+02:00

Tänä aamuna herätyksen alkaessa soida meinasi päästä itku. Olen niin väsynyt. Töihin on silti lähdettävä. Tämäniltaiset treffit ystävien kanssa ovat vasta kahdeksalta enkä tajua kuinka pysyn hereillä sinne asti töistä päästyäni. Huominenhan mulla on toki vapaata, mutta en kai voi nukkua koko sunnuntaita?

Yritän jaksaa ensi viikon sairaslomailematta. Sitten mulla on onneksi se loma.

Mä olin saanut kutsun terveystarkastukseen, koska olen ollut niin paljon sairaslomalla. Saman kutsun on saanut vain yksi työkaverini, jolla on myös paljon poissaoloja. Joudun siis erikseen syynättäväksi ja kytättäväksi, olen siitä ihan helvetin harmissani.Tekisi mieli jättää menemättä, mutta se on kai ihan velvollisuus, joten pakko kai se on.

Eilen olisi ollut paljon blogattavaa, mutta Blogger oli nurin koko illan, enkä näin ollen voinut kirjoittaa. Nyt eiliset asiat tuntuvat kovin kaukaisilta jo, väsymys on vienyt ne mennessään. Lähden tästä töihin ja palailen taas nuokkumaan tähän koneen ääreen jossain vaiheessa. Lystikästä lauantaita kaikille!

Puolivaloilla.

2006-01-13T06:21:00.000+02:00

Tänä aamuna on jo paremmin.

Mun järkytti eilen sydänjuuria myöten eräät asiat. Mies selvitti niistä osan pikkutunneille jatkuneella sähköpostivaihdolla. Olen helpottunut ja vain hieman haikea.

Osasin sitten houkutella kommenttilaatikkooni taas anonyymin vittuilijan, ja häpeän syvästi sitä, että reagoin häneen kommentoimalla takaisin. Olisi pitänyt vain toivottaa hyvää illanjatkoa hänellekin.

Menen vaihteeksi aamuvuoroon töihin, kuten huomennakin. Mukavaa, kun jää illaksi hieman ns. omaa aikaa. Huomenna tapaan töitten jälkeen ystäväpariskunnan vuosien takaa. Olen siitä iloinen.

Kunpa saisin jostain virtaa. Tunnen olevani ja tekeväni asioita ihan automaatiolla, puolivaloilla. Masennus heittelee hissin lailla ylhäältä alas ja päinvastoin. En koe lääkityksestä olevan mitään apua.

Mukavaa perjantaita kaikille.

Loppu, punkt, slut.

2006-01-12T20:55:00.000+02:00

Tänään mä melkein annoin periksi. Miehen, työn, elämäni, kaiken suhteen. Kamala päivä. (Understatement of the year.) Helvetillinen päivä.

Mut pelasti taas musa. The Essential Clash -dvd oli tullut. Laitoin sen koneeseen ja sekosin.

Mä en muusta tiedä, mut rokki mut pelastaa joka helvetin kerta. Mä unohdan suosiolla haaveet tasapainoisemmasta ja onnellisemmasta elämästä, forget about it, se ei oo selkeästikään mua varten. Mä unohdan toiveet parisuhteesta, se ei oo mua varten.

Mä poltan ketjussa tupakkaa ja annan kaiken olla vaan. Vittu mitään väliä millään.

Herää jo, Lostis!

2006-01-12T08:17:00.000+02:00

Puoliunessa istuskelen tässä ja yritän saada silmiäni auki. Miten menikin taas ihan pyörimiseksi viime yö, ei uni tullut sitten millään, ennen kuin vasta aamuyöllä.

Tää viikko ei lopu koskaan. Mulla on lauantainakin töitä ja sitten vielä viikon putki ennen talvilomaa. Viikon loma! Aion mennä Turkuun tapaamaan rakkaitani, tekemään vähän studiotöitä ja muuten vain hengailemaan. (Mitä lyödään vetoa, että se viikko menee kuin siivillä, kun taas arkiviikko mataa niin hitaasti, että meinaa taju lähteä.)

Eilen illalla työtahti onneksi vähän hiljeni. Toivottavasti sama jatkuu tänään. En jaksa paahtaa koko ajan niin, ettei ehdi edes hengittää. Tallensin työkoneelle taustakuvaksi upean maiseman Dubrovnikista, sitä vilkuilen välillä kun oikein ahdistaa.

Onko tänään torstai? Jos, niin hyvää sellaista kaikille.

Kaksoiselämää

2006-01-11T22:23:00.000+02:00

Joo, tästäkin päivästä selvittiin, ehkei kuitenkaan ihan niin liputtaen kuin eilen.

Mä elän nyt niin kummallista kaksoiselämää, että ihan alkaa jo päätä kivistää ja jakomielitauti vainota. Me ollaan miehen kans tosi hyvin onnistuttu salaamaan töissä, että meidän välillä on yhtään mitään. Se tuntuu kuitenkin musta ihan kamalalta. En oo tottunut mitään tuommoisia roolileikkejä leikkimään. Tänäänkin meidän välillä kulki varmaan viisikymmentä todella henkilökohtaista sähköpostiviestiä, vaikka julki annettiin ihan tavallista naamaa. Melko raskasta, mut just nyt ei muuta voi. Monestakaan syystä.

Posti toi tänään pari leffaa ja System of a Downin Hypnotizen. Ihanaa. Vielä kun joskus ehtis leffat katsoa ja levyä kuunnella. Ei tällä viikolla, tällä viikolla ei ehdi jumalauta yhtään mitään.

Äiti.

2006-01-11T10:17:00.000+02:00

Tänä aamuna mä heräsin silmät kyynelissä ja suu avautuneena äänettömään uikutukseen. Mä näin unta mun äidistäni. On joskus niin kovin ikävä. Kunpa hän eläisi, voisin soittaa tai mennä käymään, kysyä miten mun pitää elää tästä eteenpäin. Äiti halaisi ja sanoisi, että "pentu, mitä tahansa sä päätätkin, elämä menee niin kuin menee." Minun kaunis ja elämän koulima äitini.

Toivottavasti mä jaksan tämänkin päivän.

Kuplii

2006-01-10T20:40:00.000+02:00

Ihmeiden aika ei ole ohi. Mä en ainoastaan selvinnyt tästä työpäivästä vaan mä jopa hoidin sen kirkkaasti liput liehuen himaan. Ihan helvetin rankkaa oli kyllä, järjetön kiire ja meininki. Mä kuulin oikein keskittyessäni miehen äänen kymmenen metrin päästä, se rauhoitti mua ja mä pistin ihan parastani. Vau.

Mut huominenkin pitäis jaksaa. Ja torstai. Ja niin edelleen hamaan hautaan asti.

Ehkä mä keskityn vaan siihen päivä kerrallaan -hommaan, eikös juu?

Mies on tosissaan viemässä mua sinne Dubrovnikiin. Se meilas lentojen hintoja ja hotelleja... Se toi mut duunista himaan ja vielä muistutti, että "puhutaan huomenna illalla Dubrovnikista, jooko". Iii. Mä en uskalla vielä iloita, mutta lämpimästi kuplii taas Lostiksen ajatuksissa.

Ruokaa, jooko, ja kahvia nyt!?

Arki alkaa

2006-01-10T10:25:00.000+02:00

Supermarketin arki alkaa taas vittumaisimmalla mahdollisella tavalla. Heräilin yöllä puolen tunnin välein siihen tuttuakin tutumpaan "joko pitää lähteä?" -tunteeseen. Ja kun vuorona on iltavuoro, ei öiselle kiireelle ollut mitään syytä.

Mä aloitin eilen lukemaan Michael Connellyn Kuilun partaalla -kirjaa, mutta missähän hemmetin välissä mä tälläkin viikolla luen. Lostiksen kirjanurkka saa odotella päivityksiään pitkään.

Yritän keskittyä niihin muutamiin hyviin asioihin elämässäni. Mieheen, jonka kanssa tunnen itseni läheisemmäksi kuin kenenkään moneen vuoteen, pidentyneisiin päiviin sekä tulossa olevaan the Essential Clash-dvd:hen.

Taidan käydä oksentamassa ja lähteä sitten töihin pikkuhiljaa.

Päänsisäinen Dubrovnik

2006-01-09T22:19:00.000+02:00

Kun mun broidi asui vielä Kroatiassa, se sanoi aina, että "sisko, sun on mentävä Dubrovnikiin. Se on sun mesta." Mun isäkin kävi siellä, palattuaan hehkutti mulle, että "pentu, sun on mentävä Dubrovnikiin, se on sellainen kaupunki, jossa sun pitäisi asua." Mä en ole koskaan päässyt sinne, mutta se on mun haavepaikka. Sinne mä meen, kun mua oikein ahdistaa ja mä palelen unettomia öitäni. Mulla on siis päänsisäinen Dubrovnik, joka pelastaa mut kaikelta pahalta.

Mies viestitti tänään: "Mennäänkö kesällä Kroatiaan, Dubrovnik vois olla kiva."

Tän on pakko olla unta!

Hyödytön vapaapäivä

2006-01-09T15:48:00.000+02:00

Jälleen täysin hyödytön vapaapäivä. Mun piti saada aikaan vaikka mitä, mut mä nukuin aivan tajuttoman myöhään enkä ole siksi oikein lähtenyt käyntiin koko päivänä.

Mies palasi lomalta työhön tänään ja on lähestynyt mua sähköpostitse päivän aikana useita kertoja. Minun pitäisi palata samaan paikkaan huomenna ja aloittaa täysin järjetön työputki. Ei todellakaan vois vähempää kiinnostaa. Kustannuspaikalla on kovin kiire ja ihmiset stressaantuneen huonotuulisia. Mä en tahtoisi palata osaksi sitä.

Pesukone pyörittää lakanoita, jotka eivät mahdu mihinkään kuivumaan. Ruokaa pitäisi laittaa, mutta tyydyn polttamaan ketjussa tupakkaa ja ajattelemaan syömistä. Mun unirytmi on aivan sekaisin, enkä tiedä kuinka saisin käännettyä sen ns. työmoodiin.

Jospa kuuntelisin pari levyllistä hyvää musiikkia, sen luulisin taas helpottavan.

Valvomista

2006-01-08T14:58:00.000+02:00

Jäi eilinen musiikillinen velvollisuus hoitamatta.

Mies tuli hakemaan mut luokseen jossain vaiheessa, vietettiin siinä iltaa lähinnä sohvalla löhöillen. Oltiin niin väsyneitä, ettei jaksettu jutella, mihinkään lähtemisestä nyt puhumattakaan. Me jäätiin siis suosiolla kotiin, livettiin suihkun kautta nukkumaan. Mä tosin lähinnä valvoin yön kuunnellen miehen hengitystä. Se heräs aamuyöllä siihen, että mä valvoin yhä.

Mulla on jotenkin kauhean paha mieli. Haikea ja ikävöivä. Viimeaikaiset tapahtumat on saaneet mut oivaltamaan monta asiaa. Kuten sen, että mä olen miehelle enemmän eronjälkeinen kosto kuin mitään muuta. Se kuvittelee toisin, mutta mä olen viisaampi. Joka kerta kun me ollaan yhdessä, mä sanon mielessäni hyvästi, hyvästi moneen kertaan. Mä valvon sen hengitystä kuunnellen, koska mä tiedän, että mikä tahansa yö voi olla viimeinen.

Päivän biisi: Kent / Stanna hos mig

Pohdintaa lauantaille

2006-01-07T16:23:00.000+02:00

Joku viisaampi sais kertoa, että miksi humalaisen miehen törkeistä lähentelyistä jää aina niin likainen ja syyllinen olo.

Ystävyyden pimeä puoli

2006-01-06T15:38:00.000+02:00

En sitten vetänyt kännejä eilen. Santeri tuli luokseni voimakkaasti pohjustettuna ja paljasti pitkästä aikaa sen puolen itsestään, josta en pidä kovinkaan paljon. Hän on joskus vallan vakuuttunut siitä, että ystävien sijaan meidän kahden tulisi olla jotain aivan muuta; pariskunta. Hän luulee voivansa helpottaa masennustani tulemalla fyysisesti aivan liian lähelle, puhumalla siitä kuinka me olemme aina olleet läheisiä ja voimme puhua kaikesta. (Mikä sivumennen sanoen ei pidä paikkaansa, kyllä minä kontrolloin aika tiukkaan niitä juttuja, joista hänelle kerron.)

Minua ahdisti ja nauratti yhtä aikaa.

Lopulta jouduin lähes heittämään hänet ulos kämpästäni, kun en fyysistä koskemattomuuttani saanut pitää.

Ja tänään, tietenkin, sain tekstarin, jossa kertoo ettei muista juuri mitään ja nähdäänkö tänäänkin, mentäisiin syömään. Kieltäydyin, aion olla kotosalla, tehdä makaronilaatikkoa ja potkia pesukonettani.

Mä tiedän aivan helvetin hyvin, ettei viina helpota masennusta yhtään, kiitos vain Helille kommentista. Joskus tekee vain mieli vetää kännit. Mutta tilanteen oltua mikä oli, olin ja olen tyytyväinen tilannetajuuni ja kontrolliini.

Mies viesteili yöllä, suloinen on. Ikävä syliinsä. Huomenna ehkä tapaamme. Siihen asti villasukkailen viluissani täällä.

Ihmisraunio

2006-01-05T20:44:00.000+02:00

Mä olen ihan ihmisraunio. Miten voi tunteet heittää hissillä koko päivän eestaas?!? Vittu miten kuluttavaa se on.

Rankka työpäivä, vielä rankempia tekstareita mieheltä. Se meni kaksoisveljensä luo, "huolehdittavaksi" (sen oma sananvalinta). Se ei saatana sentään tajua yhtään miltä musta tuntuu.

Älkää ymmärtäkö mua väärin, en mä kiukuttele miehelle. Mä tajuan täsmälleen kuinka pahalta siitä täytyy tuntua. Mut just nyt mä en jaksa kantaa kuin oman taakkani. Onks se itsekästä? Onko se väärin?

Mä tapasin ystävän töitten jälkeen. Upeaa. Tulin sit kaupan kautta kotiin ja yllättäen Santeri lähestyi viestillä. Meidän huominen tapaaminen siirtyikin tälle illalle ja mä aion vetää tuskaiset ympäriflänät.

Mä en tajua miten mä meen eteenpäin.

...

2006-01-05T13:55:00.000+02:00

Ai jumalauta mä voisin itkeä silmät päästäni. Mut mä istun töissä, yritän muistaa hengittää.

Keskiyöllä töissä

2006-01-05T10:10:00.000+02:00

Tuplasatsaus lääkettä kannatti eilen: nukuin kuin tukki, unia näkemättä.

Tänään tapaan ystävän töitten jälkeen. Saan tuulettaa päätäni ja vuodattaa eilisen koko karmeudessaan... Ystäväparka. Joutuu kuuntelemaan pähkäilyjäni.

Alkava pitkä viikonloppu on muutenkin sosiaalisviritteinen. Huomenna tapaan Santerin. Menemme syömään ja istuskelemaan jonnekin. Lauantaina on luvassa musiikillinen työnakki, josta ei tässä sen enempää. Mies tulee mukaani, ainakin näillä näkymin. Muutoksiahan voi tässä tilanteessa nyt tapahtua ja minua vähän pelottaa.

Sunnuntain ja maanantainkin olen vapaalla. Kenties saisin jo vihdoin jotain tehtyä siellä kämpässäni? Vaikka imuroitua? Jotain pitää saada tehtyä, ettei mene vapaat taas siihen, että tuijottaa vain seinää ja miettii syntyjä syviä, omaa onnettomuuttaan ja masennustaan.

Olen herännyt klo 5.30, tullut töihin aikaisin. Tuntuu kuin olisi keskiyö. Taas.

Kenen blogia lukisin?

2006-01-04T22:15:00.000+02:00

Tiiamuru haastoi.

Kenen blogia haluaisit lukea vuonna 2006? Vastaan: jonkun lapsuudentoverin tai koulukaverin, entisen kiusaajani (jonkun niistä kymmenistä) sekä tietenkin miehen. Kummalliset valinnat, ehkä. Olenhan läpeensä kummallinen ihminen...

Tämänpäiväisiä tapahtumia valotan sen verran, että miehen eksä kävi hoitamassa viimeiset asiansa ns. kuntoon miehen kotona. Paljasti viimein, että oli löytänyt toisen miehen jo ajat sitten, eronneen, jolla on lapsia. Miestä on loukattu pahasti. Kaikki tämä ja miehen reaktiot aiheuttivat minussa järjettömän tunteiden myrskyn, joka ei ota laantuakseen. Heitän tupla-annokset rauhoittavia nyt ja menen sänkyyn pyörimään.

Kenties huomenna jo helpottaa.

Kamala ihminen, inhimillinen?

2006-01-04T20:29:00.000+02:00

Kuinka monta tunnetta ihminen voi tuntea yhtä aikaa?

Olen vihainen, järkyttynyt, surullinen, iloinen, hämmentynyt ja epäluuloinen. Noin muutaman mainitakseni.

Jaa mitäkö on tapahtunut? Mä en uskalla kertoa. Jos joku tunnistaa mut, miehen, muut hahmot tässä tapahtumassa.

Anteeksi.

Yritystä, Lostis!

2006-01-04T10:02:00.000+02:00

Päivät ovat päässäni sekaisin kuin seinäkello. Työhönmenopäivä kuitenkin, vaikka alavatsassa on kuumia nauloja pystyssä ja väsyttää.

Ahdistus nousee jo pelkästä työhönmenon ajatuksesta. On ehdittävä bussiin, on muistettava laittaa lapaset ja etsittävä hattu.

Nämä päivät poissaollessani töistä ovat liitäneet kevyemmin.

Pehmeä lasku, silti: ylipitkä viikonloppu tulossa. Mulla on ensi maanantaikin vapaa, mutta sitten alkaa hurja putki. En ole valmis, mutta yritettävä on.

Arkaluontoista tilitystä

2006-01-03T19:56:00.000+02:00

Huh huh. Luvassa on seksuaalista selontekoa ja muuta arkaluontoista tilitystä, joten kainoimpien kannattaa varmaan tämä postaus jättää väliin.

Eilen joskus alkuillasta mies soitteli mulle ja kertoi viettäneensä lomapäivää lähinnä ahdistuen isoissa kauppakeskuksissa. Ei ollut löytänyt muuta ostettavaa kuin kaksi pulloa viiniä, joista ensimmäisen oli juuri korkannut. Yhdentoista maissa illalla tuli sitten viesti: "Täältä lähtis bussi sinne tuossa 23.30." Minä arvasin, että mies haluaisi käydä jossain, joten menimme erääseen Kallion baariin. Meillä oli hurjan mukavaa. Juteltiin musiikista, peuroista, bambeista ja kaneista. Pussailtiin pienesti poskille. Pidettiin toista kädestä kiinni. Valomerkin jälkeen päätimme minun kylmän kämppäni sijaan hurauttaa taksilla miehen kotiin. Korkattiin se toinen viinipullo ja istuttiin viiteen asti aamulla keittiössä juttelemassa. Tämän jälkeen meidän piti mennä nukkumaan. Toisin kävi. Valvoimme puoli yhdeksään asti aamulla harrastaen ruumiinkulttuuria jos jotakin. Meillä oli upeaa. Välillä juteltiin ja naurettiin ja todennäköisesti pidettiin koko taloa hereillä, juoksimme suihkuun ja jatkoimme siitä mihin jäimme (keittiössä, olohuoneessa, työhuoneessa sekä tietenkin makuuhuoneessa). Me sovimme toisillemme lähes täydellisesti, noin fyysistä puolta ajatellen. Mmm.

Noin kolme tuntia nukuttuamme oli taas aivan ihanaa herätä miehen vierestä. Makoilimme pitkään, lopulta mies lähti laittamaan meille aamiaista. Jossain vaiheessa päivää lähdimme hakemaan Ikeasta miehelle kaappia, rahia sekä mattoa. Kuljimme käsikkäin ja meistä varmasti paistoi aika kauas se, että tässä menee nyt vastarakastunut pari.

Mies toi mut autolla kotiin. Virtsatietulehdukseni on, jos mahdollista, vielä pahempi kuin sen alkaessa. Huomenna on silti kyettävä töihin. Huokaus.

Perustin eilen Herkun innoittamana uuden blogin, Lostiksen kirjanurkan. Kunhan näiltä muilta aktiviteeteiltäni (!) ennätän, aion listata sinne tänä vuonna lukemani kirjat pienen arvostelun kera. Saa nyt nähdä milloin tässä ehtii lukemaan, kun muut asiat kiinnostavat paljon enemmän!

Valoisin mielin kipeänä

2006-01-02T20:35:00.000+02:00

Aamu valkeni (tai eihän se nyt varsinaisesti valjennut kyllä missään vaiheessa) virtsatietulehduksen kourissa. Kävin duunin terkkarilla, joka ihmetteli, että "onpa karmean voimakas tulehdus. Sulla taitaa olla kuumettakin. Menisitkö kuitenkin töihin?"

No en mennyt. Hain lääkkeet apteekista ja tulin kotiin, hetken aikaa jotakin yritin puuhailla ja sitten tipahdin kolmen tunnin päikkäreille. Snadisti kipeä, siis. (Mä en koskaan nuku päikkäreitä, paitsi kipeänä.)

Mies tekstasi eilen illalla mulle vielä: "Mä uskon tämän voivan olla alku." Olin ja olen edelleen kovin onnellinen, sisälläni kuplii mukavasti ja elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Mulla on epäilykseni ja huoleni ja masennukseni, mutta mulla on valoa. Mä odotan innolla, mitä tää vuosi tuo mulle tullessaan.

Vuosi vaihtui Lostiksellekin

2006-01-01T19:02:00.000+02:00

Vuosi vaihtui Helsingin Kivihaassa, kiivettiin korkealle mäelle, kilisteltiin kuohujuomaa ja halailtiin ja pussailtiin ystävien kesken.

Vaan aloitanpa alusta. Mies ja bestiksensä tulivat hakemaan mua ja ajettiin shoppailemaan. Ostettiin Alkosta boolikamat ja kaupasta tarpeet ruokaisaan makaroni-katkarapusalaattiin. Menimme miehen kotiin, minä laitoin ruoat valmiiksi ja rakensin boolin. Vieraiksi saapui seitsemän henkeä, joten yhteensä meitä oli kymmenen. Istuin pitkään tilittämässä Ninskin kanssa. Mies viihdytti vieraita, mutta kävi välillä hipaisemassa kättäni tai selkääni kuin huomaamatta. Yön edetessä ja humalan noustessa häivyimme siis ulos skoolailemaan, mies ystävällisesti tuki minua koko matkan jyrkkää kalliota ylös ja alas. Vieraat alkoivat poistua tahoilleen ja lopulta minä istuin Ninskin kanssa sohvan takana puhumassa kuolleesta rakkaastani, mies ja bestis tilittivät vuorostaan keittiössä. Kuulin miehen itkevän. Päätettiin Ninskin kanssa poistua paikalta, mutta mutkikkaiden vaiheiden jälkeen poistumisvuorossa olivatkin Ninski ja bestis. Minä ja mies valvottiin, itkettiin ja juteltiin. Hän sanoi minulle kauneimman lauseen, jonka olen koskaan häneltä kuullut: "Sä olet parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut." Aamulla herätessämme hän rutisti mut tiukkaan syleilyyn ja kertoi olevansa onnellinen, että olin jäänyt ja että hän saa herätä mun vierestä. Vietimme uskomattomia hetkiä peiton alla (ja ilman peittoa), kävimme suihkussa ja siivosimme hiukan, sitten mies tarjosi minulle upean päivällisen ravintolassa. Hän saattoi mut bussipysäkille ja suuteli minua hengästyttävästi. "Kuinka mä osaan nukkua enää ilman sinua?" Hänellä alkoi talviloma, mutta minä menen aamulla töihin. Tosin tunnen taas virtsatietulehduksen oireet, joten saatan joutua aamulla menemään suoraan lääkäriin.

Oli hyvin tunnepitoinen ja myrskyisä yö, mutta tämä vuoden ensimmäinen päivä on ollut minulle täydellinen. Olen kovasti rakastunut ja hymyä huuliltani ei voi pyyhkiä pois mikään.

Kiitos!

2005-12-31T13:16:00.000+02:00

Elämälle kiitos hyvistä ystävistä! Ystäväni, joka tunnettiin ennen nimellä Poppy, osasi laittaa tunteeni taas järjestykseen vain parilla lauseella. "Hei, mä olen nähnyt teidät." "Kyllä sen näkee."

Olen onnellinen, että minulla on niin paljon. Minulla on Poppy.

Miehen kotona on lämmin.

2005-12-31T11:36:00.000+02:00

Pikainen päivitys. Tulin käymään kotona. Lähdin eilen miehen kanssa töistä hänen kotiinsa. Olimme molemmat hirmu väsyneitä, joimme pari olutta ja sitten kömmittiin nukkumaan. Oli fantastista olla jossain, missä oli lämmin. Oma kämppäni kun on järjettömän kylmä, mutta miehen luona pystyi ihan rentoutumaan, kun ei tarvinnut palella. Mua jännitti kovin, olin ihan puolustuskannalla ja kroppa jäykkänä jostain syystä. Tai siis miehen eksän vuoksi, tietenkin. Sehän oli myös hänen kotinsa, ja minä olin ensimmäinen, joka miehen vieressä yöpyi eksän lähdön jälkeen. Kuinka pidänkään hänen tavastaan koskettaa minua, hänen äänestään kuiskimassa korvaani pimeässä, hänen huulistaan minun huulillani.

Ulkona sataa vettä ja on pääkallokeli. Ei sovi mulle.

Menen suihkuun ja sitten mies ja tämän bestis tulevat minua hakemaan, mennään tekemään ostokset iltaa varten. Sitten takaisin miehen luo, kokkaan vieraille salaattia ja teen boolin. Toivottavasti meille tulee kiva ilta.

Toivotan kaikille mun lukijoille mitä parhainta uutta vuotta!

Duuniangstia, osa 129

2005-12-30T13:42:00.000+02:00

Töissä taas. Ahdistaa ihan julmetusti. En tosiaankaan ole työkuntoinen. Mua vituttaa ihan suunnattomasti, kun ihmiset kyselee miksi mä olen ollut poissa ja miten mulla on mennyt joulut ja muut.

Tää päivä ei sitä paitsi kulje ollenkaan. Musta tuntuu kuin oisin ollut täällä jo jotain seitsemän kuukautta putkeen, vaikka oon ollut vasta kaksi tuntia.

Kuinka helvetissä tätä jaksaa?

Aamuajatus

2005-12-29T08:19:00.000+02:00

Me ei osata vielä oikein nukkua yhdessä, mies ja minä. Hän nukkuu toki enemmän kuin minä. Heräämme välillä rutistamaan toisiamme ja kommentoimaan Kallion katujen järjetöntä älämölöä. Vieressään en silti koskaan palele, joten valitsen lämmön unen sijaan.

Aamulla mies lähti töihin ja leikimme ajatuksella, että tapaisimme jo tänään. Mmm.

Huomenna alkaa arki minullakin. Pitää mennä kustannuspaikalle katsomaan kykeneekö siellä olemaan. Koetan valmistautua henkisesti.

Olen tehnyt päänsisäistä inventaariota vuodelta 2005. Minkälainen vuosi tämä onkaan mulle ollut! Toivottavasti ensi vuosi on pikkuisen tasaisempi.

Viesti mieheltä

2005-12-28T22:47:00.000+02:00

"Voisin tulla yöksi kylään, jos vain haluat. Onhan viime tapaamisesta jo melkein viikko. Älä nukahda."

Lostis on onnellinen.

Lostis, kodin hengetär

2005-12-28T18:52:00.000+02:00

Uudenvuodenaattona menen miehen kotiin. Teemme yhdessä boolia ja pientä tarjottavaa vieraille, joita tulee näillä näkymin kahdeksan. Saan siis viettää vuodenvaihteen miehen kanssa, mutta minua jännittää ja pelottaa. Ihmisten seurassa me olemme vain kavereita, ja se ahdistaa joskus. Silloin kun tekis mieli rutistaa, suudella tai hyväillä kädellä niskaa. Mies ei ehkä ymmärrä ahdistustani, mutta tietää, että jokin on pielessä.

Olen yrittänyt saada tänään jotain aikaan tässä kaaoksessa, jota kodikseni kutsun. Melko huonolla menestyksellä tosin. Aloin purkaa yhtä hirmu korkeaa levypinoa lattialta ja jäinkin ihastelemaan: minulla on tämäkin levy! Mahtavaa! Huudatin sitten Wildheartsia ja muuta, soitin ilmabassoa ja niin jäi taas kaaos samanlaiseksi.

Sain sentään tiskattua ja pestyä kaksi koneellista pyykkiä. Paljon enemmän olisi pitänyt, mutta onhan minulla vielä huominen palkatonta vapaata.

Mielialat heittelevät kuin hissillä taas.

Puhelimessa isäni konsultoi minua uuden tietokoneensa kanssa. Nyt on langaton verkko salattu ja muutoinkin kaiken pitäisi olla kunnossa. On jollain lailla hauskaa voida kerrankin opastaa omaa isäänsä. Ja vieläpä niin, että hän itse pyytää apua.

Taidan keittää kupin kahvia ja uppoutua elokuvaan. Toivottavasti muistan mennä nukkumaan tänään, on taas vähän huonolle mallille jääneet noi yöunet.

Päivän biisi: the Wildhearts / 29 x the pain

Tilannekatsaus lyhyesti

2005-12-27T20:48:00.000+02:00

Usvapöndevierailu meni ihan hyvin. Ne ihmiset on vain kamalan kovaäänisiä, ne puhuvat yhteen ääneen eikä kukaan kuuntele ketään. Mä huokaisin helpotuksesta, kun pääsin dösään ja takaisin stadiin.

Mä tapasin ystäväni J:n baarissa. Me juteltiin, nappailtiin bisseä ja jallukolaa. Mies viestitteli kotikotoaan, sen eksä oli tullut sinne hoitamaan asuntolaina-asioita ja mies oli ihan vereslihalla.

Tänään mä olen potenut ikävää, krapulaa ja atoopikon painajaista: iho vuotaa verta ja kutittaa niin että taju lähtee. Mies tarjoutui tulemaan apteekin kautta mun luokse, hoivailemaan mua. Mä kieltäydyin kunniasta, jostain syystä en ollut tänään halukas ottamaan apuaan vastaan. Tästä mä en oikein osaa sanoa vielä mitään, pitää miettiä.

Olen väsynyt, niin väsynyt, että meinaan tipahtaa tuolilta.

Vuodatusta

2005-12-25T23:37:00.000+02:00

Mä olin jollain lailla kuvitellut, että mulla ois tänään sellanen iisi ja rela hiljainen työvuoro. Paskan marjat. Hirveä kiire koko päivän, veemäisiä ihmisiä ja paskaa niskaan. Vaan selvisinpähän siitäkin.

Mun piti töitten jälkeen mennä suihkuun ja aikaisin nukkumaan, koska huomenna mun on lähdettävä usvapöndelle Espoon perukoille moikkaamaan isän siskoa eli mun tätiä ja mun serkkua. Mä olin kuitenkin jotenkin ihan helvetin lamaantunut töistä tullessa enkä mä ole vieläkään päässyt sinne suihkuun asti. Huominen moikkausrundi ei vois vähempää kiinnostaa, mun täti ja serkku-P on ihan nastoja tyyppejä, mut ei tässä tilassa. Niistä kumpikaan ei tajua esimerkiks masennuksesta yhtään mitään, ne on just sellasia "kato, otat vaan itteäs niskasta kiinni ja ei ne lääkkeet nyt ainakaan mitään voi auttaa" -tyyppisiä henkilöitä.

No. Mä häivyn sieltä sit, jos se käy liian raskaaks. Ne suuttuu, mut pitäiskö mun välittää siitä? Vaikka ne loukkais mua kuinka?

Parin tekstarin jälkeen mun oli pakko soittaa miehelle tänään töistä. Mieltä lämmitti kuulla sen ääntä. Se puhui uudenvuodenaatosta, kuinka se on kutsunut kavereita kylään ja tahtoo mut ehdottomasti paikalle. Mä en vielä tiedä, mut olis ihanaa viettää sen kanssa aikaa. Muiden seurassa me ollaan vain kavereita keskenämme, se ehkä käy vituttaan jossain vaiheessa, mut pääseehän sieltäkin sit pois.

Miten onkin niin kovin epäsosiaalinen olo taas. Haluisin vain istua täällä helvetin homekämpässä, kuunnella levyjäni ja antaa olla, kaiken. Mä olen nyt vapaalla maanantain ja tiistain, keskiviikko ja torstai on vielä sitä palkatonta vapaata. Saan olla ainakin rauhassa siihen asti. Perjantaina meen sit iltavuoroon, saa nähdä miten kovaa se arki taas kolahtaa.

Taidan ottaa lääkkeet ja painua nukkumaan. Josko huomenna tuntuis edes pikkasen paremmalta.

Jouluaattoiltana

2005-12-24T20:59:00.000+02:00

Jos mun Rakkaani olisi saanut elää, meillä olis tänään hääpäivä. Me oltais Örebrossa, mökillä. Me sytytettäis takkaan tuli ja syötäis ja laulettais.

Sen sijaan mä istun Kalliossa, postimerkin kokoisessa yksiössä kynttilänvalossa.

Tää on aina vaikea päivä, mut tänään musta tuntuu, että tää helpottaa kyllä. Mä selviän, mä olen selvinnyt tähänkin asti. Mies auttaa mua siinä. Mä alan tajuta, että ei mun kaikki tunteet kuolleet rakkaani mukana. Se otti aikansa, mut nyt mä uskallan tuntea taas.

Mä sain suloisen viestin eilen. "Mä tiedän, että sua paleltaa, mutta mä valvon ja ajattelen sua oikein lämpimästi."

Mä könyän tästä suihkuun ja alan ajatuksissani asennoitua huomiseen työpäivään. Mä toivotan kaikille mun lukijoille oikein lämmintä ja rauhallista joulua.

Lämpimän yön jälkeen

2005-12-23T10:23:00.000+02:00

Erittäin lämpimän yön jälkeen tuntuu kammottavan kylmältä tämä aamu. Nukuimme noin kaksi tuntia, muu yö meni jutellessa ja nauraessa. Mies lähti töihin ja sieltä suoraan joulun viettoon perheensä luo, en tapaa häntä kokonaiseen viikkoon. Ikävä on jo, tietenkin, tahtoisin olla lämpimässä sylissään koko ajan.

Olemme ehkä yhdessä uutena vuotena. Toivon niin.

Blogeissa kirjoitetaan joulusta ja minä tahtoisin unohtaa koko jutun. Onneksi olen töissä joulupäivän, etten aivan murru pyhien aikana. Tämä on niin monella tavalla minulle vaikeaa aikaa.

Yksi traditio on jouluaattoisin, josta tahdon pitää kiinni: joulupuhelu Joensuuhun. Siellä on suku, joka oli valmis adoptoimaan minut jo yli kymmenen vuotta sitten. Minut kutsuttiin aina mukaan sukujuhliin, joulupäivälliselle, kesäjuhliin, joka paikkaan. He ovat minulle kovin rakkaita, ja huomenna aionkin soittaa, puhua pitkään ja hartaasti "adoptiosiskoni" K:n kanssa.

Jouluruokaa en aio laittaa, mutta ruokaa kuitenkin. Kenties legendaarinen perunamuusini olisi hyvä ikävänkarkoittaja?

Kylläpä väsyttää.

Sähkeuutiset

2005-12-22T20:34:00.000+02:00

On ollut aikamoinen päivä. Olen itkenyt aivan hirveästi. Iltaa kohti aloin rauhoittua. Sain ihania sähköposteja työkavereilta, yrittivät kaikin keinoin saada perille sen, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat tukenani.

Mies soitti vähän aikaa sitten. Kutsui itsensä luokseni yökylään. Ensi yönä mun ei siis tarvitse palella. Viime yönä olin aivan jäässä. Menin lopulta nukkumaan pukeutuneena kuin naparetkelle: pitkät housut, tavalliset sukat, villasukat, pitkähihainen paita, huppari, peitto sekä kaksi huopaa...

Toivon, että mies pitää ostamastani lahjasta. Jos ei, niin pidän sen itse!

Hermostuttaa.

Pällilomalla

2005-12-21T13:47:00.000+02:00

Kävin itkemässä siellä lääkärissä taas. Säädettiin vähän lääkitystä ja sain loppuviikon pällilomaa. Eli töihin menen vasta joulupäivänä. Elämälle kiitos.

Soitin duuniin, hoidin kaiken kuten pitikin. Yllätys oli suuri, kun itse osastopäällikkö soitti mulle äsken. Halusi tietää kuinka voin ja voiko hän tehdä jotain. Oli suunnitellut, että pakottaa työterveysaseman hoitamaan mulle terapiapaikan jostain... En osannut suhtautua. Osastopäällikkö on upea ihminen, mutta pelkään, että hän uppoutuu alaistensa ongelmiin välillä vähän liiankin syvästi.

En jaksa nyt välittää.

Kotimatkalla ostin itselleni joululahjaksi suosikkielokuvani Yksi lensi yli käenpesän. Koin järjettömän riemunpilkahduksen, kun löysin kotikulmien dvd-divarista the Clashin Rude boy the movien!!! Kaupan päälle sain YUP:n Helppoa katsottavaa.

Ostin miehelle syntymäpäivälahjaksi hopeisen korun, riipuksena on itämainen kirjoitusmerkki, joka tarkoittaa ystävyyttä. Toivottavasti hän pitää siitä, minusta se on kaunis.

Lääkäripäivä

2005-12-21T08:27:00.000+02:00

Tänään mä pääsen lääkäriin. Olen kovin epäuskoinen, että siitä olisi mulle mitään hyötyä. Pää poikki vaan.

Miehen synttärit. Hän ajoi mut eilen autolla kotiin töistä, seisoskeltiin kadulla juttelemassa, lupasi viedä mut tänä iltana jonnekin, jos vaikka jäänkin sairaslomalle.

Aika lyhytsanaista on tämä kirjallinen anti. En oikein saa sanottua mitään. En nuku tarpeeksi, en nuku kunnolla. Sanatkin häipyy päästä.

Mä toivon, että mä saan sairaslomaa. Olen ihan rikki.

Iltavuoroa toisen perään

2005-12-20T12:29:00.000+02:00

Taas iltavuorossa. Järki lähtee. Silmissä tuntuis olevan kolmisen kiloa hiekkaa tai jotain.

Olen katsellut taas netistä vuokra-asuntoja. Aika kivoja on ollut tarjolla, mutta ne kivoimmat vaativat kolmen kuukauden takuuvuokraa... Pitäisi mennä pankkiin juttelemaan lainasta, jotta saisi takuut hoidettua. Nykyisessä asunnossani ei ole takuuvuokraa ollenkaan, joten mistään muualta en niitä rahoja pysty hoitamaan.

Mua ahdistaa tuleva joulu. Mä olen niin saatanan yksinäinen aina jouluna. Mä en edes tiedä miksi se minua ahdistaa niin suunnattomasti, pitäishän mun olla jo tottunut.

Kutinaa & kehityskeskustelua

2005-12-19T15:17:00.000+02:00

Nyt on kehityskeskusteltu oikein urakalla kaksi ja puoli tuntia. Olen melko tyytyväinen siihen, miten ja kuinka paljon sain ilmaistua asioita.

Olen aivan liian levoton ja ahdistunut ollakseni täällä nyt. Silti työvuorosta on yli puolet jäljellä eikä aika tunnu kuluvan millään.

Huokaus.

Pärstävärkistä lähtevät nahat, pakkanen ei sovi atoopikolle. Selän ihottuma on villiintynyt taas ihan täysin ja kädet ovat täynnä haavoja. Tulen hulluksi, kun minua kutittaa niin, että tekisi mieli hakea juustohöylä ja vedellä sillä ylimääräiset nahat helvettiin.

Mulla on aika paskamainen fiilis just nyt. Kehityskeskustelut ja muut on aina vaan sanahelinää, mut tätä työarkea ne ei muuta miksikään.

Pitänee surffata taas kaikki avoimet työpaikat läpi...

...ja palataanpa taas maan pinnalle, Lostis.

2005-12-18T20:34:00.000+02:00

Tilitettyäni yöllä sähköpostitse eräälle ystävälleni tuntojani ja iloani miehen suhteen, oli pettymys aamulla kamala, kun kyseinen ystävä olikin vastannut minulle tyyliin "jos nyt miettisit vielä" ja "enhän minä tässä mitään piruja seinille halua maalata, mutta tiedäthän sinä kuinka tässä käy" sekä "nuo tilanteethan muuttuu" ja "olen vähän huolissani sinusta." Happy happy joy joy. Kiitos, kun iloitset kanssani, ystävä.

Jokaviikkoinen jaksomme sarjassa "Lostiksen sunnuntaiahdistus" on ihan sitä tavallista. Mitä pidemmälle kello etenee, sitä suuremmaksi kasvaa ahdistus ja pahaolo ja oksetusreaktio huomiseen työpäivään. Aloitan taas viikon iltavuoroilla, kuinkas muuten. Keskiviikkona menen sinne lääkäriin ja saan toivottavasti vähän ohjeita ja helpotusta olooni.

Sunnuntaimusiikkina tänään the Clash, tuo elämäni soundtrack.

(Hupaisana yksityiskohtana mainitsen vielä, että mies kyseli eilen josko tahdon blogipiirin pikkujouluihin Manalaan, olisi väsymyksestä huolimatta ollut valmis lähtemään sinne kanssani. Sepä vasta olisi ollut jotain!)

Ihania asioita

2005-12-17T23:41:00.000+02:00

Mä olen niin väsynyt, että meinaan tipahtaa tuolilta, mutten malta mennä nukkumaan. Mä istun kynttilänvalossa, mulla soi taustalla Kent ja mulla on tosi hyvä olla.

Mä lähdin eilen suoraan töistä Kuoropoikien pikkujouluihin. Oli fantastista nähdä kundeja, voi hyvänen aika kuinka minä heitä kaikkia rakastankaan. Ohjelmaan kuului mm. kuulantyöntöä pimeässä puistossa, ysipalloa, karaokeskabat ja hohtokeilausta. Kävimme syömässä ja risteilimme pitkin kaupunkia pakkasessa. Puhuimme paljon, nauroimme paljon ja pidimme maljapuheita, joissa toivottiin, että traditiomme sekä ystävyytemme jatkuu hamaan hautaan saakka. Olimme kaikki työviikon päätteeksi aika poikki, joten tällä kertaa bileet eivät jatkuneet aamuun. Sen sijaan erosimme haikeina, mutta onnellisina ja ystävyydestämme varmoina.

Minä kävelin Töölöstä Kallioon palellen pakkasessa ja jalat pienesti särkien. Valopilkkuna seuranani oli puhelimitse mies, joka oli ystävänsä kanssa Kalliossa baareilemassa. Tapasimme Kurvissa, nämä suostuttelivat minut vielä mukaansa keskustaan yksille drinkeille. Miehen bestis katseli meitä hymyillen, ja toivotti meille hauskaa illanjatkoa. Me jonotimme tunnin ajan taksia jutellen, nauraen, palellen ja suudellen. Tulimme kotiin, valvoimme aamuun. Juttelimme taas laidasta laitaan kaikesta, nautimme todella toistemme seurasta.

Tänään me makoilimme sängyssä ihan koko päivän. Joskus viiden maissa könysin vihdoin suihkuun. Mies kysyi, lähtisinkö illalla syömään. Sovimme, että hän käy kotonaan ja palaa sitten Kallioon.

Näin teimme. Käytiin syömässä hurmaavaa kanapastaa ja nauroimme renkaille silmiemme alla. Olimme väsymyksestä aivan tokkurassa. Päätimme, että molemmat menevät omiin koteihinsa yöksi, sillä onhan sitä ihmisen nukuttava joskus. Saatoin miehen bussipysäkille ja tulin kotiin fiilistelemään.

Vaikka minä tiedän, että tämä tulee päättymään kyyneliin, en jarruta tunteitani enää. On huikeaa tuntea olevansa elossa taas. Mies ei ehkä edes käsitä kuinka syvältä pimeydeltä hän minut pelasti. Hän on valona tämän tunnelini päässä, yhdessä ystävieni, rakkaitteni kanssa.

Toivon, että kaikilla lukijoillanikin on ollut mukava viikonloppu ja paljon valoja pimeässä.

Tänään voisin syleillä koko maailmaa.

Uutispläjäys

2005-12-17T18:07:00.000+02:00

Mä olen rakastunut.

Aamunavaus lyhyesti

2005-12-16T06:27:00.000+02:00

Perjantai. (Elämälle kiitos siitäkin vähästä.)

Jos tänään jaksais, ihan semmonen normipäivä kasista neljään.

Sit mulla on Kuoropoikien pikkujoulut. (Kuoropojat on siis vitsi. Paikalla on noin viisitoista muusikkomiestä ja minä.)

Vapaa viikonloppu. Ruokaa ja pyykinpesua, toivottavasti. Jos pystyy.

Päässä soi Mana Mana. "Voi olla vaarallista / Katsoa silmiin / Voi olla vaarallista / Olla katsomatta."

Olen niin kovin väsynyt.

Helppo elämä prinsessalla...

2005-12-15T16:13:00.000+02:00

Kävin ruinaamassa palkatonta vapaata. Sain huikeat kaksi päivää joulun jälkeiselle viikolle. Minulle ilmoitettiin, että olen ollut aivan liikaa sairaslomalla.

Voi vittu sentään miten hienoa mun elämäni on.

Mä istun nyt töissä, itken melkein koko ajan.

Voi jumalauta sentään.

Jotain sentään

2005-12-15T09:09:00.000+02:00

Sain tilattua itselleni ajan lääkärille. Ensi viikon keskiviikoksi meni.

Soitin myös työterveysasemalle, jotta uusivat parit reseptit. Ei tarvitse mennä siellä käymään, onneksi. Inhoan sitä meidän työpaikkalääkäriä.

Nyt olen uupunut kuin olisin tehnyt isommankin urakan. Ja töihin pitäis kohta lähteä.

Työpaikan vaihdosta

2005-12-14T21:06:00.000+02:00

Kiitos kaikille ihanille kommentoijille, jotka edellisen postaukseni alle viisauksiaan jakoivat. En viitsinyt sinne kommenttilaatikkoon tätä keskustelua jatkaa, koska aiheesta on mulla niin paljon sanottavaa.

Työpaikan vaihto olisi aiheellista, se on totta. Mutta. Tässä on sellainen mutta, että mä en halua vaihtaa ojasta allikkoon. Eli mä käyn kyllä päivittäin katsomassa avoimet työpaikat ihan jokaisella mahdollisella sivustolla, mutta mun koulutuksella ja työhistorialla on tosi vaikeaa saada mitään muuta kuin samanlaisia paskahommia. Mun CV on nyt jo neljän kilometrin mittainen, pelkkiä pätkähommia koko ikäni tehnyt. Tässä nykyisessä mä olen ollut nyt reilun vuoden, taitaa olla pisin yhtäjaksoinen duuni mulla. Mulla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia vain jättäytyä pois töistä ja odottaa, kunnes löytyy jotain sopivaa ja kuten sanottua, tuo ojasta allikkoon -teema ei houkuttele. Mä olen kyllä silmä tarkkana ja heti kun löytyy jotain kiinnostavaa, mä laitan hakemuksen. Mä olen töissä nyt valtavan isossa konsernissa, jossa olis kiinnostavampia firmoja tukuittain, siksi aion laittaa vielä tällä viikolla hakemuksen konsernin sisäiseen kiertoon.

Mä olen tuhat kertaa sanonut sen täällä, mutta kertaushan on tunnetusti opintojen äiti: nykyisessä duunipaikassa on parhaat työkaverit, mitä mulla koskaan on missään ollut. Enää se ei riitä, mutta helpottaa kummasti.

Mies aavisti taas ennen kuin mitään ehdin tänään sanoa, että olen onnistunut jumiuttamaan vasemman hartian kaikki lihakset niin, että särky on ihan järkyttävä. Se tuli luokse, alkoi varovasti lämmittää ja hieroa mun olkapäätä ja niskaa, tuntui ihan taivaalliselta. Mullahan on se tunnin hierontalahjakortti, jonka häneltä sain, nyt kun vielä sais johonkin päivään mahtumaan kyseisen tunnin...

Kyllä nää iltavuorot vie mehut ihmispolosta. Menen kuumaan suihkuun miettimään kuka olen.

Tapettia

2005-12-14T12:59:00.000+02:00

Miten tää työpaikka saa mut sekunnissa ahdistumaan ihan hengiltä? Mä tulin iltavuoroon eikä mun tarvinnut kuin astua ovesta sisään, kun jo alkoi tuntua todella pahalta.

Mun piti tänään jutella pomon kanssa siitä palkattomasta vapaasta, mut ylläriylläri, pomo ei ookaan paikalla vaan Hämeenlinnassa.

Pitäis varata se lääkäriaika. Miten kaikki on nyt niin hankalaa? Musta tuntuu kuin mä huutaisin ihan täysillä koko ajan, mut kukaan ei kuule tai välitä.

Musta on tullut taas tapettia.

Aamusta iltaan

2005-12-13T19:55:00.000+02:00

Aamutoimien jälkeen puin kengät jalkaan ja takin päälle. Koppasin laukkuni lattialta, tsekkasin, että avaimet on taskussa. Avasin rappiksen oven ja paiskasin sen saman tien takaisin kiinni, juoksin vessaan ja oksensin aamiaiseni sekä yllätyksellisen suuren määrän sappinestettä. Pesin hampaani ja lähdin töihin.

Henkilöstöinfossa jauhettiin numeroita ja fuusiohelinää. Hohhoijaa.

Kotiin tultuani söin. Sitten vedin henkeä ja soitin peräkanaa serkulleni P:lle sekä tädilleni O:lle. Kummankaan kanssa en ole puhunut aikoihin, ovat vastaajani tukkineet viesteillään. Puoli tuntia puutaheinää ja olin jo aivan uuvuksissa. Masennuksesta mistään mitään tietäville on kamala jutella. Molemmat ruinaavat minua kylään enkä minä tahdo muuta kuin olla kotona. Selitäpä niille sitten, huh hei.

En ollut tänään enää niin hermoheikko miehen suhteen, hän kokeili kepillä jäätä ja tunnelma jutustellessamme oli käsinkosketeltava. Välillämme räiskyy aina silloin, kun en lyö jarruja pohjaan. Ninski virnuili taustalla, kun me miehen kanssa pohdittiin kenen häät sen olisi järjestettävä seuraavaksi.

Kunpa vain... Äh. Antaa olla.

Jospa tänään saisin piiitkästä aikaa avattua tuon televisioksi kutsutun vehkeen. Nelosella jatkuu Shield, joka väkivaltaisuudessaan vetosi minuun ainakin sen ekalla kaudella.

ZZZzzzZZZ...

2005-12-13T06:40:00.000+02:00

Kolmen tunnin unien jälkeen ei olo ole kovin freesi. Mieltä askarruttaa yksi eilinen työkeissi, jonka mä toivottavasti saan tänään ratkottua. Todennäköisesti en. Heräsin minuuttia vailla kellonsoittoa, tuskaiseen ajatukseen "ei kai se kello voi vielä soida".

Puhun huomenna pomon kanssa palkattomasta vapaasta. Mä tarvitsen aikaa päälleni, tälle sekasorrolle ja unelmien helvetin sielunmessulle. Jos edes pari päivää?

Haukottelen niin, että suupielet repeävät.

Miehen synttärit lähestyvät enkä ole vieläkään keksinyt lahjaa. Jotain tahdon silti hänelle hankkia, vaikkapa kiitokseksi siitä tunnin selkähieronnasta, jonka hän hankki minulle.

Kylläpä osaa väsyttää.

Keskustellen ei kehity

2005-12-12T21:18:00.000+02:00

On liikaa virtaa päässä. En voi mennä nukkumaan, vastahan tulin töistä. Mutta huomenna on aamuvuoro, joten aikainen herätys jo piinaa mieltä.

Osastopäällikkö hiippaili luokseni tänään ja pyysi tekemään sellaisen homman, joita kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt aiemmin, ne on olleet osastopäällikön ja Isopomon heiniä. Melkein puoli työvuoroa meni siis ihan muissa töissä kuin omissa. Lisäksi sain ilmoituksen ensi maanantaina olevasta kehityskeskustelusta... Voi jumalauta. Menen sinne ja sanon, että ihan samat sanat voit lukea sieltä viime vuoden keskustelusta, mikään asia ei ole muuttunut. Motivaatiota ei ole ja intressini olen esittänyt moneen kertaan eikä mitään ole tapahtunut.

Lisäksi meillä on taas huomenna joku helvetin erillinen henkilöstöinfo, jossa toimari varmaan helisee fuusiosta ja muusta. Kiinnostus nolla.

(Sain Ninskiltä kauniisti paketoidut kengännauhat lahjaksi. Muru.)

Motherfuckin' Monday

2005-12-12T13:02:00.000+02:00

Olen ollut vasta vajaan tunnin työpaikalla, mutta olen jo täysin valmis sovittelemaan narua kaulaani. Mä vihaan tätä hommaa, vihaan vihaan vihaan.

Olen superahdistunut. Henki ei tahdo kulkea.

Mä tahtoisin mennä lääkäriin, mutta mulla ei ole voimia tilata aikaa eikä voimia selittää kenellekään mun oloa ja ajatuksia.

Tästä on tulossa kammottava viikko.

Lostiksen ulkonäkökriisi, osa 90

2005-12-11T19:04:00.000+02:00

Eihän mun tartte enää kertoa kuinka paljon mä inhoan sunnuntaipäiviä?

Mä tapasin eilen ystävän. Käytiin iltapäiväoluella höpöttelemässä. Oli mielettömän ihanaa nähdä. Kyseinen ystäväni on parasta mahdollista seuraa silloin kun masentaa ja on epävarma olo.

Myöhemmin paikalle pelmahti ihminen vuosien takaa. Soitettiin teinivuosina samassa bändissä, en oo kyseistä herraa tavannut vuosiin. Oli mukavaa istua ja jutella. Tuli vain juotua enemmän kuin mitä mulle on hyväksi. Tehtiin pientä baarikierroksen tynkää ja poltettiin liikaa tupakkaa.

Myöhemmin kotona mä aloin miettiä kuinka kummallisista asioista mulle tulee nykyään paha mieli. Jos ei oo käynyt aiemmista postauksista ilmi, mä inhoan ulkonäköäni ihan yli kaiken ja mulla on kaikenlaisia siihen liittyviä traumoja. Tää mun teinivuosien ystävä sanoi, ihan siis varmaan tarkotti hyvää, että mä olen pysynyt harvinaisen samannäköisenä, vaikka mä olen niin paljon lihonut. Kun me tunnettiin, mä olin anorektisen laiha, painoin jotain helvetin kolkytyheksän kiloa tai jotain. Mut ei se silti oo kivasti sanottu, että "noin paljon lihonut". Aikaisemmin ystäväni sanoi, että mä näytän paljon nuoremmalta kuin silloin, kun ekaa kertaa tavattiin. Mun pää kääntää tollaset lauseet automaattisesti tosi negatiivisiksi, tyyliin "kuinkahan helvetin vanhalta mä silloin olen sit näyttänyt." Yks työkaveri, joka on valokuvaaja, kysyi kerran multa, että "etkö sä ikinä meikkaa?" Senkin mä tulkitsin niin, että "vittu minkänäköinen pärstävärkki, tekisit nyt jotain." Mä en tiedä miten näistä pääsee eroon, negaatioista.

Ilta ei siis päättynyt mitenkään kamalan onnellisissa tunnelmissa. Iloa toi kuitenkin mies, joka tekstaili kaverinsa häistä. Se oli ystäviensä keskellä kaukana poissa, mut silti sen ajatukset oli minun luona, kun se sieltä tekstaili. Tuli ikävä sitä.

Mä en jaksa tehdä mitään. Mä söin tänään hyvää ruokaa ja olen lähinnä hengaillut sohvalla. Mä toivon voimia, että mä jaksan huomenna alkavan paska-arkeni taas. Huokaus.

Nuppi turvoksissa

2005-12-10T10:23:00.000+02:00

Eilen illalla itkin varmaan kuusi tuntia. Nyt pää on turvoksissa ja samea. Nukuin sikeästi, se helpottaa. Yritän saada tänään jotain aikaan täällä kotona. Pestä pyykkiä, vaihtaa lakanat, jotain semmoista pientä.

Iltapäivällä tapaan ystävän. Siitä olen iloinen.

Pitänee mennä lääkäriin ja kysyä, voisko tuota lääkitystä jotenkin säätää, kun olo ei kohene ollenkaan.

Olen myös miettinyt, että uskaltaisiko mennä pomolta pyytämään, että voisin tehdä poikkeuksellisesti joko vain päivystysvuoroja (ilta- ja yö-) tai pelkkiä aamuvuoroja. En usko, että semmoinen meillä onnistuisi, mutta se tekisi mulle niin hyvää. Saisi vähän jotain säännöllisyyttä tähän elämäänsä. Jos tekis pelkästään 16-00 vuoroja, ei tapais miestä juuri koskaan töissä ja se olisi mulle terveellistä. Pelkkä sen näkeminen aiheuttaa paniikkia ja ahdistusta, kun tietää miten asiat ovat.

Päivän biisi: Sub-Urban Tribe / One of my Little Memories

Lostiksen kengännauhat, osa 6

2005-12-09T13:24:00.000+02:00

Mä sain meiliä työkaveriltani Ninskiltä: se on tosiaan ostanut mulle eilen kengännauhat Myyrmannista.

Pienistä asioista voi tulla tosi hyvä mieli.

Mitähän mä keksisin sille vastalahjaksi?

Olla vaan

2005-12-09T11:10:00.000+02:00

Mä jäin tänään kotiin. Pääni ja muun maailman välissä on superlonia. Olen jäässä ja väsynyt. Kuten eilenkin, mun silmissä on selittämättömät kyyneleet.

Olen saanut kivoja sähköposteja hyviltä ihmisiltä. Ne ilahduttavat. On mukavaa tietää, että kaiken tämän kaaoksen keskellä mulla on ystäviä. Vaikka ovat kaukana enkä heitä juuri tapaa, ovat he olemassa.

Yritän pysyä kasassa. Pidän päästäni kiinni kaksi käsin, jotta se ei repeä. Tekisi mieli oksentaa. Loputtomasti.

Kuuntelen kovaa rockia kuulokkeilla. Yritän uppoutua siihen. En onnistu. Silmien takana on liikaa, taidan olla aika hukassa.

Mä pärjään, mutta mun pitää joskus olla vaan.

Kirjoja ja kissoja

2005-12-08T19:03:00.000+02:00

Kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille. Kommenttejanne piti oikein miettiä tovi jos toinenkin. Varsinkin Marjutin sanat pistivät miettimään: pitäisikö mun suoda itselleni inhimillisiä heikkouksia? Naurettava kysymys, mutta ei mulle mitenkään itsestäänselvää.

Mulla oli huono päivä. Mä istuin koko päivän kyyneleet silmissä töissä. Mun teki niin helvetisti vain mieli lähteä kotiin itkemään. Mun lähin esimies ehkä huomasi sen. Se tietää, että mä sairastan masennusta, enkä ole voinut kovin hyvin nyt. Mua lohduttaa se jotenkin, että se tietää ja ymmärtää sen. Ettei se kelaa niitä tyypillisiä työnvieroksumisjuttuja.

Mä en ole ihan vakuuttunut siitä, pystynkö mä menemään sinne huomenna. Päätä särkee, kun on koko päivän pidätellyt itkua. Ehkä mun pitää nukkua.

Mä puhuin tänään puoli tuntia Arin kanssa. Mä tapaan sen näillä näkymin tammikuussa, jipii!

Kävin hakemassa lisää kirjoja postista. Nyt piisaa hetkeksi luettavaa! Yhteensä yksitoista lukematonta kirjaa. Mmm. Joulun vapaapäivät menee niiden seurassa kivasti. Ja mä menen ystävieni P:n ja S:n kissoja hoitamaan jouluksi. Joulupäivän olen töissä, mutta muutoin vapaalla. Kissoja ja kirjoja, toivottavasti niiden avulla selviän taas yhdestä yksinäisestä joulusta.

Millainen ihminen minä oikein olen?

2005-12-08T08:29:00.000+02:00

Hän käyttää minua hyväkseen. Koska olen läsnä ja lähellä. Minua on helppo käyttää hyväkseen, kun on löytänyt oikean tavan päästä lähelle: hellyyden. Yksinkertaisuudessaan yllättävää.

Millaisen ihmisen se tekee minusta? Että minä tiedän hänen käyttävän minua hyväkseen ja annan sen silti tapahtua? Että minä kaipaan häntä heti, kun hän poistuu viereltäni?

Kuinka helvetin yksinäinen täytyy ihmisen olla, että suostuu tällaiseen? Kuinka suuri on oltava läheisyydenkaipuun, että ihminen nauttii hyväksikäyttäjän kosketuksesta???

2005-12-07T21:02:00.000+02:00

...niin ja arvatkaa muistinko ostaa ne kengännauhat.

Voi jumalauta!

Viikon toinen maanantai

2005-12-07T19:00:00.000+02:00

Eilinen päivä meni syvällisissä tunnelmissa. Pohdin, mietin ja analysoin itseäni ja tunteitani ja elämääni. Tein päätöksiä, olin lujana mielessäni. Ajattelin, että nyt se on loppu, tämä pelleily miehen kanssa. Mä päätin lopettaa koko jutun, koska siitä ei mitään tule.

Tänään vielä töissä kelasin, että lujana on pysyttävä.

Vaan mitä tekee Lostis siinä vaiheessa, kun mies tulee hengailemaan kylkeen kiinni ja naureskelemaan meidän viime viikonlopulle, merkitsevä hymy kasvoillaan ja silmissään?

Niinpä.

Ehkä mä en kelaa tota juttua nyt. On ihan päivänselvää, että homma ei ole vielä loppuunkäsitelty. Joten komento takas, päivä kerrallaan.

En tajua miksi olen näin väsynyt. Yritin äsken katsoa yhtä leffaa, joka on mulla kesken. Silmät painui väkisin kiinni. Kävin töistä tullessani Hakaniemessä, piti tehdä muutamia ostoksia Sokoksella ja samalla noutaa postista muutamia kirjoja. Kotiin tultuani söin ja välittömästi iski karmea väsymys. Ajattelinkin tästä vetäytyä kuuman suihkun kautta sänkyyn kirjan kanssa.

Päivän biisi: New Model Army / Lovesongs

Lostiksen itsenäisyyspäivä

2005-12-06T11:34:00.000+02:00

Nostan itselleni kuvitteellista hattua ja kohotan mielessäni maljan: Kestit sitten tämänkin vuoden. Hyvää syntymäpäivää minulle.

Hilpeää väsymystä

2005-12-05T23:02:00.000+02:00

Iltavuoro tuntui tänään ikuisuuden pituiselta. Väsymys aiheutti sellaisia legendaarisia hysteriakikatuskohtauksia. Koko osasto nauroi mukana, kun meitsi pisteli menemään. Vedet silmissä nauroin niin, että vatsaan koski.

Mies heitti mut himaan autolla, käytiin samalla kaupassa. Sen palatessa autoonsa se vielä halasi mua ja suuteli. Kyseli illan suunnitelmista ja lupasi soittaa, jos lähtee jonnekin. Mä taidan kuitenkin pysyä kotona tänään, vaikka snadisti noi kaupungin valot taas kutsuu.

Huomenna vois yrittää tehdä täällä kotona jotain. Pyykkiä on kertynyt aivan liikaa, pölyelefantit kutittavat nenää ja keittiö on kaaos. Leffa- ja levypinot kaatuvat koko ajan lattialle, enkä saa laitettua niitä järjestykseen. Aion myös pitkästä aikaa laittaa oikeaa ruokaa. Ostin ranskankermassa marinoituja broilerinsuikaleita sekä parsa- ja kukkakaalia, aion laittaa ne basmatiriisin kera. Mmm.

Mitä ihmisen pitää tehdä, jotta se muistaa ostaa itselleen uudet kengännauhat?!

Kolmessadas postaus

2005-12-05T12:58:00.000+02:00

Huomasin, että tämä on 300. postaukseni tähän blogiin. Nyt pitäisi kyetä sanomaan jotain ylevää, hiukan juhlallista ja kenties jopa yhteevetomaisen kokoavaa. Paskanmarjat. Istun töissä ja tärisen.

Olo on epätodellinen. Kuin kaikki viikonlopun tapahtumat olisivat unta vain. Onneksi kirjoitin niistä tuoreeltaan jo eilen, muutoin voisin jopa uskoa, että kaikki on ollut vain oman mielikuvitukseni lentoa. Mies tuli samaan vuoroon kanssani ja minua melkein kiukuttaa hänen pokerinaamansa. Kuin mitään ei olisi tapahtunut.

(Ymmärrän kyllä, että meidän pitää salata kaikki, mutta ei se silti harmistumista estä.)

En ole ihan parhaimmillani tänään.

Kuumia tunteita

2005-12-04T13:52:00.000+02:00

Mitä ihmettä minä olen tehnyt ansaitakseni maailman parhaat ystävät?!?

Eilinen oli yhtä tunteiden vuoristorataa taas. Aamun ja päivän mä olin tosi masentunut, koska olin tavallaan ymmärtänyt väärin miehen tilityksen. Tavallaan olin ymmärtänyt aivan oikein, tämä on monimutkaista enkä osaa sitä oikein selittää menemättä yksityiskohtiin ja sitä en halua tehdä. Mies lähti eilen luotani joskus keskipäivällä ja seuraavat viisi tuntia mä olin ihan pohjalla. Kuitenkin treffatessani hänet taas puoli kuudelta, oli kaikki jo taas vähän paremmin. Olin vähän varautunut ja etäinen, mutta illan mittaan varaukset katosivat.

Me tavattiin Jaska ja Santeri sekä Saija ja Jarkko KuuKuussa. Sieltä käveltiin Q-teatterille katsomaan Nelostie -nimistä näytelmää, joka oli oikein mainio ja hauska. Olin vain aika väsynyt johtuen vähistä unista ja pelkäsin nukahtavani teatterin lämmössä. Esityksen jälkeen painelimme TinTin Tangoon, jossa tapasimme lisää ystäviäni. Meillä oli kassit täynnä alkoholipitoisia juomia ja hiippailtiin siitä Sibiksen Umppariin (joka on siis treenikämppä). Soitimme tuntikausia. Mies oli jossain vaiheessa sanonut, että poistuu ehkä paikalta ja lähtee parhaan ystävänsä kanssa baariin. Onnistuimme kuitenkin puhumaan hänet ympäri ja kokeilemaan laulamista. Olen kai sanonut ennenkin, että miehellä on tosi kaunis ääni ja pienellä treenillä hänestä saisi mainion laulajan. Mies innostui vetämään parikin biisiä ja oli suloista katsella kuinka epävarmuuden tilalle tuli silkkaa mielihyvää.

Lähdimme Umpparista joskus neljän maissa jatkoille Jaskan luo. Siinä vaiheessa yötä kaikki alkoivat jo olla aika humalassa ja Santeri alkoi tilittää minulle huonoa oloaan siitä, ettei ole ollut minulle tarpeeksi läsnä, kun mulla on ollut vaikeaa. Itkuhan minulta pääsi, kun ystävä puhui niin kauniisti siitä, kuinka tärkeä ystävyytemme hänelle on. Jaska poistui nukkumaan jossain vaiheessa, J ja E lähtivät kotiin, kuten myös Jari. Santeri, minä ja mies kuuntelimme vielä levyjä ja juttelimme. Santeri kuukahti vierassänkyyn ja me miehen kanssa istuimme lattialla ja juttelimme ja suutelimme. Tilanne oli aika absurdi, olimme siis Jaskan kotona ja Santeri nukkui samassa huoneessa, mutta me olimme yhtäkkiä toistemme kimpussa kuin takiaiset. Ties kuinka kauan olisimme jatkaneet, jos olisimme olleet kaksin. Lähdimme vetämään takkeja päälle tarkoituksena lähteä kotiin, mutta jäimmekin jumiin eteiseen, suutelimme ja olimme miltei räjähtää kiihkosta, revimme toistemme vaatteita ja suutelimme jokaista ihosenttiä, jonka esiin saimme. Lopulta meidän oli lähdettävä ulos, pelkäsimme herättävämme kaikki.

Ulkona kirpeässä aamupakkasessa jäähtyi nopeasti. Kello oli melkein kahdeksan aamulla, emmekä olleet syöneet mitään koko lauantain aikana, joten saimme kuningasidean käydä aamiaisella Cumuluksessa. Meillä oli oikein hauskaa, joimme litroittain kahvia ja nautimme kunnon hotelliaamiaisen. Tulimme sitten kotiini nukkumaan. En juurikaan saanut taas unta, makasin hereillä ja kuuntelin miehen hengitystä ja nautin hänen lämmöstään.

Herättyämme mies huolehti rikkiraavitusta selästäni, rasvasi ihoani ja hieroi kipeitä hartioitani. Me puhuimme paljon ja nautimme toistemme seurasta ja ihojen kosketuksesta. Hän lähti kotiin joskus puoli yhden maissa, tapaa tänään entisen tyttöystävänsä. Hänellä on vaikea päivä. Entisen tyttöystävän kanssa pitäää selvittää monia asioita, kuten yhteinen asuntolaina. Lähtiessään hän vielä sanoi, että tahtoisi tulla illalla takaisin.

Tunteeni ovat siis ymmärrettävästi todella sekaisin, mutta tänään olen neljä miljoonaa kertaa onnellisempi kuin eilen. Kunpa tämä onni jatkuisi vielä, edes tämän päivän.

Minä todella rakastan ystäviäni. He tekivät eilisestä ikimuistoisen.

Pieleen menee, Lostis.

2005-12-03T14:03:00.000+02:00

Minulla ei ole aikaa eikä voimia mennä yksityiskohtiin, mutta huonostihan tässä kävi. Sitä monet teistä varmaan jo aavistelivat ja jotkut jopa toivoivat.

Olen aika säpäleinä juuri nyt.

Illaksi on silti mukavaa tiedossa, kun rakkaista rakkaimmat ystävät teatteri-illan tarjoavat ja sen jälkeen seuraan liittyy lisää rakkaita ja pääsemme soittamaan kovaa rokkia ja viettämään iltaa yhdessä pitkästä aikaa.

Viime yönä ajattelin, että kirjaudun tänne blogiini ja poistan sen kokonaan. Jostain syystä en kuitenkaan tehnyt sitä, mutta ajatus tuntui hyvin houkuttelevalta.

Olisi mentävä suihkuun ja meikattava ja valmistauduttava iltaan. Miten minä jaksan tästä eteenpäin?

(Rakkaalle ystävälleni, joka ennen tunnettiin Blogoslaviassa nimellä Poppy, tahtoisin lähettää miljoona halausta ja kiitosta. Olet ihana.)

Enkelit kanssani

2005-12-02T13:38:00.000+02:00

Mua jännittää.

Eilen kehittelin päässäni sellaisia skenaarioita, että mies tulee aamulla ensimmäiseksi sanomaan, ettei pääsekään mukaani tänään eikä huomenna. Totuus oli toisenlainen. Hän tuli luokseni, hymyili ja kiinasi kylkeeni kiinni.

Toivottavasti enkelit ovat kanssani tänään ja huomenna. Toivon, että kaikki menee hyvin ja meillä on mukavaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Sanatonta

2005-12-01T17:59:00.000+02:00

Eipä juurikaan ole sanoja täällä päässä, ainakaan näin julkisesti jaettavaksi asti.

Järkyttävän kiire päivä töissä. Hoidin yksin koko helvetin perintäosastoa tänään ja se jos mikä oli hengästyttävää. Iltapäivällä mut nimettiin vetämään yhtä tosi veemäistä projektia. Onneks se saadaan kyllä hoidettua parissa viikossa, mut lisästressiä mä en olisi just nyt kaivannut yhtään.

Noudin postista ilahduttavan Cdonin paketin ja tahtoisin hautautua kämppääni, leffojeni ja levyjeni kanssa. Vaan kaikenlaista kissanristiäistä on tiedossa, puhtaan raa'an raatamisen lisäksi.

Mieltä korventaa epätietoisuus ja epävarmuus minusta ja miehestä, meidän suhteen laadusta. Mä veikkaan, että tulevana viikonloppuna se selviää, suuntaan tai toiseen. Tai sit se jatkuu samana, mikä kammottava ajatus.

Mulla on ikävä mun ystävääni Aria. Mä en tajua miten siitä on tullut mulle niin rakas. Niinä vuosina, kun me asuttiin samassa kaupungissa, me oltiin tosi paljon tekemisissä. Ja nyt kun me tavataan jotain kaks kertaa vuodessa, on ikävä välillä ihan hurja. Se on hiljainen ja rauhallinen mies, jonka seurassa mä voin vuodattaa tai vaihtoehtoisesti olla hiljaa ihan tuntikausia. Mikään ei oo parempaa kuin olla Arin kanssa istuskelemassa treenikämpällä tai joen rannassa, rauhassa ja kaksistaan.

Nytkin tekis mieli tilittää sille. Taidanpa käyttää puhelinta.

Vie sie, mie vikisen vaan

2005-11-30T17:22:00.000+02:00

Voi hyvänen aika sentään.

Mies tuli töihin minun istuttuani siellä jo joitakin tunteja. Sen ilme kirkastui ja se syöksyi luokseni eikä olisi malttanut poistua viereltäni. Koko päivän se heitteli mua sellaisilla katseilla ja hymyillä, että olisi polvet pettäneet, jos en olisi ollut jo valmiiksi istumassa.

Lähtiessäni me halattiin. Se tuntui olevan innoissaan tulevasta viikonlopusta, joka me vietetään käytännöllisesti katsoen yötäpäivää yhdessä. (Vai mitä olette mieltä: perjantaina suoraan töistä ulos ja sitten keikalle, siellä menee myöhään, lauantaina pitää päivällä tehdä lehtijuttu ja sännätä sitten teatteriin klo 19:ksi ja sieltä suoraan bileisiin, jotka kestänevät aamuun saakka...) Itsekin olen toki innoissani, nyt, kun sain pientä rohkaisua ja virtaa mieheltä.

Muutenkin työpäivä meni ihan siedettävästi. Pomo oli mokannut mun tulevan periodin vuorolistan (jättänyt vapaat kokonaan pois!), mutta mä en edes hermostunut vaan huomautin naureskellen hänelle asiasta.

Karmea keli. Meinas tukka lähteä kotimatkalla!

Baby steps

2005-11-29T11:26:00.000+02:00

Olo helpottuu. Pikku hiljaa, baby steps.

Kävin aika syvällä itsessäni, tunnistin ongelman ja ratkaisin sen omalla tavallani, alistumalla. En tiedä milloin minusta tuli tällainen, tyydyn huonoon, kun parempaan en usko yltäväni.

Olen edelleen kovin kylmissäni.

Olen kotona vielä tänään, huomenna hyppään arkeen. Ilman turvaverkkoa.

Näin unia, puhelinkeskusteluista, jotka tuntuivat niin tosilta, että oli pakko aamulla tarkistaa puhelimesta soitetut ja vastaanotetut puhelut.

Veljeni vietti eilen syntymäpäiväänsä, vapaalla, Dubaissa. Lähetin tekstarin ja melkein toivoin olevani seurassaan. Tosin vain melkein, paikkahan siinä enemmän houkutti kuin veljen seura.

Kunpa olo kohenisi vielä ennen viikonloppua. On tiedossa niin monet bileet, niin hyvää seuraa. Lähes kaikki rakkaimmat ystäväni. Valitettavasti ei Turkupossea kylläkään, rakkaita hekin niin.

Uskaltaisiko sitä yrittää syödä jotain?

Säikähtänyt

2005-11-28T11:39:00.000+02:00

Tänä aamuna mulla on niin kylmä, etten voi liikkua. Hytisen vain paikallani. Niiskutan ja yskin. Välillä käyn oksentamassa. En oikein muistanut syödä viikonloppuna, joten oksentaminen on pelkkää yökkimistä.

Jokin kalvaa mieltä. Olen päässyt jo jäljille, mutta silti ajatus piinaa. Olen mennyt hukkaan, eksynyt, oman pääni sisälle. Mietin kuka olen ja missä ja miksi. Vastaukset ovat ihan tuossa, kielen ulottuvilla, melkein, aivan, kohta, hajoan.

Minulla on ystävä, joka joskus vuosia vuosia sitten sanoi minun olevan "syntyessään säikähtänyt".

Tänään säikyn kaikkea, omaa itseäni eniten.

Huono homma.

2005-11-27T19:00:00.000+02:00

Tämä on ollut todella huono viikonloppu. En ole pystynyt menemään ovesta ulos. Olen itkenyt, tuijottanut seinää ja itkenyt vähän lisää.

On vaikeaa ajatella, että huomenna olisi taas kyettävä töihin.

Taidan mennä kuumaan suihkuun, ottaa unilääkkeet ja mennä nukkumaan. Kun voiskin vain nukkua pois.

Pettymys.

2005-11-26T16:13:00.000+02:00

Joskus hommat ei vain onnistu.

Eiliset pikkujoulut olivat täysi katastrofi ja suuri pettymys kaikille. Paikka oli aivan liian pieni, ruoka oli täysin mitäänsanomatonta, ravintoloitsijan mielestä hyla on sama kuin laktoositon, miksauspöytä hajosi toisen biisimme aikana eikä sitä saatu enää kuntoon. Häivyin Ninskin kanssa paikalta, kun selvisi, ettemme voi soittaa settiämme loppuun.

Mentiin kahdestaan KuuKuuhun kaljalle. Juteltiin. Mä kerroin Ninskille kaiken Yömiehestä, suurimman osan se jo toki oli arvannutkin. Teki hyvää jutella.

Räntäsateessa me sitten käveltiin keskustaan, ravintolaan, jossa työkaverit olivat jatkoilla. Ninski joutui lähtemään junaan aika pian ja mä hengailin paikalla väistellen pikkujoulun ja viinatarjoilun rohkaisemia liian innokkaita mieshenkilöitä. Kävelin sit aamuyöllä kotiin lähimmän esimieheni JS:n kanssa. Yön viimeiset tunnit menivät Yömiehen seurassa, tekstiviestein.

Posti ei ollut tuonut kirjoja, jotka minun piti arvostella. En saanut myöskään ilmoitusta, että ne olisivat postissa noudettavissa. Tiukille vetää ja vituttaa.

Mä menin nukkumaan noin kuudelta aamulla enkä ole herännyt kunnolla koko päivänä. Istuin tunnin kuumassa suihkussa enkä tahtoisi pukea päälleni, saati sitten lähteä ovesta ulos. Vaan mentävähän se on, jossain vaiheessa.

Viikonloppua!

2005-11-25T14:41:00.000+02:00

Onpa levoton pikkujoulumeininki töissä. Kukaan ei oikein jaksa keskittyä. Mut onneksi on aika hiljaista.

Miehistä parhain on pukannut juttua toisensa perään tänään. Mutta mä olen varuillani, takajaloillani. Mun on mietittävä tarkkaan, että kestänkö mä tämän. Annanko itseni tuntea täysillä, heittäytyä, vai pysynkö etäällä ja riudun.

Mä en tapaa sitä koko viikonloppuna. Mut mulla on ohjelmaa ihan liiankin kanssa. Ne kirjat, ystävä, pikkujoulut, keikka.

Reilun tunnin päästä mä lähden tekemään soundcheckiä ja palaan koneen ääreen vasta joskus huomenna (tai sitten yöllä, toivottavasti en kuitenkaan.)

Kivaa perjantaita kaikille!